Lue keskustelun säännöt.
Ateistit, miten käsittelette läheisen kuolemaa?
28.12.2014 |
Ajankohtainen asia itselleni. Rakkaani vakavasti sairas, elämää ylläpitävällä lääkityksellä mennään. En usko jumalaan, en vaikka kuinka yrittäisin. Olisi paljon armollisempaa itselleni, jos tietäisin näkeväni rakkaan taivaassa tai voisin sen ajatella voivan siellä hyvin. Tuntuu itsepetokselta ajatella noin, en voi sille mitään. Miten te muut olette käsitelleet näitä asioita? Tuntuu aivan sietämättömältä ajatuksesta, että hän vain katoaa ja lakkaa olemasta, aivan kuten ennen syntymää.. Ajatuksia, lohdutuksen sanoja?
Kommentit (34)
Rakkaat elävät muistoissa ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 13:38"]Rakkaat elävät muistoissa ikuisesti.
[/quote]
ajattelen tällä hetkellä myös näin. Hän elää tietyn aikaamuistoissamme.
Minäkin ajattelen, että läheinen tulee aina elämään muistoissani ja henkisessä perinnössä, jonka hän on jättänyt. Samoin kuin jälkeläisissään. :)
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 13:38"]Rakkaat elävät muistoissa ikuisesti.
[/quote]
Juuri näin, ja itse pidän mahdollisena että sama sielu syntyy johonkin uudestaan. Ei siis välttämättä ihmiseksi, mutta joksikin eläväksi olennoksi ja voi saada paremman elämän mitä edellinen oli. :) toisaalta, voi olla että sielu vain lakkaa olemasta..
Tuo ajatus voi tuntua sietämättömältä, mutta nykytiedon valossa se on kuitenkin totta. Ihminen kuolee, ja viimeistään parin sukupolven kuluttua suurin osa meistä katoaa myös ihmisten muistoista. Tuo on pelkkä silmänräpäys maailmankaikkeuden historiassa. Emme ole pysyviä olentoja vaikka kuinka sitä toivoisimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistoista toki saa voimaa. Kai sitä pitäisi olla kiitollinen, että on saanut pitää rakkaan näinkin monta vuotta matkassa mukana. Aivan liian nuori olen yhä menettämään vanhemman, mutta osalla kuolee paljon nuorempanakin.. Ei vaan oo ketään (sisaruksia tms), joiden kanssa muistella.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä menee nyt vähän saivarteluksi, mutta jos siis olet ateisti etkä agnostikko, niin sehän tarkoittaa, että et usko jumalaan, mutta et kielläkään sitä. Eli sen mukaan läheisesi voi päästä taivaaseen, vaikka sinä et sitä usko.
Minulle tämä asia on täysi kysymysmerkki. Olen nähnyt paljon kuolleita sekä työni puolesta että myös läheisiäni. Minulle on selvää ainostaan se, että se ihmisen sielu tai mikä onkaan, katoaa johonkin kuoleman hetkellä. Mutta mihin, sitä en oikein osaa jäsentää. En ole uskossa, joten en minäkään taivaaseen usko. Aika lailla olen samoilla linjoilla muiden kanssa, että meidän jäljelle jäävien muistoissa se kuollutkin elää.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 14:12"]
Tämä menee nyt vähän saivarteluksi, mutta jos siis olet ateisti etkä agnostikko, niin sehän tarkoittaa, että et usko jumalaan, mutta et kielläkään sitä.
[/quote]
Itse asiassa ateisti voi kyllä uskoa, ettei jumalia ole olemassa. Itsekin uskon näin, koska minusta todisteet puhuvat sen puolesta. En näe mitään syytä elätellä toiveita siitä, että vaikkaka islamin tai kristinuskon kuvaama tuonpuoleinen olisi olemassa. -7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema on luonnollinen loppu elämälle, ei siinä sen ihmeellisempää.
t.ateisti
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 14:12"]
Tämä menee nyt vähän saivarteluksi, mutta jos siis olet ateisti etkä agnostikko, niin sehän tarkoittaa, että et usko jumalaan, mutta et kielläkään sitä. Eli sen mukaan läheisesi voi päästä taivaaseen, vaikka sinä et sitä usko.
Minulle tämä asia on täysi kysymysmerkki. Olen nähnyt paljon kuolleita sekä työni puolesta että myös läheisiäni. Minulle on selvää ainostaan se, että se ihmisen sielu tai mikä onkaan, katoaa johonkin kuoleman hetkellä. Mutta mihin, sitä en oikein osaa jäsentää. En ole uskossa, joten en minäkään taivaaseen usko. Aika lailla olen samoilla linjoilla muiden kanssa, että meidän jäljelle jäävien muistoissa se kuollutkin elää.
[/quote]
Ei ateisti kiellä jumalaa, eihän sellaist voi kieltää mitä ei ole. Ateisti ei usko jumalien olemassa oloon. Agnostikko on tietämätön, hän ei tiedä voiko julmalia olla olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 15:22"]
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 14:12"]
Tämä menee nyt vähän saivarteluksi, mutta jos siis olet ateisti etkä agnostikko, niin sehän tarkoittaa, että et usko jumalaan, mutta et kielläkään sitä. Eli sen mukaan läheisesi voi päästä taivaaseen, vaikka sinä et sitä usko.
Minulle tämä asia on täysi kysymysmerkki. Olen nähnyt paljon kuolleita sekä työni puolesta että myös läheisiäni. Minulle on selvää ainostaan se, että se ihmisen sielu tai mikä onkaan, katoaa johonkin kuoleman hetkellä. Mutta mihin, sitä en oikein osaa jäsentää. En ole uskossa, joten en minäkään taivaaseen usko. Aika lailla olen samoilla linjoilla muiden kanssa, että meidän jäljelle jäävien muistoissa se kuollutkin elää.
[/quote]
Ei ateisti kiellä jumalaa, eihän sellaist voi kieltää mitä ei ole. Ateisti ei usko jumalien olemassa oloon. Agnostikko on tietämätön, hän ei tiedä voiko julmalia olla olemassa.
[/quote]
Agnostismi on kanta, jonka mukaan jumalien olemassaolosta ei voi saada varmaa tietoa. Agnostikko voi uskoa jumalien olemassaoloon tai olla uskomatta, mutta joka tapauksessa hän myöntää, ettei asiaa voi tietää varmasti. -7
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 13:57"][quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 13:38"]Rakkaat elävät muistoissa ikuisesti.
[/quote]
Juuri näin, ja itse pidän mahdollisena että sama sielu syntyy johonkin uudestaan. Ei siis välttämättä ihmiseksi, mutta joksikin eläväksi olennoksi ja voi saada paremman elämän mitä edellinen oli. :) toisaalta, voi olla että sielu vain lakkaa olemasta..
[/quote]
No mitä hittoa, miksi alapeukut? :D kristitytkö siellä alapeukuttavat vai
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä halusin uskoa jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen elämään isäni kuoltua. Annoin itseni uskoa sellaiseen, että isi katseli mua sieltä jostain, se helpotti akuutin surun aikana. Sitten tarve tuohon uskoon hälveni ja lopulta katosi itsekseen. Mihinkään jumalolentoon en silti missään vaiheessa uskonut, joten ateismi ei minusta missään vaiheessa kadonnut. Kuoleman jälkeiseen elämään uskominenhan ei edellytä jumaluskoa ollenkaan. Suomessa vain koko asia nähdään niin kristinuskokeskeisesti, ettei usein tulla ajatelleeksikaan muuta kuin taivasta ja kristittyjen Jumalaa. Mutta jos sinua helpottaisi ajatella jälleennäkemisen mahdollisuutta, niin eikö sekin voisi olla yksi surunkäsittelykeino? Jos tuntuu itsepetokselta uskoa taivaaseen, kaiva vaikka jostain esiin lapsen usko Nangijalaan. Siihen ei ole painetta niin tosissaan uskoakaan, mutta ainahan voi salaa toivoa, jos se auttaa suurimman menetyksen tuskan yli. Syvimmät osanottoni sinulle.
Otan osaa vaikeaan tilanteeseesi, ap, mutta otsikkosi on tolkuton.
Ei uskovallakaan ole mitään "taivaassa tavataan"-takuuta. Kukaan ei tiedä kuoleman jälkeisestä todellisuudesta muuta kuin että elämän kiertokulku jatkuu, ruumis tai tuhka maatuu ja muuttuu ruohoksi.
Ateisti ei usko Jumalaan (tai ehkä vähän, koska kieltää Hänet), mutta se ei merkitse sitä, etteikö ateisti surisi, kaipaisi, kapinoisi kuolemaa vastaan. Kaikki kuolemaan liittyvät tunteet ovat sallittuja. Kuolema on niin iso majesteetti, ettei sillä ole etikettiä tai sovinnaissääntöjä.
Olen vain itkenyt ja parkunut, ollut kauhuissani ja raivoissani. Olen ollut helpottunut ja tuntenut painottomuutta. Suremalla surrut. Oksentanut. Vanhempani ovat kuolleet (saattohoidin äitini) ja olen menettänyt lähipiiristäni kolme todella tärkeää ihmistä. Myös ystäväni ovat menettäneet läheisiään, lapsia heti syntymän jälkeen, vanhempansa onnettomuudessa. Surussa ei auta kuin sureminen.
Uskon Jumalaan, mutta se ei tarkoita minulle sitä, että olisi jotain takeita jälleennäkemisestä. Rakkaani ovat minulle olemassa niin kauan kuin minä heidät muistan.
Etsi googlesta Lauri Viidan runo Onni, se ehkä vähän lohduttaa. Se on se, joka loppuu "kun olen kuollut, kun olen kuollut/ kesä jatkuu, kesä."
Itse en usko jumaliin, mutta saan voimaa ja lohtua siitä, että joskus ajattelen edesmenneiden läheisteni olevan jollain tapaa läsnä ja näkevän minut. Muutaman sanankin saatan sanoa joskus yksin ollessani.
Läheisen menettäminen on tuskallista, mutta ihminen on rakennettu pääsemään siitä ajan kanssa yli. Pitää vain uskaltaa luottaa ja antaa surun tehdä työtään. Ensin tulee aamuja, jolloin pari sekuntia heräämisen jälkeen olet onnellinen -kunnes muistat. Sitten ne hetket pitenevät, tulee hetkiä jolloin arki vie mennessään ja jonain päivänä huomaat jopa nauravasi. Suru on aaltoliikettä, aina kun pääset pintaan se vetää takaisin syvyyksiin. Mutta joka kerralla pääset aavistuksen helpommin ja nopeammin takaisin ylös.
Elämä kantaa ap, luota siihen. Olet vahva ja selviät, vaikka ensin ei tunnu siltä!
On ihan hyvä juttu, että kaikki kuolevat ja että kuolema on lopullinen. Ajatelkaa, miten paljon esim. itsemurhan tehnyttä ärsyttäisi, kun tulisikin joku jumala ja herättäisi hänet uudestaan.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 13:38"]Rakkaat elävät muistoissa ikuisesti.
[/quote]
Höpsis. Korkeintaan pari sukupolvea ja siinä se "ikuisuus" sitten olikin.
Ihmisen aika ei ole edes silmänräpäystä kosmoksen kalenterissa ja ajan syövereissä.
[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 15:30"]
Agnostismi on kanta, jonka mukaan jumalien olemassaolosta ei voi saada varmaa tietoa. Agnostikko voi uskoa jumalien olemassaoloon tai olla uskomatta, mutta joka tapauksessa hän myöntää, ettei asiaa voi tietää varmasti. -7
[/quote]
Ei voi uskoa tai olla uskomatta, jos ajattelee että asiaa ei voi tietää. Jos ei voi tietää, ei voi olla mielipidettä asiasta.
Ajattelen menneitä hyviä asioita, millaista elämä oli hänen kanssaan. Ja totuus on, että ekan vuoden jälkeen helpottaa. Suru on tervettä, kuuluu elämään. Se vaan kestetään.
Onhan se helpotus, ettei sitä kiduttajajumalaa ole olemassa, minkä esim. kristinusko esittelee. Joka siis määrää kuka menee links ja kuka rechts. Olemattomuus on armeliasta.