Paniikkihäiriöstä tietäviä paikalla?

Kuulostaa kyllä paniikkihäiriöltä. Itse kärsin siitä nuorempana kymmenisen vuotta. 

" Jos saan itseni pakotettua lääkäriin, niin voiko yleislääkäri auttaa, eli määrätä jotain lääkkeitä tms, vai pitääkö mennä erikoislääkärille?"

Riittää yleislääkäri.

"Onko mahdollista (jos mulla nyt on paniikkihäiriä) saada jotain "täsmälääkettä", eli ettei tarvi säännöllisesti syödä pillereitä, vaan vaikka sillon kun kohtaus iskee/ on iskemäisillään?"

Täsmälääke on bentsot. Itse niitä söin tarvittaessa kun oli tuo häiriö päällä. Valitettavasti nykyisin suuri osa lääkäreistä on arkoja määräämään bentsoja riippuvuusriskin takia, ja tuputtavat helposti masennuslääkkeitä, joiden vaikutuksen alaisena sitten joutuu olemaan koko ajan. Jotkut lääkärit määräävät bentsoja, toiset ei. Itselleni ei ollut mitään haittaa siitä että söin satunnaisesti bentsonapin kun oli ahdistava olo, noin 8 vuoden ajan. Ei tullut riippuvuutta tai mitään, ja eräs psykiatri sanoikin että käytännössä riippuvuusriski on lähinnä väärin- ja sekakäyttäjillä, ja bentsojen pelko johtuukin lähinnä siitä että ne ovat niin haluttuja viihdekäyttöön.

Paniikkihäiriötä hoidetaan terapialla. Mun sukulaisista pari on ollut erityisessä kuntoutumispaikassa eli järjestetyssä lyhyessä hoidossa, tämä ryhmähoitona. Rentoutumistahan siinä pitää vaan treenata, että osaa itse tehdä oikeat liikkeet kohtauksessa. Onkohan sulla ahdistuneisuushäiriökin tuossa?  Miten se Propral, kun otat sitä kohtauksessa, auttaako? Muista aina olla varovainen Propralin kanssa, ettet vaan ota liikaa. - Niin ja tuohon ahdistuneisuushäiriöön, olen itse menossa kognitiiviselle psykiatrille, jos sieltä saisin apua, paniikkihäiriötä minulla ei ole.

Mulla on auttaneet paniikkihäiriöön ja pahaan ahdistuneisuuteen cipralex 10mg annoksena, otetaan päivittäin, ja sen lisäksi olen todennut tosi hyväksi avuksi e-epa valmisteen, esim. Möllerin tai Tohtori tolosen kapselit. Nyt pystyy elämään normaalisti, aiemmin oireet olivat niin pahat, ettei saanut mistään kiinni ja kuljin aivan kuin sumussa. Kun pahimman yli pääsee, pystyy miettimään, onko elämässä jotain, mikä kaipaa muutosta. Mulla tuohon johtivat läheisen kuolema ja se, että vaadin itseltäni ihan liikaa harrastusten, työn ja perheen arjen pyörittämisessä. Tsemppiä sulle! Tutki vaihtoehtoja niin löydät avun, joka just sulle sopivin. Mikä tärkeintä, puhu tuntemuksistasi avoimesti. Pahinta olisi koittaa salata niitä, se jos mikä uuvuttaa.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 09:37"]

Paniikkihäiriötä hoidetaan terapialla. Mun sukulaisista pari on ollut erityisessä kuntoutumispaikassa eli järjestetyssä lyhyessä hoidossa, tämä ryhmähoitona. Rentoutumistahan siinä pitää vaan treenata, että osaa itse tehdä oikeat liikkeet kohtauksessa. Onkohan sulla ahdistuneisuushäiriökin tuossa?  Miten se Propral, kun otat sitä kohtauksessa, auttaako? Muista aina olla varovainen Propralin kanssa, ettet vaan ota liikaa. - Niin ja tuohon ahdistuneisuushäiriöön, olen itse menossa kognitiiviselle psykiatrille, jos sieltä saisin apua, paniikkihäiriötä minulla ei ole.

[/quote]

Ei kaikki saa paniikkihäiriöön juuri mitään apua terapiasta. Itsekin sitä kokeilin, yksityisellä itse hoitoni maksaen, mutta ei ollut mitään apua. Kohtaus on tullessaan niin kaikennielevä, että mitkään "normaalitilassa" opitut rentoutus- tai ajattelutavat eivät ole sovellettavissa, vaan siinä on tosiaan kuoleman- ja hulluudenpelon kauhussa, kykenemätön mihinkään.

Mulla sitten kyllä auttaa bentsot onneksi. Propral oli yhtä tyhjän kanssa, samoin saamani SSRI-masennuslääke, joka teki valtavasti sivuoireita mutta ei auttanut paniikkiin. Nyt on Rivatril ja se toimii, lopultakin pystyn elämään ilman jatkuvaa koska tahansa iskevän kohtauksen pelkoa!

ala syömään e-epaa ja d-vitamiinia riittävän suurina annoksina, e-epaa otat ensin 2000 mg ja tiputat sitten 1000 mg, sitten otat d-vitamiinia jonka kokonaisannos on yli 100 mikrogrammaa, älä siis noudata niitä suomalaisia saantisuosituksia. on tutkittu, että paniikkihäiriön ilmenemiseen vaikuttaisi d-vitamiinin puute.

etsippä aihesta tietoa. et menetä mitään jos syöt emvitamiineja.

Rytmihäiriöitä, pyörtyilyä, heikotusta, hengenahdistusta, sekavaa oloa, halvaantumisoireita, puheen vaikeutta, oksentelua, kuolemanpelkoa, näköhäiriöitä, hulluksitulemisen pelkoa.

Propral sydäntuntemuksiin ja opamox tai diapam akuuttiin paniikkiin. Serotoniini ei tunnu auttavan, mutta sitäkin vuosia syönyt. 15-vuotta kärsinyt ja kymmenen vuotta yksilö ja ryhmäterapiaa takana. Olin viisi vuotta sairaslomalla, sitten viisi vuotta töissä. Nyt opiskelen ja taas pahentunut niin, että en uskalla kotoota lähteä. Pelottaa, että kuolen kadulle. Nyt sain lisäksi lyrican, en ole uskaltanjt kuitenkaan ottaa yhtäkään, kun luin lääkeselosteen biljoonat vaaralliselta kuulostavat sivuvaikutukset. On kivaa olla 30.v kotiin sidottu retardi.

Kalaöljykapselit vaan pahensivat oloa ja sydäntuntemuksia. Samoin cipralex, joka aiheuttaa jo itsellään rytmihäiriöitä tunnetusti.
T: 30.v retardi

Kannattaa mennä yleislääkärille, sieltä lähtee lähete mt toimistoon ja pääset psykiatrin kanssa arvioimaan tilasi ja lääkityksentarpeesi.

Kiitos vastauksista, mulla pahimpana ongelmana tässä on se, etten osaa puhua tuntemuksistani. Helpompi vaan sanoa että kaikki ok, pitäs opetella avaamaan suu ihan oman itseni kannalta. Ja en tosiaan tiedä mistä paniikkikohtaukset vois johtua, en koe olevani ahdistunut tai masentunut, joten en ymmärrä mikä järki olisi lähteä terapiaa kokeilemaan kun kerran elämässä kaikki on hyvin. :(
Pitänee sis ottaa yhteys lääkäriin..
Ap

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:19"]

Kiitos vastauksista, mulla pahimpana ongelmana tässä on se, etten osaa puhua tuntemuksistani. Helpompi vaan sanoa että kaikki ok, pitäs opetella avaamaan suu ihan oman itseni kannalta. Ja en tosiaan tiedä mistä paniikkikohtaukset vois johtua, en koe olevani ahdistunut tai masentunut, joten en ymmärrä mikä järki olisi lähteä terapiaa kokeilemaan kun kerran elämässä kaikki on hyvin. :( Pitänee sis ottaa yhteys lääkäriin.. Ap

[/quote]

Ei paniikkihäiriö useimmilla johdu mistään ulkoisen elämän tai edes menneisyyden asioista. Useimmiten se on täysin biologisperäinen, aivot ja hermosto vaan toimii hieman väärin. Lääkkeet auttaa. 

Lievissä tapauksissa toki terapiasta voi silti olla apua, ei niinkään esim. menneisyyden tonkimisesta ja syiden etisimisestä, vaan rentoutumisen opettelussa, ja sen opettelussa että oppii ottamaan etäisyyttä omiin paniikkituntemuksiin. Näin voi välttää se kierteen, jossa paniikin alkutunteet aiheuttavat ajatusten pyörimistä paniikin ympärillä (apua, nyt taitaa tulla kohtaus; entä jos se ei olekaan paniikkikohtaus tällä kertaa vaan sydänkohtaus tai aivohalvaus; mistähän tämä johtuu; näkeekö joku jos saan kohtauksen ja menetän kontrollini, kuolisin häpeästä jne) mikä taas lisää paniikkia. Jos saa itsensä rauhoitettua, ja vakuutettua itselleen, että tämä on vain paniikkikohtaus, ja kaikkein kurjin olo ei kestä kuin joitain minuutteja koska ihmisen keho ei kerta kaikkiaan jaksa ylläpitää sitä olon aiheuttavaa adrenaliiniryöppyä pidempään, niin paniiikkikohtaus ei olekaan enää niin pelottava kokemus.

Mutta tosiaan rajussa paniikkihäiriössä ei pysty noita terapiassa opeteltavia asioita soveltamaan kohtauksen tullessa, mitä ikinä onkin opetellut pyyhkiytyy pois silkan kauhun ja ahdistuksen tieltä.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:26"][quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:19"]

Kiitos vastauksista, mulla pahimpana ongelmana tässä on se, etten osaa puhua tuntemuksistani. Helpompi vaan sanoa että kaikki ok, pitäs opetella avaamaan suu ihan oman itseni kannalta. Ja en tosiaan tiedä mistä paniikkikohtaukset vois johtua, en koe olevani ahdistunut tai masentunut, joten en ymmärrä mikä järki olisi lähteä terapiaa kokeilemaan kun kerran elämässä kaikki on hyvin. :( Pitänee sis ottaa yhteys lääkäriin.. Ap

[/quote]

Ei paniikkihäiriö useimmilla johdu mistään ulkoisen elämän tai edes menneisyyden asioista. Useimmiten se on täysin biologisperäinen, aivot ja hermosto vaan toimii hieman väärin. Lääkkeet auttaa. 

Lievissä tapauksissa toki terapiasta voi silti olla apua, ei niinkään esim. menneisyyden tonkimisesta ja syiden etisimisestä, vaan rentoutumisen opettelussa, ja sen opettelussa että oppii ottamaan etäisyyttä omiin paniikkituntemuksiin. Näin voi välttää se kierteen, jossa paniikin alkutunteet aiheuttavat ajatusten pyörimistä paniikin ympärillä (apua, nyt taitaa tulla kohtaus; entä jos se ei olekaan paniikkikohtaus tällä kertaa vaan sydänkohtaus tai aivohalvaus; mistähän tämä johtuu; näkeekö joku jos saan kohtauksen ja menetän kontrollini, kuolisin häpeästä jne) mikä taas lisää paniikkia. Jos saa itsensä rauhoitettua, ja vakuutettua itselleen, että tämä on vain paniikkikohtaus, ja kaikkein kurjin olo ei kestä kuin joitain minuutteja koska ihmisen keho ei kerta kaikkiaan jaksa ylläpitää sitä olon aiheuttavaa adrenaliiniryöppyä pidempään, niin paniiikkikohtaus ei olekaan enää niin pelottava kokemus.

Mutta tosiaan rajussa paniikkihäiriössä ei pysty noita terapiassa opeteltavia asioita soveltamaan kohtauksen tullessa, mitä ikinä onkin opetellut pyyhkiytyy pois silkan kauhun ja ahdistuksen tieltä.
[/quote]

Olen aina jotenkin mieltänyt että paniikkihäiriö johtuisi jostain elämässä tapahtuneesta asiasta.. Siksi olinkin ite hiukan epävarma että voisko mulla olla phäiriö, kun elämässä on asiat hyvin. Tämä anto lisävarmuutta asiaan, kiitos.
Ap

Mulla on ollu paniikkihäiriö n. 10v ja tutulta kuulostaa. Bentsoja en ole syönyt riippuvuusriskin vuoksi. Kannattaa vaatia sitä apua mahdollisimman nopeasti ja tutkituttaa ensin fyysiset vaivat (kilpirauhanen yms) pois, ettei johdu mistään semmosesta. Ja sitten alkaa mahdollisimman järein asein hoitaa sitä paniikkihäiriötä. Ja niitä tilanteita missä kohtauksia saa, ei missään nimessä pidä ruveta välttelemään. Itse tein sen virheen että kokeilin pelkkiä ssri-lääkkeitä, en vaatinut apua ja eristäydyin kotiini. Enkä myöskään ole edelleenkään testauttanut astmaa, kilpirauhasta tai mitään muutakaan, epilepsiaa ja migreenia joskus epäilen koska pupillinikin pamahtavat lautasiksi kohtauksen aikana. Ja muuten itsekin luulin asioideni olevan hyvin ennen paniikkihäiriötä, sitten alkoikin asioita putkahdella lapsuudestani mieleeni ja tajusin ettei mikään ole hyvin.

Meillä paniikkihäiriö on ainakin kolmannessa polvessa suvussa. Nuorempana kävin psykologilla yms. mutta ei ole mitään laukaisevaa traumaa yms, ihan perittynä tullut ilmeisesti alhainen serotoniinitaso. Venlafaxin 75 mg pitää kohtaukset täysin poissa, muutakin lääkitystä on kokeiltu. Käy juttelemassa vaikka suoraan yksityisellä psykiatrilla. Mielestäni oireesi kuulostavat paniikkihäiriöltä.

Mulla kohtaus saattaa mennä ohi tai sitten kestää tuntitolkulla, kunnes otan kunnon annoksen rauhottavaa. Pahimmillaan se menee kouristeluksi, oksentamiseksi ja housuunlaskemiseksi. Aina kun henkeä saa niin osaan vain huutaa ja itkeä, että kuolen. Sitten tulee shokkitila. Jalat ylös ei aina auta, pyörryn silti. Iho on kylmä mutta olen läpimärkä, vaatteetkin kastuu. Pahinta on, että oksentamisen takia lääkkeet ei kerkeä vaikuttamaan. Lääkäri neuvoi jauhamaan rauhottavat, että imeytyvät nopeammin. Kun lääke vihdoin vaikuttaa, taivaat aukeaa kun normaali olo valtaa mielen. En kuolekaan. Minä selviän. Elämä voittaa. Pärjään kyllä. Voin taas toimia normaalisti. Kun bentsojen vaikutus lakkaa on olo kohtauksen rajuuden jälkeen, kuin junan alle jäänyt ja masentaa, että ei voi elää normaalia elämää eikä nauttia siitä, kun on jatkuva pelko perseessä ja näin invalidisoivia kohtauksia. Suututtaa ja epätoivo kolkuttelee ovella. Tämä on yks perkeleen paska sairaus ja olen niin kyllästynyt tähän paskaan. Tässä sairaudessa ei ole mitään järkeä!!! On se kiva seota tahtomattaan vähän väliä ilman mitään fiksua "oikeeta" syytä.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:35"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:26"][quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 11:19"] Kiitos vastauksista, mulla pahimpana ongelmana tässä on se, etten osaa puhua tuntemuksistani. Helpompi vaan sanoa että kaikki ok, pitäs opetella avaamaan suu ihan oman itseni kannalta. Ja en tosiaan tiedä mistä paniikkikohtaukset vois johtua, en koe olevani ahdistunut tai masentunut, joten en ymmärrä mikä järki olisi lähteä terapiaa kokeilemaan kun kerran elämässä kaikki on hyvin. :( Pitänee sis ottaa yhteys lääkäriin.. Ap [/quote] Ei paniikkihäiriö useimmilla johdu mistään ulkoisen elämän tai edes menneisyyden asioista. Useimmiten se on täysin biologisperäinen, aivot ja hermosto vaan toimii hieman väärin. Lääkkeet auttaa.  Lievissä tapauksissa toki terapiasta voi silti olla apua, ei niinkään esim. menneisyyden tonkimisesta ja syiden etisimisestä, vaan rentoutumisen opettelussa, ja sen opettelussa että oppii ottamaan etäisyyttä omiin paniikkituntemuksiin. Näin voi välttää se kierteen, jossa paniikin alkutunteet aiheuttavat ajatusten pyörimistä paniikin ympärillä (apua, nyt taitaa tulla kohtaus; entä jos se ei olekaan paniikkikohtaus tällä kertaa vaan sydänkohtaus tai aivohalvaus; mistähän tämä johtuu; näkeekö joku jos saan kohtauksen ja menetän kontrollini, kuolisin häpeästä jne) mikä taas lisää paniikkia. Jos saa itsensä rauhoitettua, ja vakuutettua itselleen, että tämä on vain paniikkikohtaus, ja kaikkein kurjin olo ei kestä kuin joitain minuutteja koska ihmisen keho ei kerta kaikkiaan jaksa ylläpitää sitä olon aiheuttavaa adrenaliiniryöppyä pidempään, niin paniiikkikohtaus ei olekaan enää niin pelottava kokemus. Mutta tosiaan rajussa paniikkihäiriössä ei pysty noita terapiassa opeteltavia asioita soveltamaan kohtauksen tullessa, mitä ikinä onkin opetellut pyyhkiytyy pois silkan kauhun ja ahdistuksen tieltä. [/quote] Olen aina jotenkin mieltänyt että paniikkihäiriö johtuisi jostain elämässä tapahtuneesta asiasta.. Siksi olinkin ite hiukan epävarma että voisko mulla olla phäiriö, kun elämässä on asiat hyvin. Tämä anto lisävarmuutta asiaan, kiitos. Ap

[/quote]

Luin jostain että menisi näin:

Huonohko itsetunto, itsetunnon kehityksen haitat ratkaisevassa iässä (esim. sairastelu) ja lopulta joku laukaiseva tapahtuma. Näin se meni itselläkin. Kaikki näistä siis tarvittaisiin, laukaiseva tapahtuma ei laukaisi oireita jos itsetunto olisi hyvä.