Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä on älyttömintä, mitä taaperosi on väittänyt?

Vierailija
10.02.2015 |

Tuli mieleen tuosta mummon pilleripurkki -keskustelusta (ottamatta siihen sen kummemmin kantaa) kummilapseni jutut.Pari vuotta sitten alle neljävuotiaana hän oli sellainen satusetä, että olin ihan ihmeissäni hänen kanssaan. Olin joitakin kertoja hänen lapsenvahtinaan, ja niinä kertoina kuulin mm. seuraavat tarinat.

- kotona ei juoda koskaan vettä, vaan aina mansikkapillimehua (jota minunkin olisi ilmeisesti pitänyt antaa)

- käytyämme korkeasaaressa, poika kertoi hakemaan tulleelle äidilleen pokerinaamalla, että oli retkellämme esim. ratsastanut tiikerillä ja lentänyt riikinkukon selässä

- emme kuulemma olleet minun luonani yhtenä päivänä ollenkaan käyneet ulkona, vaikka oli kaunis kesäpäivä. Olimme vain olleet sisällä ja siivonneet kaappeja, sanoi poika. Todellisuudessa olimme istuneet pihalla viltin päällä, lukeneet, heitelleet frisbeetä ja käyneet vielä rannassa tekemässä hiekkakakkuja. 

Ilmeisesti tällainen keksiminen on ihan tavallista jossakin vaiheessa, kunhan sepittely aikanaan loppuu. Tälläkin pikkumiehellä jutut ovat nykyään muuttuneet enemmän todellisuutta vastaaviksi.

Olisi kuitenkin kiva kuulla muita vastaavia juttuja. Mikä on hurjin tai hassuin juttu, mitä lapsesi/kummilapsesi/muu tuttu on satuillut?  

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
2/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla ei ole koskaan ollut taaperoita (kauhea sana)
Minulla on lapsia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

kerran kotiin tullessani kysyin 2-vuotiaalta, mitä olivat isin kanssa syöneet lounasruuaksi poissa ollessani. vastaus oli "kakkaa".

Vierailija
4/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän kolmevuotias oli kertonut, että Ukki käy meillä siivoamassa, hoitamassa äidin juttuja ja tekemässä äidin läksyt joka päivä. Sama lapsi on myös ollut sitä mieltä, että kaupassa vain ja ainoastaan hän itse päättää mitä iskä tai äiti ostaa jääkaappiin (tämän yksi naapurin täti uskoikin ihan kyselemättä :D )

 

Vierailija
5/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän vaille 4-vuotias väitti, ettei päiväkodissa lapset saaneet ruaksi muuta kuin hiekkaa ja männynkäpyjä. Aikuiset söi kaikki oikean ruan.

Vierailija
6/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttö oli pienenä serkkulassa yötä ja sanoi että kummisetä oli antanut hänelle selkäsaunan.

Järkytyin, että mitä niin kamalaa meidän kiltti tyttömme oli muka tehnyt että piti selkään antaa. Tyttö sanoi että he olivat olleet saunassa ja hänkin halusi että koivunoksalla lyödään selkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 09:25"]

Minulla ei ole koskaan ollut taaperoita (kauhea sana) Minulla on lapsia

[/quote]

 

Minulla on kaksi ihanaa ipanaa/kakaraa/muksua/kersaa! Rakkailla lapsilla on monta nimeä!

Vierailija
8/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veljentyttöni, 3 vuotta, olisi halunnut ottaa leipäveitsen ja siirsin sen kauemmas hänen ulottuviltaan. Tyttö pullahti itkuun, juoksi veljeni luokse ja nyyhkytti "Kummi löi ja tönäisi!" Veljeni ilme oli näkemisen arvoinen ja varmaan minunkin. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isä lyö vyöllä, kertoi poikamme.

No oikeastaan ei naurattanut, kun oltiin lastensuojelussa kertomassa omaa versiotamme asiasta. Isä ei siis lyönyt, mutta oli kertonut pienillemme että häntä oli lyöty. On minullekin remmillä annettu, mutta enpä koe sitä niin isoksi asiaksi, että olisi pitänyt lapsia sillä pelotella.

Vierailija
10/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
11.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
12/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika älytöntä oli ainakin se, kun lapseni pari-kolmevuotiaana väitti mummilleen, että veljeni oli hänen isänsä. Mieheni jätti meidät heti lapsen synnyttyä ja veli oli ollut paljon mukana arjen apuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 22:33"]Aika älytöntä oli ainakin se, kun lapseni pari-kolmevuotiaana väitti mummilleen, että veljeni oli hänen isänsä. Mieheni jätti meidät heti lapsen synnyttyä ja veli oli ollut paljon mukana arjen apuna.
[/quote]

Lannisterit :D

Vierailija
14/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapseni kertoi tarhassa, että olimme ostaneet uuden auton ja kuinka oli äidin kanssa ollut ajelulla. Ei ollut uutta autoa ja minulla ei edes ollut tuolloin korttia. Lapsen tarhakaveri kertoi aina veljestään ja mitä tekivät ymstytön isä sit jossain vanhempainillassa oikaisi, että heillä on vain yksi lapsi, veli oli vain mielikuvituksissa. Ja mäkin olin kuullut tytöltä tai lapseltani näistä veljen tekosista kuukausia :-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä satuilija olen minä itse. :D

Äiti jäi pian syntymäni jälkeen leskeksi ja minä ainoaksi lapseksi. Olisin kaivannut leikkikaveria, kun pikkukylässä oli muutenkin ikätoverit harvassa. Keksin sitten (4-5-vuotiaana), että minulla on pikkusisko, Tiina, joka todellisuudessa oli melkein oikean kokoinen vauvanukke. Kerroin tästä pikkusisaruksestani kaikille jotka jaksoivat kuunnella, esimerkiksi päivähoidossa ja seurakunnan kerhossa. Sana siis levisi, että leskirouva onkin saanut uuden lapsen, eikä isästä ole tietoa! :) Äidiltäni oli sitten jossakin vaiheessa tultu kysymään asiasta ja vauvan nimen perusteella olikin selvinnyt, ettei Tiina-vauvaa ole olemassa, vaan vanhempi lapsi on puhunut nukestaan.

Sain näistä puheistani kotona satikutia ja siihen taisivat loppua minun perättömät juttuni. Tajusin vasta aikuisena, kuinka kiusallinen tilanne tuo on voinut 70-luvulla pikkupaikkakunnalla olla. 

Vierailija
16/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

1v9kk lapseni selitti ihan pokkana eilen kun mentiin päikkäreille että katossa on hirviö ylösalas.
3,5v lapseni on selittänyt n. puolitoistavuotiaasta saakka pojasta jota näkee ympäri kämppää.

Vierailija
17/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti ajaa ambulanssia ja isä mustaamaijaa. Työkseen siis. Kavereiden ihailu taattu. Poika 4v

Vierailija
18/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummityttäreni kertoi tarhassa, että hänen kummillaan on sarvet päässä ja reikiä naamassa. Olin yrittänyt viihdyttää saunassa itkevää lasta shampoosarvilla ja naaman ihohuokoset on turhan suuret.

tyttö myös kertoi että isoisä söi myrkkysieniä ja kuoli. Isoisä oli kuollut jonkunaikaa aiemmin syöpään.

Vierailija
19/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummipoikani 4v. keksi aina tarinaa pojasta, kun tahtoi jotain (tai ei tahotnut...):
Esim jos pyysi karkkia ennen ruokaa ja äiti kielsi, jätkä selittää "Mutta minä tiedän yhden pojan jolla on sellanen äiti että se antaa karkkia aina kun poika haluaa", ja kun ei hlunnut mennä hammaslääkäriin selitti ttä "minä teidän poja, jolla on sellanen äiti joka vain sanoo okei, ei sun oo pakko jos poika ei halua mennä hammaslääkäriin".

Vierailija
20/20 |
10.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siskon reilu 3v poika väitti ettei saa kotona koskaan ruokaa. Kyseessä kuitenkin oli väärinkäsitys koska poika tarkoitti ettei saa valmisruokia kotona kun kylään tullessa oli napattu kaupasta jotain nopeaa ja helppoa :D
Minun pikkusiskoni oli joskus 4vuotiaana väittänyt päiväkodissa, että isosisko oli hänet laittanut säkkiin ja heittänyt pihalle. Sisko oli siis kerran herännyt yöllä kun näki painajaista. Äiti tuli rauhoittelemaan ja siinä samalla pikkusisko kertoi mitä oli tapahtunut, eli unestaan. Päiväkodissa kun kertoi juttua niin unohti mainita kyseessä olleen uni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi viisi