Alzheimer-äitini

Miksi sinä menettäisit äitisi kahden vuoden päästä?

Onneksi se isäsi on siellä etulinjassa. Kysykää jostain jotain paikantimia, niin ei eksy. Kotipalvelu ja hidastavat lääkkeet. En osaa muuta sanoa. Ikävä tauti tuo.

Mikä Alzheimer-lääkitys / -lääkitykset hänellä nyt on?

[quote author="Vierailija" time="16.12.2014 klo 18:24"]

Miksi sinä menettäisit äitisi kahden vuoden päästä?

[/quote]

No jossain vaiheessa väistämättä lakkaa olemasta ap:n tuntema äiti, eikä enää tunnista lastansa.

Minun äidillä todettiin muistusairaus hänen ollessaan 53-vuotias. Nyt kaksi vuotta myöhemmin hän asuu dementiakodissa. Kieltämättä tilanne on todella vaikea ja asiaa on lähes mahdoton hyväksyä. Paljon voimia sinulle ja muista, että äitisi turvallisuus ennen kaikkea!

Kunto on romahtanut viimeiden vuoden aikana radikaalisti ja ei edes muista kunnolla nimeäni. Ei tiedä onko yö vai päivä tai mikä vuodenaika. Eikä häntä enää tässä vaiheessa voi jättää hetkeksikään yksin, kun voi laittaa hellanlevyjä päälle jne. Vaikea keskustella mitään, kun vastaa vain parilla sanalla, eikä niissäkään ole aina järkeä. Puoli vuotta sitten vielä juttu jonkin verran edes luisti. Joten todennäköisesti puoli vuotta vuosi eteenpäin, niin ei välttämättä edes enää tunne. Kun alzheimer alkaa nuoremmalla iällä, niin se usein etenee ärhäkkäämmin. Ensimmäiset pienet muistioireet huomasin vasta 1,5 vuotta sitten ja siitä on tullut pitkä lasku alas.. Pakko kai sitä jotenkin on jaksaa tämän kanssa henkisesti, kun sairaus on ottanut jo ylivallan hänestä, mutta helppoa tämä ei ole, kun äiti kamaline sairauksineen koko ajan mielessä.. Ei pitäisi liikaa miettiä asiaa, mutta väkisinkin puskee mieleen, varsinkin öisin. Sairauden hyväksymisprosessi on edelleen kesken..

ap

Hei ap! Rauhoitu :) Äitisi voi elää vielä 20vuotta! Onko hänellä lääkitys? Se on nyt tärkeä hoitaa jotta tauti hidastuu. Googlette taudista tietoa. Olen vanhainkodissa töissä ja nuorin alzheimeria sairastanut oli 45v. Hän oli vanhainkodissa koska tuppasi karkailemaan niin kovasti. Ei ollut vaippoja tms. Sukkelasti liikkui itse. Vähän unohteli ihmisten nimiä ja hämmentyi paikasta missä oli. 

Tämä vanhainkoti ei ollut semmoinen sairaalamainen osasto vaan iso okt. Erilaisia paikkoja on kun niiden aika tulee.

Minulla myös 59v muistisairas äiti. Diagnoosista neljä vuotta. On todella raskasta seurata äitini tilan heikkenemistä. Se tekee sairauden hyväksymisestä mahdotonta, koska ihminen ns. kuolee henkisesti eikä enää ole läsnä. Neuvona antaisin kuitenkin: Puhukaa suoraan isäsi ja äitisi kanssa tilanteesta. Ottakaa yhteyttä kuntanne terveyspalveluun ja kysykää sieltä hoitopaikkaa edes osaksi aikaa viikosta. Isäsi jaksaminen on tärkeintä ja sinun on kuitenkin jaksettava elää omaa elämääsi. Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Rauhallista joulunaikaa.

Tsemppiä ap <3

Ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu ja hätäso! Suru on syvä. Olen kokenut läheisen kanssani sairauden. Käytännön asioista koita saada kotihoitoa heille. Koita jaksaa itse olla läsnä. Tuon sairauden kanssa kannattaa opetella nauttimaan juuri tästä hetkestä ja juuri siitä hyvästä hetkestä kun äitisi muistaa ja on hyvä päivä/hetki.

Koita olla työntää ajatus tulevaisuudesta vähän taka-alalle ja elää äitisi kanssa nyt. Arkiset asiat yhdessä parhaita,kävelyt,musiikin kuuntelu,sauna,yhteinen ruokailu/kahvihetki. Muista myös katsoa perään isäsi vointia ja tähän myös se kotihoito.

Voimia, se on hirvittävä sairaus,mutta koita elää mukana ja nauttia niistä hetkistä kun äitisi on läsnä.

Tässä kirjoittaa numero 6. Meidän kunta tarjoaa tosi hyvin palveluita äidille. Kun hän asui kotona, kävi hänellä kotihoito päivittäin. Kotihoito ostettiin yksityiseltä sektorilta, jolloin palvelut olivat laajemmat; kotihoitaja saattoi lenkkeillä äidin kanssa, käydä kaupassa ja tehdä ruokaa hänen kanssaan, meikata ja lakata kynsiä etc. Toki myös "pakolliset" tehtävät hoidettiin. Tämän lisäksi kaksi kertaa viikossa äiti kävi ns päiväkerhossa. Hänet haettiin aamulla ja tuotiin takaisin iltapäivällä. Päiväkerho oli tarkoitettu muistisairaille.

Meidän kunta tarjoaa myös muistineuvojan, joka oli kultaakin arvokkaampi. Osasi auttaa oikeiden palveluiden etsimisessä, kertoa mitä kaikkea oli oikeus hakea ja vaatia ja auttoi myös äidin dementiakotipaikan hankinnassa. Osasi myös ulkopuolisena kertoa, koska oli se hetki kun äidin piti muuttaa pois kotoa.

Kiitos tuesta, helpotti jonkin verran. Äidilleni aloitettiin pari kk sitten lääkitys, joten toivottavasti siitä on edes jotain apua, ettei ainakaan heti menisi huonompaan tilaan.  Pitäisi vain oppia ymmärtämään, että joskus on kuitenkin luovuttava vanhemmista, joillakin se vain tapahtuu vähän aikaisemmin, eikä sille paljon mitään voi.

ap

Minun äitini kuoli syöpään 58 vuotiaana, jolloin olin itse 25 vuotta. Ei ehtinyt nähdä yhtään lasten lasta :( Ikävä on kova edelleen 4 vuoden jälkeen. 

Minun 80-vuotiaalla äidilläni diagnosoitiin Alzheimer pari vuotta sitten ja määrättiin saman tien lääkkeet. Ne ovat purreet hyvin, tauti ei tunnu juurikaan edenneen. Joo, äiti selittää saman asiat moneen kertaan silloin, kun on vähän stressaantunut esim. vieraiden tulosta tai kylässä olosta, mutta kun on rento, kuulostaa aika normaalilta. Lastenlapsien nimiä ei oikein enää muista, mutta paljon on vielä muistissa kyllä, tuoreitakin asioita välillä.

Ikävää Alzheimerissa on se, että menetät ikäänkuin ihmisen sellaisena kuin hänet olet koko ikäsi tuntenut. Hänestä tulee tyhjä kuori, joka ei enää tunne sinua. Lisäksi kannattaa muistaa, että Alzheimer ON tappava tauti, se tuhoaa hitaasti aivojen hermosoluja ja kudoksia ja johtaa kuolemaan keskimäärin runsaassa kymmenessä vuodessa, joten ei ap:n äitinyt todellakaan pariakymmentä vuotta enää elä. Minusta se on jopa lohdullista, koska viime vuotensa Alzheimer-potilaat viettävät aika kasviksina sängyssä, mikä ei ole houkuttava ajatus, ainakaan minusta.

Otan siis ap osaa. Saitkin jo hyviä vinkkejä, kannattaa ehdottomasti hankkia kotipalvelua ja äidille jotain vertaistoimintaa. Oma äitini on käynyt araksi olla sosiaalinen, koska nolostelee sitä sairauttaan ja sitä, että ei muista nimiä tai selittää samona asioita :-(( Eli on vielä sen verran terve, että ymmärtää tilansa.

Äitini on muutaman vuoden sairastanut alzheimeria. Hänellä on välillä parempia aikoja ja välillä huonompia. Vielä hän meidät tuntee. Sen olen huomannut, että kosketus on tärkeää. En tiedä, kuinka myöhemmässä vaiheessa, mutta ainakin nyt hän istuu mielellään kainalossani ja juttelee asioita luullen minua välillä äidikseen.

Se vaan on niin, että osat ovat vaihtuneet ja nyt me huolehdimme ja suremme vanhempiamme. Meidän lasten täytyy vain jaksaa ja hyväksyä vanhempiemme vanheneminen. Toivottavasti sinulla on sisaruksia, jotka jakavat taakkaasi. Meillä minä huolehdin yksin, kun sisarukseni eivät välitä.