Lue keskustelun säännöt.
Kuopuskin muutti omilleen :(
27.02.2015 |
Tuntuu niin vaikealta ja tyhjältä. Ollakin yhtäkkiä kahdestaan vailla ilopilleriä kotona, hiljaisuutta loputtomiin. Miten tähän voi ikinä sopeutua?
Kommentit (21)
Jess! Minä odotan touta hiljaisuutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt saatte rauhassa paneskella äänien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin nuori on muuttamassa omilleen. Tavaroita pakkaa parhaillaan. Minä itken salaa ja välillä jopa nuoren nähden. Sanoin, että oikeasti olen iloinen hänen puolestaan, mutta tuntuu vaikealta ja tulee ikävä.
En tiedä miten tästä nousen, kun tuntuu, että elämän parhaat vuodet ovat jo takanapäin.
Eikö teidän elämässä ole mitään muuta sisältöä? Kaikki neljä omillaan, käyvät usein mutta ihanaa kun on puhuttavaa kaikesta tapahtuneesta, ja kiva seurata niiden aikuiselämää plus tehdä kaikkea sitä mitä ei ehtinyt kun ne roikkui lahkeessa kiinni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti hankki oikeasti koiran kun muutin kotoa.
Tiedän tunteen, yksi lähtenyt. Pakko tottua ja löytää uutta elämänsisältöä. Onneksi aikuiset lapsetkin ovat aina osa perhettä, mutta muutos on iso ja haikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä juttu, kun itse muutti kotoa pois, ei tullut mieleenkään, että joku saattaisi kaivata ja itkeä (ehkä meillä ei edes kaivattu?). Oli niin täynnä intoa ja uuden odotusta. Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aika äkkiä viikonloputkin kuluivat opiskeluriennoissa.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 01:51"]Jännä juttu, kun itse muutti kotoa pois, ei tullut mieleenkään, että joku saattaisi kaivata ja itkeä (ehkä meillä ei edes kaivattu?). Oli niin täynnä intoa ja uuden odotusta. Muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja aika äkkiä viikonloputkin kuluivat opiskeluriennoissa.
[/quote]
Vanhempi pojistani muutti käytännönsyistä kotoaan, kun oli 17. Hän oli SM tason joukkueurheilija, joka treenasi päivittäin. Poikani kävi lukiota, joka sijaitsi lähellä urheiluopistoa. Jatkuva edestakainen kuljettaminen oli silkkaa hulluutta.
Olin kaksi vuotta surullinen. Vaikka tiesin että poikani ei takaisin kotiin muuta, ajattelin että se on vain käymässä. :D
Pointtini oli se, että vaikka olin surullinen, en missään nimessä halunnut pilata pojaltani ainutkertaista hienoa hetkeä: Hetkeä, jolloin muuttaa omaan kotiin.
Yksi parhaimpia tunteita mitä olen kokenut.
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noniin, järkeä taas käteen:D Eikö siitä nuoresta pitäisi olla ylpeä! Ja antaa mennä vaan niin se tulee takaskin! Parhaimmillaan etäisyys lähentää ja oman lapsensa kanssa voi "ystävystyä" aikuisiällä läheisiksi ja aloittaa yhteisiä harrastuksia jne. Ei pidä ajatella vain niitä negatiivia asioita tai ne jää päälle. Mieti mitä kaikkea hyvää uusi muutos tuo, vaikka viiveelläkin toisi! Ihanaa uuteen vaiheeseen elämässäsi!
Ajattele että lapsi on epänormaali jos koko ikänsä möllöttäisi kotona. Normaalia kehitystä kun itsenäistyy ja muuttaa pois :)
Tosin äitikin vasta valitti että oli hiljainen koti kun kaikki neljä lasta oli yhtä aikaa illan poissa kotoa, ja nuorin veli oli vain nuorisodiskossa pari tuntia! :D me kaksi vanhinta toki asutaan omillamme mutta vissiin kova paikka silti kun pienet kasvaa :)
Miten tuo voi tulla yllätyksenä? Sehän vanhemmuuden tavoite, että lapsi pärjää omillaan ja jättää kotipesän. Outoa olla siitä suruissaan.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 05:46"]
Miten tuo voi tulla yllätyksenä? Sehän vanhemmuuden tavoite, että lapsi pärjää omillaan ja jättää kotipesän. Outoa olla siitä suruissaan.
[/quote]
Niimpä, miksi jotkut itkee kun mummo tai koira kuoli...eikös se pitäisi olla odotettavissa Kun ikää tulee tarpeeksi
(sarkasmia)
Oletteko hähneet elokuvan Boyhood? Josta Rosanna Arquette sai Oscarin. Hän kiteyttää elokuvan lopussa niin täydellisesti tämän tunteen jonka me kaikki äidit koemme kun lapset muuttaa pesästä. Suosittelen elokuvaa todella kaikille meille joiden lapset ovat juuri muuttaneet pois. Arquette on oscarinsa ansainnut.
Minun vanhemmat hankki myös oikeasti koiran (tai koiria, 3kpl), sen jälkeen kun lapset muutti pois talosta. Ja ovat matkustelleet paljon sittemmin.
Ikävä on iloista ikävää jos nuori jonka perään kaipaa on terve ja kunnollinen. Meillä pahasti päihdeongelmainen nuori muutti omilleen vaikka siinäkään ei ollut mitään järkeä. Olisi ihana ikävöidä terveen normaalin nuorensa perään. Meillä on vain pelko ja epätoivo.