12-vuotiaan huono itsetunto - missä vaiheessa huolestua?

Älkää kehuko ja kannustako, se vain lisää hänen sisäistä ristiriitaansa. Hyväksykää hänet huonoitsetuntoisena ja kertokaa se hänelle. Korostakaa sitä, että hän on tärkeä ja rakas omana itsenään, älkää yrittäkö muuttaa häntä. Jos hän on valmis ja kykenevä kertomaan tarkemmin tuntemuksistaan, älkää mitätöikö niitä, vaan kertokaa että ymmärrätte noita tunteita. Toistakaa usein (ja uskokaa siihen itse!), että tuo huonon itsetunnon vaihe on normaali murrosikään kuuluva asia. Kun olette saavuttaneet pojan luottamuksen, hän saattaa avautua kiusaamisestakin ja silloin pääsette pureutumaan siihenkin asiaan.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 09:29"]Älkää kehuko ja kannustako, se vain lisää hänen sisäistä ristiriitaansa. Hyväksykää hänet huonoitsetuntoisena ja kertokaa se hänelle. Korostakaa sitä, että hän on tärkeä ja rakas omana itsenään, älkää yrittäkö muuttaa häntä. Jos hän on valmis ja kykenevä kertomaan tarkemmin tuntemuksistaan, älkää mitätöikö niitä, vaan kertokaa että ymmärrätte noita tunteita. Toistakaa usein (ja uskokaa siihen itse!), että tuo huonon itsetunnon vaihe on normaali murrosikään kuuluva asia. Kun olette saavuttaneet pojan luottamuksen, hän saattaa avautua kiusaamisestakin ja silloin pääsette pureutumaan siihenkin asiaan.
[/quote]aika erikoinen neuvo. Omat vanhempani eivät koskaan kehuneet onnistumisista esim. harrastuksista. Koittivat kasvattaa niin, että rakkaus on riittävä palkinto ja kelpaan sellaisenaan. Minulle olisi ollut todella tärkeää saada nimenomaan kannustusta ja positiivista palautetta lapsena/nuorena. Mitä sitten tulee alkup. kysymykseen; olkaa tukena ja osoittakaa mahdollisimman paljon hyväksyntää. Murrosikä on hankalaa monelle ja vaikuttaa koko perheeseen

Kehoittaisin viemään johonkin urheiluun, yleensä se tuppaa auttamaan lapsia. Saa kavereita, oppii luottamaan itseensä ja pitämään itsestään huolta. Alku tietenkin vaikeaa kun 12 vuotias on jo aika vanha urheilulajien aloittamiseen, mutta mahdollista! Kannattaa myös ottaa selvää, ettei poikaa oikeasti kiusata, se voi olla todella rankkaakin kiusaamista ja se jättää elinikäiset arvet!

Tosi tärkeää, että olette tukena. Sanoisin, että selvitä kiusaamista, tee kaikkesi lapsen auttamiseksi ja tue häntä saamaan positiivisia kokemuksia itsestään. Urheiluharrastus on hyvä tai mikä tahansa harrastus ja yksikin ystävä - tai kokemukset, jossa on osa joukkoa. Korosta, että lapsi on hyvä ilman suorituksia, mutta monenlaisen tekemisen kokeilu auttaa häntä löytämään ne jutut, joista hän saa nautintoa.

Voimia. Älkää jääkö yksin ja selvittäkää mistä on kyse. Minun lastani kiusattiin pikkukoululaisena. Hän ei sitä aluksi kertonut, mutta en antanut lapsen käpertyä itseensä vaan juttelin ja juttelin hänen kanssaan. Kerroin, että hän ei ole yksin, vaan autan häntä. Tein aivan kaikkeni: otin yhteyttä opettajaan, kuisaajien vanhempiin jne. Päätin, että vaikka koulua vaihdetaan. Kiusaaminen saatiin loppumaan ja nykyisin lapsella on kavereita ja harrastuksia. En halua missään nimessä syyllistää vanhempia, joilla on toisenlaisia kokemuksia, mutta haluan valaa uskoa: Usein asioihin voi vaikuttaa ja kannustan yrittämään. Älkää musertuko.

Ilman muuta tuon ikäisen murrosiän kynnyksellä olevan lapsen itsetunto on hauras, mutta toistuva itkeskely ja alakulo ei ole ok. Lapsi kainaloon ja juttusille, yhteys opettajaan, terkkariin, kuraattoriin tms., jotta pääsette eteenpäin.