Lue keskustelun säännöt.
Perhejuhlat eron jälkeen
19.02.2015 |
Miten teidän uusperheessä toimitaan perhejuhlien kanssa? Lähinnä tarkoitan lasten juhlia, johon molemmat vanhemmat yleensä tulevat. Entä uudet kumppanit? Missä vaiheessa on sopivaa ottaa heidät mukaan? Kysyn koska meillä minä en ole tervetullut mieheni lasten juhliin, esim. ylioppilasjuhliin. Mietin että kauanko tällaista pitää jaksaa sietää. Lapset kuitenkin minullekin tärkeitä ja harmittaa missata heidän juhlat, koska äitinsä karsastaa minua. Ja jos joku miettii, minulla ei ole ollut eron kanssa mitään tekemistä ja ex-vaimo tietää sen kyllä. Ja lapset itse toivoisivat että olen paikalla. Mutta exän toivetta on kunnioitettu silti ja olen pysynyt syrjässä, vaikka suututtaa. Miten muilla?
Kommentit (32)
Kiitos fiksuista ja asiallisista kommenteista ja vinkeistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh. Onhan sitä ennenkin ollut erilaisia sukulaisia - toiset on lähempiä ja toiset kaukaisempia. Meillä on lasten juhlissa yleensä kaikki läheiset sukulaiset - esim. lapsen isän isän eka, toka ja kolmas vaimo puolisoineen. Koska ne "tädit" ja "sedät", eli vaarin entiset vaimot on muutenkin elämässä mukana, sekä heidän kumppaninsa. Me käydään joskus miehen isän keskimmäisen vaimon kanssa museoissa, ja joka joulu heidän luonaan glögeillä. Ekan vaimon perheen mökillä vietetään yleensä vajaa viikko kesällä ja heidän lastensa juhliin osallistumme. Kolmannen vaimon kanssa ei olla niin paljon tekemisissä koska hän asuu kaukana, mutta on aina mukava nähdä noissa sukulaistilaisuuksissa. Kaikki sulassa sovussa. On rikkaus, että on niin paljon sukulaisia, ja kaikkien kanssa hyvät välit. Lapset oppivat luottavaisen ja lähimmäisenrakkaan asenteen elämään.
Mä olin osasyyllinen mieheni eroon 6 vuotta sitten. Kaikki miehen kavereiden vaimot ovat minulle edelleen täysin tuntemattomia, sillä he ovat aina kipeitä tai tulee muu este eivätkä pääse ja lähettävät pelkästään miehensä sovittuihin kinkereihin tai muihin tapahtumiin. Mieti KUUSI vuotta! Olen jo hylkiökohtalooni alistunut. Just itkeskelin tätä miehelle. Miehen lasten äitiä en myöskään ole nähnyt (eli siis miehen ex-vaimoa).
Tarinan opetus: älä sekaannu varattuihin koskaan IKINÄ!
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 23:21"]
Äh. Onhan sitä ennenkin ollut erilaisia sukulaisia - toiset on lähempiä ja toiset kaukaisempia. Meillä on lasten juhlissa yleensä kaikki läheiset sukulaiset - esim. lapsen isän isän eka, toka ja kolmas vaimo puolisoineen. Koska ne "tädit" ja "sedät", eli vaarin entiset vaimot on muutenkin elämässä mukana, sekä heidän kumppaninsa. Me käydään joskus miehen isän keskimmäisen vaimon kanssa museoissa, ja joka joulu heidän luonaan glögeillä. Ekan vaimon perheen mökillä vietetään yleensä vajaa viikko kesällä ja heidän lastensa juhliin osallistumme. Kolmannen vaimon kanssa ei olla niin paljon tekemisissä koska hän asuu kaukana, mutta on aina mukava nähdä noissa sukulaistilaisuuksissa. Kaikki sulassa sovussa. On rikkaus, että on niin paljon sukulaisia, ja kaikkien kanssa hyvät välit. Lapset oppivat luottavaisen ja lähimmäisenrakkaan asenteen elämään.
[/quote]
Ihana wt-suku, onneksi ei tarvitse olla tekemisissä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 23:22"]Mä olin osasyyllinen mieheni eroon 6 vuotta sitten. Kaikki miehen kavereiden vaimot ovat minulle edelleen täysin tuntemattomia, sillä he ovat aina kipeitä tai tulee muu este eivätkä pääse ja lähettävät pelkästään miehensä sovittuihin kinkereihin tai muihin tapahtumiin. Mieti KUUSI vuotta! Olen jo hylkiökohtalooni alistunut. Just itkeskelin tätä miehelle. Miehen lasten äitiä en myöskään ole nähnyt (eli siis miehen ex-vaimoa).
Tarinan opetus: älä sekaannu varattuihin koskaan IKINÄ!
[/quote]
Luulisi kuudessa vuodessa katkeruuden haihtuvan, etenkin kun miehesi selvästi onnellinen sinun kanssasi. Mutta on ihmisiä, jotka ystävien erotessa murehtivat ensisijaisesti itseään ja "menetettyä ystäväpariskuntaa" eivätkä osaa yhtään asettua muiden asemaan. Joo, varattuihin ei kannata sekaantua mutta joku raja sentään vihampidollakin.. Voimia sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 09:53"][quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 23:22"]Mä olin osasyyllinen mieheni eroon 6 vuotta sitten. Kaikki miehen kavereiden vaimot ovat minulle edelleen täysin tuntemattomia, sillä he ovat aina kipeitä tai tulee muu este eivätkä pääse ja lähettävät pelkästään miehensä sovittuihin kinkereihin tai muihin tapahtumiin. Mieti KUUSI vuotta! Olen jo hylkiökohtalooni alistunut. Just itkeskelin tätä miehelle. Miehen lasten äitiä en myöskään ole nähnyt (eli siis miehen ex-vaimoa). Tarinan opetus: älä sekaannu varattuihin koskaan IKINÄ! [/quote] Luulisi kuudessa vuodessa katkeruuden haihtuvan, etenkin kun miehesi selvästi onnellinen sinun kanssasi. Mutta on ihmisiä, jotka ystävien erotessa murehtivat ensisijaisesti itseään ja "menetettyä ystäväpariskuntaa" eivätkä osaa yhtään asettua muiden asemaan. Joo, varattuihin ei kannata sekaantua mutta joku raja sentään vihampidollakin.. Voimia sinulle.
[/quote]
Ei todella tarvitse olla mitään rajaa kusipäisille pettäjille ja heidän hoidoilleen. Monessa maassa kivitystuomio olisi tiedossa, ja kun valitettavasti Suomessa varattujen kanssa pelleily ei ole kriminalisoitua, niin kärsikööt sitten muulla tavoin.
Meidän suvussa kutsutaan niin exät kuin nykyisetkin puolisot. Ovat olleet kaikki sen verran sivistyneitä, että tulevat hyvin toimeen ja ovat ystävällisiä toisilleen. Miehesi exä kuulostaa kyllä oudolta.
Samoin muistamme esim. jouluna ja erityisesti äitini on pitänyt tärkeänä muistaa ja kutsua x-miniäänsä kaikkiin juhliin, onhan hän lapsenlapsensa äiti. Aluksi veljeni uusi puoliso ei pitänyt tästä, mutta sai tottua siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ne ovat lasten juhlia, niin lasten toiveita tulee kunnioittaa. Jos he toivovat sinut paikalle, pitäisi äidin kyetä nielemään kiukkunsa ja käyttäytymään neutraalisti. Itse olen lasten vuoksi osallistunut rippi- ja yo-juhliin. Kaikki mennyt ok, vaikka itse koen oloni tukalaksi mieheni lasten äidin läheisyydessä. Häitä odotellessa..
Kyllä riparit ja yo-juhlat pitäisi voida pitää yhdessä.
Kauan erosta on? Kuinka nopeasti eron jälkeen tulit kuvioihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin veemäinen täti, että kaikki juhlat pidettäisiin kahtena kappaleena. Äidin ja isän järjestämänä. Rahasta viis. Onneksi en ole eronnut.
Erosta (lopullisesta virallisesta, kun kaikki paperillakin jo selvää) on 3,5 vuotta, minä tulin kuvioihin 1,5 v eron jälkeen. Viimeisimmät juhlat järjesti mieheni, mutta minun piti jäädä pois, kun lasten äidin puolen sukulaisista osa uhkasi jäädä pois jos minä olen paikalla. Enkä tietenkään halunnut että päivänsankari joutuu juhlimaan ilman isovanhempiaan.. Ikävä tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ajatellaan juhlien toimivuuden kannalta vieraiden kokoonpano. Ero oli ihan paskahirvityskautta, mutta kun siitä pääsi pahimmasta yli, ni ei ole mitään ongelmia hoitaa juhlia kaikkia osapuolia miellyttäviksi.
Esim. 10-v synttärikutsut oli lähipiirille omana (äiti ja äidin mies, isä ja isän uusi puoliso, tädit, sedät, isovanhemmat) ja lapsikavereille omat. Pienemmän lapsen juhlat järjestettiin kolmin kappalein koska minun sukulaiseni eivät päässeet oikeana päivänä. Sekin oli ihan kiva, että äidin puolen isovanhemmille oli omat kakkukahveet ajan kanssa ilman hösötystä. Muulle suvulle oli sit isommat pirskeet. Meillä juhlat järjestetään aina mun kotona, koska lapset asuvat pääsääntöisesti mun kanssani (2xviikossa isällään). Tietysti minä silloin vastaan isoimmasta organisoinnista, mutta ollaan suunniteltu juhlat yhdessä ja sovittu kuka tekee mitäkin. Esim. minä teen suklaakakun ja isän vaimo tekee kermakakun, isä tekee lihapullat ja minä siivoan, isän puolelta tulee kaverilahjat ja minä hoidan koristeet. Jnejne. Jonain vuona kohtuuttoman iso siivoustaakka jäi vain minun harteilleni ja olen tajunnut että senkin voi sopia etukäteen, että voitteko tulla paria tuntia aiemmin auttamaan.
Mun mielestä kaikki lasten läheiset tulee tietysti paikalle jos kykenevät, pidän sitä itsestäänselvyytenä. Vaikka lasten isän sisko ja minun äitini eivägt tule toimeen keskenään, saavat sen yhden juhlan skarpata ja käyttäytyä hyvin.
Jotenkin ymmärtäisin tämän, jos olisin rikkonut mieheni avioliiton. Mutta en ollut häntä ikinä tavannutkaan ennen kun ero oli jo täysin selvä ja kaikki tietävät tämän. Mieheni on exän sukulaisille läheinen ja tärkeä ja heidän ilmeisen vaikea hyväksyä että hänellä uusi kumppani. Muuten ei haittaa mutta nämä juhlatilanteet ikäviä.. :-/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa outoa, koska aikaa on mennyt jo noin paljon. Jos mies järjestää, niin minusta sinun ei tarvitse jäädä pois. Jos äiti järjestää, niin ethän voi toisen kotiin kutsumatta mennä. Kamalaa kiristystä... Mutta kai teit oikein....
kyllä se lapsikin tajuaa, että ei tuon noin pitäisi mennä. Teidän pitää toivoa, että äiti löytäisi itselleen uuden miehen, siitä se tasoittuisi.
Meillä äiti järjestää omat juhlat ja isä omat - paitsi että isä ja uusi vaimo eivät järjestä mitään. Mutta periaatteessa toimitaan niin, että kumpikin vanhempi kantaa vastuusa oman sukunsa "juhlittamisesta". Meillä lapset on alusta asti halunneet, että heidän juhlissaan on kivaa, joten isän uusi vaimo ei ole tervetullut meille. Kun viikonloppuvierailut ei onnistu, kun isä ei saa tavata lapsia viikolla ja kun lapsen harrastuskuljetuksiin ei voi millään osallistua, niin lapset ei halua juhliinsa ihmisiä, jotka ei halua osallistua arkeen.
Ehkä suku pitää sinua vain tyttöystävänä. Jos olisitte naimisissa,, niin asemasi olisi eri. Vai oletteko? Jos ette, niin ehkä et ole mikään suvun silmissä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:01"]
Olen niin veemäinen täti, että kaikki juhlat pidettäisiin kahtena kappaleena. Äidin ja isän järjestämänä. Rahasta viis. Onneksi en ole eronnut.
[/quote]
Onneksi olen eronnut. Tapahtui jonkin verran tuota henkistä kasvua. Se on sillä lailla, että lapset ovat hyvin herkkiä tunteineen. Jos yhtään lapsistasi välittäisit, tajuaisit hyvin nopeasti, että vanhempana sun tulee kasvaa hyväksymään kaikki lastesi elämään kuuluvat ihmiset. Tai lapsesi kärsivät.
Meillä meni pari vuotta eron jälkeen asioita kipuillessa. Ja lapset tietysti kärsivät sen kaksi vuotta. Hiljaa sisimmässään. Nykyään kaikki lasten elämään kuuluvat ihmiset voivat kokoontua minne tahansa juhliin. Ja se on kyllä vähintä mitä aikuisen tulee itseltään vaatia. Tähän lopputulokseen pääsee loputa hyvin yksinkertaisella tavalla. Ihminen on katkera ja vihainen kun hänen tunteensa eivät tule huomioiduksi. Kun ne tulevat, negatiivisuus vähenee. Kun vielä kuulee toisen surut ja haasteet- on vaikea vihata. Olen huomannut että miehillä tätä viisautta harvoin on. MInusta äidin ja lasten isän uuden puolison kannattaisi tavata. Puhua huolistaan ja tunteistaan. Puolin ja toisin. Ystäviksi ei tarvitse ruveta, mutta osoittaa toiselle arvostusta ja kunnioitusta. Näin kumpikin tulee kuulluksi, ja on vaikeaa vihata ihmisitä, joka on uskaltanut paljastaa jotain itsestään. Tämä vaatii tietysti rohkeutta ja paljon muutakin. Mutta lapsille ja heidän tuleville ihmissuhteilleen kyseessä on melkeimpä lottovoitto. Ja oikeastaan aikuisen ihmisen pitäisi tuollaiseen kyetä, jos on vahemmaksi ryhtynyt. Ja niin toimiessaan voi kyllä olla hyvin iloinen myös omasta rohkeudestaan.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:23"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 22:18"]
12, olet varmasti täysin oikeassa. Aiemmin olin halukas ja olen exän kerran kohdannutkin mutta hän oli todella kylmäkiskoinen minua kohtaan, hädin tuskin vastasi tervehdykseeni. Ja nykyään olen tilanteesta sen verran loukkaantunut, etten tiedä, haluaisinko edes. Täytyisi varmaan vaan yrittää. ap
[/quote]
Niin. Tätä en ymmärrä, aina jauhetaan aikuismaisuudesta ja käyttäytymisestä. Mitä jos itse olet valmis yhteistyöhön, mutta toinen osapuoli ei ole. Ei siedä silmissään. Mitä teet?
[/quote]
No annat ainakin aikaa jos asiat ovat tuoreita. Kyse ei ole mistään käyttäytymisestä. Vaan myötätunnosta. Ja toisen kohtaamisesta. Käyttäytyminen on täysin väärä näkökulma erotuskaan. Kannattaa ehkä miettiä, kuinka suurella myötätunnolla ja kunnioituksella toista lähestyy. Kirjoita vaikka kirje. Joka perustuu siihen että susta tuntuu kurjalta vihanpito. Että olisiko mahdollista yrittää etsiä jonkinlaista sovintoa. Ylipäätään jos haluaa toiseen yhteyden ihan oikeasti, pitää kyllä laittaa myös omat heikkoutensa peliin. Se että kertoo mitä itseä pelottaa- on ehkä lyhin tie toisen pelkojen läpi.