Miksi tällä palstalla vihataan oikeasti toimivia laihdutuskeinoja?
Olen nyt pidemmän aikaa seurannut erinäisiä laihdutusketjuja ja kaikissa on yksi yhteinen piirre. Kun joku kertoo oikeasti toimivia keinoja (pitkäkestoinen, ei kitukaloreilla oleva dieetti, liikunnalla höystettynä) niin sitä alapeukutetaan ja nälvitään.
Onko se oikeasti niin vaikeaa hyväksyä, että onnistunut laidutus ei vaadi ihmeitä, ihmedieettejä tai laitteita, vaan kärsivällisyyttä, aikaa ja itsekuria.
Tässä muutama vinkki. Alapeukuttakaa nyt sitten:
-Lihotakseen kilon, ihmisen tulee syödä n.7000kcal yli kulutuksensa. Luobnollisesti kilon laihdutukseen pitää polttaa saman verran. Jos päivässä syö 500kcal alle kulutuksen, laihtuu noin puoli kiloa viikossa.
- Paino ei siis voi pienen repsahduksen myötä nousta useita kiloja. Se on nestettä ja lihassokeria, jonka kulutat pois muutamassa päivässä. Ei kannata siis luovuttaa
- Laihdutuksen ensikilot ovat nestettä ja sen takia alkupudotus on nopea. Älä luovuta, kun tahti hidastuu.
-Pelkällä liikunnalla ei laihdu, mutta liikunta tukee laihtumista. Jokainen liikuntahetki tarkoittaa lisää kalorivajetta, mutta jos ruokailutavat eivät tue kalorivajetta, tulos on plusmiinus nolla. Eli jos käyt 250kcal lenkillä,mutta syöt 300kcal suklaapatukan, lenkkisi oli hyödytön.
- Ihminen tarvitsee noin 1200kcal pitääkseen kehon toiminnassa.
- Kiellettyjä ruoka-aineita ei ole. Joistain vain tulee enemmmän kaloreita kuin toisista ja niinpä niitä voi syödä vähemmän. Maalaisjärki kannattaa kuitenkin pitää mukana. Syötkö mieluummin ison lautasellisen salaattia kuin kourallisen karkkeja? Kummastakohan saat tarpeeksi vitamiineja.
- Laske kalorit, laske kulutuksesi, syö niiden mukaan. Älä hätäile tai lannistu muutaman kilon heittelystä, jos tiedät syöneesi alle kulutuksen. Se on nestettä ja poistuu ennenpitkää.
- Nestettä kerääntyy mm. liikunnan jälkeen, ennen kuukautisia ja iltaa kohden.
Kommentit (48)
Oon huomannut osittain saman, ehkä ennemmin niin päin että jotain puolivillaisia mukatosia yläpeukutetaan todella herkästi.
Itse tosin kyllä uskon että hieman muullakin kun kaloreiden + / - suhteella voi olla väliä. Nykyään kun ihmiset kärsii erinäisistä painoon vaikuttavista asioista kuten metabolisesta oireyhtymästä, suolen toiminnan häiriöistä, stressistä ja sen seurauksista sekä hormonaalisesta epätasapainosta niin itse ottaisin myös huomioon liikunnan ja ruokavalion vaikutukset noihin. Olisi ensiarvoisen tärkeää että ihmiset ymmärtäisivät paremmin näitä mekanismeja ja niiden vaikutusta terveyteen ja painoon sen sijaan / ohella että hulluna kyttää vain kaloreita.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:28"]Koska on kivempi selitellä kuin ottaa härkää sarvista. Siksi tuo aloitusviesti on täyttä huuhaataa ;)
40 kiloa laihduttanut, yllämainituin keinoin. Tosin söin joskus kaksikin kourallista karkkia sen lounaan ja aamiaisen sijaan...
[/quote]
Onnittelut laihtumisesta! Itsekin laihdutin 20kg, en kieltänyt itseltäni mitään, mutta söin kohtuudella kaikkea -ap
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:34"]Oon huomannut osittain saman, ehkä ennemmin niin päin että jotain puolivillaisia mukatosia yläpeukutetaan todella herkästi.
Itse tosin kyllä uskon että hieman muullakin kun kaloreiden + / - suhteella voi olla väliä. Nykyään kun ihmiset kärsii erinäisistä painoon vaikuttavista asioista kuten metabolisesta oireyhtymästä, suolen toiminnan häiriöistä, stressistä ja sen seurauksista sekä hormonaalisesta epätasapainosta niin itse ottaisin myös huomioon liikunnan ja ruokavalion vaikutukset noihin. Olisi ensiarvoisen tärkeää että ihmiset ymmärtäisivät paremmin näitä mekanismeja ja niiden vaikutusta terveyteen ja painoon sen sijaan / ohella että hulluna kyttää vain kaloreita.
[/quote]
Toki laihdutukseen voi vaikuttaa terveydelliset seikat, mutta kaikilla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa/hormoonihäiriötä/stressiä. Terveydelliset seikat on tutkittava, mutta nyrkkisääntönä kalorivajeella pelaaminen toimii. Jos tuloksia ei ala parin kuukauden sisään näkyä, kannattaa konsultoida lääkäriä. -ap
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:21"]
-Pelkällä liikunnalla ei laihdu, mutta liikunta tukee laihtumista.
[/quote]
Ja paskat mitä väität!!!!! Aivan varmasti liikunta laihduttaa, jos energiansaanti ei vastaavasti muutu. Hyväkuntoinen juoksija pystyy polttamaan 1 500 - 2 000 kcal yhdellä juoksulenkillä, mutta tyypillinen laihduttaja vain muutaman 100 kcal päivässä liikkumalla.
Se katsos johtuu ihan siitä, että energia on HIILIVETYÄ. Kropassa nämä hiilivedyt hapetetaan, jolloin sen sisältämästä hiilestä syntyy HIILIDIOKSIDIA ja vedystä syntyy VETTÄ.
C + O --> CO2
H + O --> H2O
Hiilidioksidi ja osa vedestä poistuu uloshengityksessä ja loput vedestä hikenä ja virtsana.
HAPENOTTOKYKY ratkaisee miten nopeasti henkilö pystyy hapettamaan hiilivetyä eli kuluttamaan energiaa. Juoksukuntoinen ihminen pystyy hapettamaan 1 000 kcal tunnissa juosten, kun taas tyypillisesti kuntosalilla kuluu vain 200 - 600 kcal tunnissa riippuen kunnosta ja suorituksista.
Siksi kannattaa tarkkailla omaa hengitystä liikuttaessa. Tietysti hapenottokyky kasvaa juoksemalla jolloin jokainen hengenveto hapettaa enemmän. Kannattaa totuttaa itsensä siihen, että on voimakkaasti hengästynyt pitkiä aikoja.
Kohtalon ivaa on se, että hyvä juoksija olisi myös hyvä laihduttaja. :D
Muuten hyvä... eikä täysin kielettyjä ruokia olekaan, mutta sokerit on sitten tyhjiä kaloreita (ei ravitsemuksellista arvoa) ja liikasaanti on pois ruualta, jolla on ko. Arvoa (vitamiinit, hivenaineet...)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:39"][quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:21"]
-Pelkällä liikunnalla ei laihdu, mutta liikunta tukee laihtumista.
[/quote]
Ja paskat mitä väität!!!!! Aivan varmasti liikunta laihduttaa, jos energiansaanti ei vastaavasti muutu. Hyväkuntoinen juoksija pystyy polttamaan 1 500 - 2 000 kcal yhdellä juoksulenkillä, mutta tyypillinen laihduttaja vain muutaman 100 kcal päivässä liikkumalla.
Se katsos johtuu ihan siitä, että energia on HIILIVETYÄ. Kropassa nämä hiilivedyt hapetetaan, jolloin sen sisältämästä hiilestä syntyy HIILIDIOKSIDIA ja vedystä syntyy VETTÄ.
C + O --> CO2
H + O --> H2O
Hiilidioksidi ja osa vedestä poistuu uloshengityksessä ja loput vedestä hikenä ja virtsana.
HAPENOTTOKYKY ratkaisee miten nopeasti henkilö pystyy hapettamaan hiilivetyä eli kuluttamaan energiaa. Juoksukuntoinen ihminen pystyy hapettamaan 1 000 kcal tunnissa juosten, kun taas tyypillisesti kuntosalilla kuluu vain 200 - 600 kcal tunnissa riippuen kunnosta ja suorituksista.
Siksi kannattaa tarkkailla omaa hengitystä liikuttaessa. Tietysti hapenottokyky kasvaa juoksemalla jolloin jokainen hengenveto hapettaa enemmän. Kannattaa totuttaa itsensä siihen, että on voimakkaasti hengästynyt pitkiä aikoja.
Kohtalon ivaa on se, että hyvä juoksija olisi myös hyvä laihduttaja. :D
[/quote]
Sisälukutaito kunniaan. Jos ihminen syö esimerkiksi 3000kcal 1600kcal peruskulutuksella ja käy 1000kcal lenkillä, hän ei laihdu, koska syötyä ruokaa on liikunnasta huolimatta 400kcal yli kulutuksen. Tätä tarkoitin sillä, että pelkällä liikunnalla ei laihdu, jos ruokailu on retuperällä.
Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt.
Se johtuu siitä että me sotanorsut halutaan laihtua ja jatkaa syömistä samaan tahtiin. :)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:44"]Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt.
[/quote]
Aika hyvin esim. kehonkoostumusmittauksessa sadaan selville peruskulutus. Tekosyy tuokin.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:44"]
Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt.
[/quote]
No voe helevettiläinen taas. Mitä ihmeen väliä sillä on miten eri aineet käsitellään elimistössä, jos mitataan kulutusta.
Jos crosstrainerissa tai kuntopyörässä on kalorinäyttö, niin se mittaa ihan tasan tarkasti sitä energiamäärää mitä polkemiseen on käytetty.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:44"]Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt. [/quote] Aika hyvin esim. kehonkoostumusmittauksessa sadaan selville peruskulutus. Tekosyy tuokin.
[/quote]
Ei ollut mikään tekosyy. Et tainnut edes ymmärtää, mitä tarkoitin, joten unohda :)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 08:01"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:49"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:44"]Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt. [/quote] Aika hyvin esim. kehonkoostumusmittauksessa sadaan selville peruskulutus. Tekosyy tuokin.
[/quote]
Ei ollut mikään tekosyy. Et tainnut edes ymmärtää, mitä tarkoitin, joten unohda :)
[/quote]
Miten kehonkoostumusmittari laskee peruskulutuksen?
Miten sykemittari voikaan laskea kulutetut kalorit?
Miten ihmiset onnistuvat näiden avulla laihduttamaan, vaikka niiden laskemisen pitäisi olla niin vaikeaa?
Hevonkakkaa tuo vaikeus. Totta on, että eksakteja lukuja kulutuksestasi tuskin saadaan, mutta suuntaa-antavat ovat sen verran tarkkoja, että niiden perusteella syömisiensä suunnittelu onnistuu.
Laske omasi vaikka tästä ja lopeta selittely:
http://kalorilaskuri.fi/kalorikulutus
En vihaan laihduskeinoja vaan pidän koko laihdusta ihan turhana! Kenenkään ei tarvitsi laihduttaa, jos jo kasvatuksella periytettäisiin terveelliset elämäntavat ravintoineen, liikuntoineen ja lepoineen!
Hienompaa olla jollakin muotidietillä ja saada kilot putoamaan nopeasti. Tuommoinen oikeasti terve ja viisas painonpudotus vaatii aikaa ja sinnikkyyttä, eikä tuloksia näe ihan heti. Kääntöpuolena vaan nopeissa dieteissä on se, ettei niiden kanssa voi olla loppuelämäänsä, se ei ole normaalia syömistä ja voi aiheuttaa vääristyneen kuvan syömisestä. Vääristynyt kuva syömisestä on jo silloin, jos on syänyt itsensä todella painavaksikin. Terveellistä laihdutusta kaikille ♥ painonhallintakin terveellisesti on helpompaa kuin ihmetempuilla. Meidän maailmahan olisi täynnä normaalipainoisia, jos se olis niin helppoa kuin nämä nopeat maagiset dietit antavat ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 08:00"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 07:44"]
Ap, kulutusta on vaikea laskea. Eri aineet käsitellään eri tavoin elimistössä. Se ei ole suoraa matematiikkaa. Toki se ei tarkoita, etteikö kulutuksen pidä olla suurempi kuin energia, jonka syöt.
[/quote]
No voe helevettiläinen taas. Mitä ihmeen väliä sillä on miten eri aineet käsitellään elimistössä, jos mitataan kulutusta.
Jos crosstrainerissa tai kuntopyörässä on kalorinäyttö, niin se mittaa ihan tasan tarkasti sitä energiamäärää mitä polkemiseen on käytetty.
[/quote]
Ootko oikeesti noin hölmö?
Ihmiset alapeukuttavat koska eivät itse onnistu. Ja ovat kateellisia.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 08:33"]
Ihmiset alapeukuttavat koska eivät itse onnistu. Ja ovat kateellisia.
[/quote]
Kateellisia turhaan ITSE kerrytetystä painosa ja nyt sitten pitäisi joku mitali ojentaa kun joku on onnistustunut laihduttamaan?!
Kolmattakymmentä kiloa lähti, 300g viikossa. Sitten meni terveys, vaikka kaiken piti olla ok ravintotaulukoiden mukaan. Oireina väsymys, masennus, stressi, mitä näitä nyt on. Siinäpä oli helppoa laskea kaloreita. Lopputuloksen voi arvata.
Koska on kivempi selitellä kuin ottaa härkää sarvista. Siksi tuo aloitusviesti on täyttä huuhaataa ;)
40 kiloa laihduttanut, yllämainituin keinoin. Tosin söin joskus kaksikin kourallista karkkia sen lounaan ja aamiaisen sijaan...