Toiminko itsekkäästi ja väärin?

Olen reilu puolivuotiaan vauvan yh-äiti. Olen ollut alusta saakka yksin, lapsen isä on vasta nyt lapsen kasvettua alkanut ottamaan enemmän kontaktia ja ylipäätään osaa arkeen. Hän tapaa lasta pari kertaa viikossa parin tunnin ajan. Vauvallani oli koliikki, enkä käy kieltämään etteikö arki olisi ollut rankkaa jatkuvasti itkevän vauvan kanssa, täysin yksin. Selvisin ja vauvakin on nykyisin hyväntuulinen ja aivan ihana, arki on nykyisin sujuvaa ja elämä varsin mukavaa.

Minulla on lähipiirissäni paljon muitakin perheitä ja vietämme keskenämme paljon aikaa. Pari yksinhuoltajaa mutta pääosin avioliitossa eläviä, mutta tulemme kaikki hyvin toimeen silti. En ole IKINÄ nostanut itseäni jalustalle tai vähätellyt muiden huolia tai "valitusta" arjesta, vaikka olen itse tehnyt kaiken aina yksin. Mielestäni kaikilla on oikeus tunteisiinsa.

Mutta nyt mittani täyttyi. Eräs äiti on jatkuvasti valittanut vauva-arjesta, kuinka väsynyt hän on ja kuinka ei saa ollenkaan omaa aikaa. Isä siis hoitaisi lasta, mutta äiti kuulemma ei voi jättää koska "se haluaa kuitenkin heti maitoa ja aina itkee jos menen edes eri huoneeseen". Lapsi on myös puolivuotias. Samainen äiti on minulle itkenyt joskus kun mies oli työmatkalla yön ja äiti joutui olemaan yksin kotona vauvan kanssa sen yhden yön. Ja rankkaa oli. Olen AINA kuunnellut, ollut tukena, tarjonnut apua. Olen myös kertonut omia kokemuksiani valittamatta, mutta vinkkinä.

Nyt mitta täyttyi, kun äiti itki taas miten rankkaa arki on. Myönnän korottaneeni ääntäni ja sanoin suoraan, että sinulla kuitenkin on mies. Mies, jolle jättää lapsi vaikka kauppareissun ajaksi, mies, joka voi valvoa joskus yöllä. Mies, joka voi tukea sinua kun et jaksa. Ja mies, joka on kuitenkin halukas olemaan lapsen elämässä. Sanoin, etten tahdo suuttua mutta MIETI VÄLILLÄ kelle puhut, ihan kuin itse en tietäisi millaista se on. Toki minulle saa avautua, mutta viimeinen pisara oli kun hän suuttui, karjaisi "et sinä tiedä millaista tämä on, ei kukaan ymmärrä, et sinäkään ymmärrä miten loppu olen". Hän lähti ja minä jäin. Olen siis AINA kuunnellut ja AINA ollut tukena. Hän ei ole kuunnellut ikinä murheitani esimerkiksi koliikkiaikana, hän vain totesi "sellaista se lapsiarki on".

Nyt olen todella harmissani että suututin hänet tahtomattani, ja mietin että toiminko minä turhan itsekkäästi ja väärin? En vain jotenkin enää pystynyt ottamaan sitä vastaan :(

Kiitos jos jaksoit lukea.