Kannatan kepun olutehdotusta
Puhuminen oluen laimentamisesta on vääristelyä. Saadaan asia kuulostamaan siltä kui olueeseen lisättäisiin vettä! Tästä ei ole kysymys, vaan olutta voidaan valmistaa mille tahansa prosentille.
Kommentit (4)
No en kannata laimentamista, mutta sama vaikka heivaisi marketeista pois. Kalikka kalahti alkoholiongelmaisiin wt-suomalaisiin.
Minulle on yhdentekevää, missä olutta myydään, ja maksaako se 2e vai 7e/plo.
Sen kerran kun juon olutta, tai alkoa ylipäätään (1-2krt/kk), hinnalla ei ole väliä.
Ja kaikki jotka eivät ajattele samoin, joutaisivat vähän miettiä tottumuksiaan.
Oikeastaan pitäisi saada vahvemmat oluet ruokakauppoihin. Vahvat oluet ovat ruoka- ja nautiskeluoluita, ei kännäystä varten. Ovat sen verran paksuja maultaan ja maukkaita, että montaa pulloa ei voi juoda, ennen kuin alkaa oluen ystävälläkin tökkiä.
Mutta jos oluen antaa kehittyä ja käydä rauhassa, jolloin makuakin on enemmän, tulee siihen enemmän prosentteja. Olut on luonnollisimmillaan 6-9% vahvuisena. Eli todellakin kyse on oluen laimentamisesta.