Lue keskustelun säännöt.
En kaipaa ystäviä
19.02.2015 |
Täällä on nyt puhuttu paljon ystävistä joten kerronpa minäkin "tarinani". Olen todennäköisesti tuollainen ystävän hylkääjä. Minä en vain kaipaa ystäviä. Kun opiskelin, viihdyin hyvin opiskelukavereiden kanssa. Naurettiin päivät vedet silmissä, tehtiin laivareissuja ym. Mutta kun opiskelu loppui, ei minulla ole mitään mielenkiintoa olla yhteydessä kyseisiin ihmisiin. Sitten menin töihin, taas paljon kivoja työkavereita ja vietettiin aikaa yhdessä vapaa-aikanakin, mutta kun lopetin työt, jätin myös ne ihmiset. Muutama kaveri on roikkunut mukana kymmeniä vuosia, mutta nähdään ehkä kerran vuodessa enkä mitenkään koe heitä korvaamattomiksi, ihan sama ovatko elämässäni vai ei. Onko mussa joku vika? Itse en kyllä kärsi mitenkään tilanteesta. Onko joku muu samanlainen?
Kommentit (4)
Kuulostaa tutulta. Ihan tuota myöten, että kun niiden ihmisten kanssa on vähän olosuhteiden pakostakin tekemisissä, on kyllä hauskaa ja viihdyttävää, mutta ei sen yhteisen ajanvieton eteen jaksa mitään tehdä ellei se puolipakolla tai itsestään tapahdu. Eikä tunnu että jäisi mistään paitsikaan. Tämän on iän myötä vain voimistunut, vaikka ensimmäisen kerran tätä tapahtui jo hieman reilu parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina ollut samanlainen, enkä pidä sitä minään vikana. Olen introvertti, enkä kaipaa ihmisseuraa juuri ollenkaan. Usein ihmisten tapaaminen uuvuttaa minut.Töissä on jo pakko olla sen verran sosiaalinen, että enempää en jaksa, ei ihmisiä kuten ystäviä tai puolisoa vapaa-ajalla minulle siis.
Minulla on aviomies ja hän on ihan samanlainen kuin minä. Hän ei juuri soittele kavereilleen mutta jos joku soittaa ja pyytää jonnekin niin menee. Meillä ei käy ketään koskaan kylässä, mennään kylään jos kutsutaan.
En kuitenkaan kohtele ketään huonosti ja autan vaikka keskellä yötä jos tarvitsee. Haluan kaikille hyvää enkä hyväksikäytä ketään, saati "puukota selkään".
Ap
Löytyykö lisää "erakoita"?