Elämäsi suurin virhe?
Mitä tekisit nyt toisin jos voisit?
Itselläni ehkä se, että löin lukion todella läskiksi (osittain hankalan elämäntilanteen takia, mutta kuitenkin...) Potentiaalia olisi ollut pärjätä huomattavasti paremmin. Korjailen noita jälkiä nyt useamman vuoden jälkeenkin.
Ja tietysti kaikki ne kerrat kun olen sanonut pahasti jollekin tai kohdellut muuten huonosti ottaisin takaisin jos voisin.
Kommentit (17)
Roikuin kuluttavassa parisuhteessa monta vuotta.
Mulla kanssa lukio harmittaa. Tiedän että siinä tilanteessa en olisi voinut toimia paremmin, mutta silti.
No, kuka tietää mitä elämä vielä tuo tullessaan. Aion menestyä ja seikkailla silti.
Etten olisi yrittänyt itsemurhaa, enkä istuisi nyt pyörätuolissa lantiosta alaspäin halvaantuneena..
ei tän näin pitänyt mennä..
Lukion olisin voinut käydä paremmin. Ei olisi pitänyt mennä heti lukion jälkeen opiskelemaan, vaan tähdätä oikkikseen heti kerta laakista.
Juu sama täällä lukion suhteen. Onneksi kuitenkin pääsin haluamaani yliopistoon, vaikka yo-todistus olikin varsin heikko. m21
Etten lähtenyt kävelemään tästä avioliitosta jo kauan sitten
Aloitin korkeakouluopinnot yli 40-vuotiaana; nyt olen entistä heikommilla työmarkkinoilla, kun en ole enää uskottava opintoja edeltävässä ammatissa ja uuteen en kelpaa.
Harrastin seksiä tuntemattoman kanssa. Eka kerta. Nyt kaduttaa. Olen jo yli parikymmentä, mutta olisin halunnut säästää sille oikealle.
Toinen, olen päästänyt itseni vähän rupsahtamaan ja en saa laihdutettua.
Onhan niitä vaikka kuinka, mutta ei halua muistella.
Olisi pitänyt kertoa jollekin opettajalle kotioloista lapsena, olisin ehkä saanut apua. Mutta ei, kotona peloteltiin että sitten meidät viedään lastenkotiin, emme saa nähdä enää koskaan sukulaisia ja kavereita, ja lastenkodissa ei saa koskaan karkkia tai synttärilahjoja koska hoitajat siellä ovat ilkeitä.
Nyt 23-vuotiaana ollut jo kauan opiskelukyvytön masennuksen yms. takia. Eipä tässä mitään, siivoojaksi mä aina halusinkin
Vietin parhaat perheenperustamisvuodet Peter Panin kanssa ja jäin lapsettomaksi.
Sössin raha-asiani ja etenkin se, että annoin sen velkakierteen jatkua aivan liian pitkään ennen kuin "uskalsin irtautua siitä", eli annoin luottotietojen mennä. Olisi pitänyt tehdä se jo 3v aiemmin eikä vaan kasvattaa velkamäärää kun idioottina luulin pääseväni kierteestä eroon ottamalla lisää velkaa.
Virheitä on tullut tehtyä, isoja ja pieniä. Mitään en kuitenkaan tekisi toisin, koska en muuten olisi se ihminen joka nyt olen. Virheitä tekevät kaikki, mutta kaikki eivät opi niistä.
En onneksi mitään peruuttamattomia virheitä ole saanut aikaiseksi. Lihan 30 kiloa, mutta niistäkin on laihdutettu jo 15 pois. Opiskelin ammattikoulussa alan jonka töitä en ole saanut, mutta olen vasta 22 eli opiskelemaan ehtii vielä vaikka kuinka. Mutta jos voisin asioita muuttaa, niin nuo jäisivät kokematta
[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 23:49"]
Etten lähtenyt kävelemään tästä avioliitosta jo kauan sitten
[/quote]
Eikö se ole suurempi virhe, ettet lähde vieläkään?
Huumeet.