Mikä on liian iso ikäero kahdella sisaruksella?
Meille on tulossa vähintään viisi vuotta kun alamme yrittämään lapsen ollessa yli neljä. Kenelläkään tuttavalla ei ole 3.5v suurempaa ikäeroa kahdella sisaruksella ja sitä vanhemmat jaksaa mainostaa isona. Onko yli 5v oikeasti paljon? Minä en olisi voinut kuvitellakaan aiemmin :)
Kommentit (51)
LIIAN isoa ei ole olemassakaan. Iso on ehkä 10+ vuotta.
Mun kahdella lapsella on ikäeroa 10 v 1 kk. Muita lapsia ei ole.
Tiedän (täys)sisarukset 16 v. ikäerolla. Hyvin tulevat toimeen nyt aikuisina, vaikka yhteistä lapsuutta ei ole ollutkaan. Perheitä on niin monenlaisia, että mistään ikäerosta ei voi sanoa että on liian suuri, ainakaan perheen ulkopuolinen.
Isoveljelläni ja minulla on 11 vuotta ikäeroa. Ollaan muukalaisia toisillemme eikä kumpikaan ota toista tosissaan. Isoveljeni vain määräilee ja minä välttelen. Olen korkeammin koulutettu kuin hän ja silti kohtelee kuin aivokuollutta kakaraa. Toisaalta pelkkä ikäero ei varmaan koskaan ole se ainoa syy huonoille väleille.
Iso ikäero on hyvä. Se laimentaa sisarusten kilpailua ja mustasukkaisuutta. Suhde on silti läheinen, jos perheessä on hyvö ilmapiiri. Lapsia ei piä tehdä sarjatyönä.
mulla ja systerillä 7v eikä ikinä olla oltu mitenkään läheisiä eikä touhuttu yhdessä mitään.
Minulla ja siskollani on 8 vuotta ikäeroa. Ei ole liian iso ikäero. Leikittiinkin joskus yhdessä, kun itsekin olin vielä pieni. Nyt kun itse olen parikymppinen ja sisko teini-iässä, ollaan taas lähennytty. Ei tämä ikäero ainakaan mua haittaa. Toiseen siskooni minulla on ikäeroa 2 vuotta, eikä olla todellakaan sen läheisempiä.
Naapurilla ja hänen veljellä on 41v ikäero. Tosin niin kuin jokainen arvaa kyseessä on velipuoli, koska äiti on eri.
Aikuisina ikäero kuitenkin häviää. Ei ole liian suurta ikäeroa.
Minulla 2 lasta ja ikäero on 8v. Oikein HYVÄ ikäero mielestäni, ei siitä ainakaan ongelmaa ole ollut ihan päinvastoin.
Mun lapsilla on ikäeroa 25 vuotta :D
Toisen sain 17-vuotiaana ja toisen 42-vuotiaana. Tätä sanoisin isoksi ikäeroksi.
No ei minun mielestäni viisi vuotta ole paljon... Minulla ja sisaruksillani on 8-9 vuoden ikäero. Jos pitää jokin huono asia keksiä tästä, niin minulla oli lapsena joskus hyvin yksinäinen olo, koska sisaruksistani ei saanut kunnolla seuraa, olivat he silloin jo teini-ikäisiä, eivätkä halunneet hengata kersan kanssa. Mutta näin vanhempana olen ok asian kanssa, ihan hyvä että on vanhemmat sisarukset niin heiltä voi kysyä neuvoa monissa asioissa.
Mulla ja siskolla on 6v enkä pidä liian isona.ollaan oltu porukoissa lapsesta asti
Olen perheesstä, jossa vanhimman ja nuorimman ikäero on 13 vuotta. Itsellä ja perheen nuorimmalla on se viisi vuotta. Olemme tyttöjä ja kyllä se nuorena tietysti oli niin, että oltiin eri ikäluokkaa. Nyt vanhana sisko on minun tärkein ja läheisin ystäväni ja uskottuni ja ehkä toisinkin päin. Voimme luottaa aina toisen apuun, oli asia mikä tahansa. Se on ihmeellistä, kun vain voi toista katsomalla arvata mitä hän ajattelee.
Äidilläni on kaikkiin siskoihinsa jäänyt kaukaiset välit, koska ikäeroa on 10 vuotta.
Mitä tarkoittaa "liian iso ikäero"? Miten se voisi olla liian iso? Ikäero on se, mikä on.