Huomioitko lapsen temperamentin?

Olen huomioinut, mutta en tiedä onko se hyväksi vai pitäisikö tosiaan antaa lapsen enemmän hoitaa itse noita tilanteita kun esimerkiksi joku vieras tulee puhuttamaan ja lasta ujostuttaa. Ehkä siinä tekee karhunpalveluksen, että aina tekee tilanteet helpoksi lapselle.

Ihan fiksusti teet.

Ihan sama täällä, mutta en koe siinä ongelmaa. Haluisitko itse hypätä vieraan syliin?

Mun lapsi on tempperamentilta todella voimakas persoona. Läheisiä yrittää dominoida rankasti mutta vieraiden edessä yleensä väistää ja "alistuu". Eli on siis voimakas mutta herkkä. Minä koitan kotona pitää selvät säännöt ja kuria. Vieraiden edessä kun poika on olen enemmänkin pehmeä mutta jämäkkä.

Ihan fiksulta kuulostaa. Pointti on vain siinä, rohkaisetko lasta tutustumaan jne. (vaikka siis hitaassa tahdissa) vai annatko asian vain olla, "kun lapsi on niin ujo" tms. Meillä esikoinen on hitaasti lämpenevä kuten olen itsekin, ja mielestäni tein pääsääntöisesti oikein, kun annoin lapselle paljon aikaa ja rauhaa tutustua asioihin. Toisaalta hän on sitten edelleen (11 v.) vähän juro, eikä välttämättä vastaa kysymyksiin, tervehdyksiin ym. Itselläni taas koulunalku oli ihan hirveä, vaikka olin jossain kerhossa käynyt, jotain apua olisin tarvinnut. Eli ei mitään tiukkaa karaisua tosiaankaan, mutta täytyy panostaa siihen, että lapsi kumminkin edes siinä omassa tahdissaan tutustuu, eikä jää aina syrjään.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 20:46"]Olen huomioinut, mutta en tiedä onko se hyväksi vai pitäisikö tosiaan antaa lapsen enemmän hoitaa itse noita tilanteita kun esimerkiksi joku vieras tulee puhuttamaan ja lasta ujostuttaa. Ehkä siinä tekee karhunpalveluksen, että aina tekee tilanteet helpoksi lapselle.
[/quote]

Puolensa kummassakin. Meillä on vielä sen verran pienempi, ettei itse kykenekään hoitamaan. Paitsi että alkaa itkeä kovaan ääneen, jos joku menee iholle liian nopeasti. Jos vieras ei itse tässä kohdin tajua antaa tilaa, minun tehtäväni on ilmaista lapsen tahto niin että se ymmärretään. Tätä pidetään välillä kummana. Minusta se tuntuu loogiselta. Ja lapsi oikeasti pahimmillaan itkee ja pyrkii kaikin voimin kauemmas, mutta osa jatkaa vaan silittelyä tai mitä tekevätkään. Kammottavaa.

Samoin ajattelen, että joskus se on hyvä isommankin kanssa. Kyllä soyä isompanakkn ehtii. Todennäköisesti pakottaminen epämiellyttäviin tilanteisiin vain pahentaa tilannetta. Jos joku asia ahdistaa, niin ei se ahdistus lähde pois pakottamalla. Toki pieni siedätys on hyvästä (ei vältellä täysin sosiaalisia tilanteita), mutta omaan tahtiin.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 20:53"]Ihan fiksulta kuulostaa. Pointti on vain siinä, rohkaisetko lasta tutustumaan jne. (vaikka siis hitaassa tahdissa) vai annatko asian vain olla, "kun lapsi on niin ujo" tms. Meillä esikoinen on hitaasti lämpenevä kuten olen itsekin, ja mielestäni tein pääsääntöisesti oikein, kun annoin lapselle paljon aikaa ja rauhaa tutustua asioihin. Toisaalta hän on sitten edelleen (11 v.) vähän juro, eikä välttämättä vastaa kysymyksiin, tervehdyksiin ym. Itselläni taas koulunalku oli ihan hirveä, vaikka olin jossain kerhossa käynyt, jotain apua olisin tarvinnut. Eli ei mitään tiukkaa karaisua tosiaankaan, mutta täytyy panostaa siihen, että lapsi kumminkin edes siinä omassa tahdissaan tutustuu, eikä jää aina syrjään.
[/quote]

Ehdottomasti kannustan. Enemmän siis tulevaisuudessa, kun kyse on niin pienestä. Ja lapsi siis itse ottaakin kontaktia lähemmin kun on siihen valmis. Saattaa tuijotella kauempaa ja vähän ajan päästä jo höpötellä ja hymyillä. Osa ei vaan malta antaa edes sitä aikaa tuijotella ensin ja seurauksena hirveä huuto kun mennään liian ihollr. Ap.

Joissakin asioissa "pakotan reippaaksi".
Esim. Lapsi haluaisi mennä tekemään jotain ja haluaisi minut tueksi, niin sanon, että mene vaan - äiti istuu pikkuveljen kanssa täällä hiekkalaatikolla ja jos lapsi inttää, että haluaa minut mukaan niin sanon että olen nyt tässä, että jos haluaa mennä, täytyy mennä itse. Yleensä sitten meneekin. Joskus ei ja saatetaan mennä sitten myöhemmin yhdessä.
Yritän tukea ja kehua kovasti kaikkea itsenäistä toimintaa, mutten pakota ihmisten kanssa jutteluun tai mihinkään syliin koskaan. Noissa asioissa annan lapsen päättää ja hoitaa tutustumisensa itse.
Reippaaksi on kasvanut ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Aikuisia jännittää enemmän. Leikkipuistossa leikkii kaiken ikäisten kanssa ja saattaa ujuttautua paljon isompienkin lasten juttuihin mukaan, jota aina ihmettelen, kun eihän ne isot yleensä tahdo "pentuja" jalkoihinsa pyörimään.
Minä itse olen kovakin jännittämään ihmisiä, siksi olen panostanut kovasti siihen, ettei lapsilleni tulisi samaa. En painosta, vaan annan heidän löytää oman tapansa toimia tilanteissa. Yleensä rohkeus voittaa ujouden, kun on vähän aikaa punninnut asioita ja on kivempi mennä ottamaan kontaktia toisiin, kuin istua äidin kanssa.

9 lisää, että aina lapseni ei meinaa vastata kaikille jos kysellään, niin siinä olen yleensä kehoittanut vastaamaan ja jos ei vastausta vieläkään kuulu, eli jännittää, vastaan hänen puolestaan.
Jälkikäteen sitten kysyn, että muistatko kun se "Liisa" kysyi sinulta jotain ja et vastannut? Ja poikaa kertoo, että jännitti, niin sanon, että vaikka jännittää, niin täytyy jotain vastata. Toiselle tulee paha mieli, jos et vastaa. Se toinen ihminen voi luulla, ettet tykkää hänestä. Eikös vastatakin ensi kerralla?
Siitä lapsi yleensä pitkäksi aikaa muistaa aina vastata kaikille. Aina välillä unohtuu ne "hyvät käytöstavat" ja sitten taas kerrataan.