Suomalaiset käyttää kalsareitaa ja sukkia 3-4 vuotta
Suomalaiskuluttajat pitävät käytössä samoja sukkia ja alusvaatteita keskimäärin 2-3 vuotta. Asiasta kertoo Helsingin yliopiston tuore kuluttajakysely. Sen sijaan housuja, hameita ja puseroita käytettiin keskimäärin yli viisi vuotta, ulkovaatteita 7,5 vuotta.
Suurin syy vaatteiden pois heittämiseen oli se, että ne kuluivat rikki tai olivat kooltaan sopimattomia. Tämän jälkeen ne päätyvät todennäköisimmin kaatopaikalle. Tuoreen kyselyn mukaan vain keskimäärin 22 prosenttia poistetuista vaatteista siirtyy hyväntekeväisyysjärjestöille. 72 prosenttia käyttökelvottomista vaatteista päätyi kaatopaikalle.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1422412634505
Tuskin edes pesevät niitä siinä välissä.
Kommentit (3)
Voi kuule minulla on jokapäiväisessä käytössä 10v vanhoja sukkia ja 7v vanhoja alushousuja. Vanhimmat takit on yläasteelta (15v). Ihan olen hyväpalkkaisessa työssä (jakku päällä töissä) käyvä akateeminen nuori nainen. Miksi ne pitäisi nakata pois tai laittaa kiertoon jos vielä sopivat?
Onneksi kaatopaikat ovat kuitenkin katoamassa. Esim. pääkaupunkiseudulla yhdetkään roskiin viedyt kalsarit eivät enää päädy kaatopaikalle. Ne poltetaan Vantaalla kaukolämmöksi, eli kalsarit saavat lämmittää vielä kerran.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 09:58"]
keskimäärin 22 prosenttia poistetuista vaatteista siirtyy hyväntekeväisyysjärjestöille. 72 prosenttia käyttökelvottomista vaatteista päätyi kaatopaikalle.
[/quote]
Minne ne käyttökelvottomat pitäis laittaa ellei roskiin? Viedä UFFille... ei ne taida haluta käyttökelvotonta kamaa?
Mulla on 5v vanhoja slggeja, ne ei suostu menenmään rikki ja vaattellahan ei ole parasta ennen päivää (ainakaan vielä).