Missä iässä vielä kannattais hakee lääkikseen?
Kommentit (17)
mutta realistisin taitaisi olla juuri työ terveudenhoitajan työ, jota mieluiten juuri lasten parissa haluasin tehdä.
-10-
pärjäisi ja lainarahalla
te varttuneempana opiskelleet, että millä kustansitte opintonne? Kaikilla ei oo rikasta miestä tukemassa ja opintotukikuukaudet käytetty.
97-vuotias mies valmistui lääkäriksi 6 vuoden opintojen jälkeen ,oli viime viikolla lehdessä.
Hän oli alkuperäiseltä ammatiltaan hammaslääkäri ja suoritti nyt toisen alan yliopistotutkinnon, eikä todellakaan ammattimielessä. Lähinnä yleissivistyksen takia.
valmistui kuitenkin lääkäriksi 97 v.Itse laittaisin yläikärajaksi noin 50 vuotta, sillä sitten ehtisi parikymmentä vuotta toimia lääkärinä.
Ettei tuolla oikeastaan ole väliä, makeaa elämää tiedossa joka tapauksessa vaikka valmistuisikin yli neljäkymppisenä. Lisäksi lääkärit ovat vielä taistelleet onnistuneesti sisäänpääsykiintiöiden kasvattamista vastaan, joten heidän ammatissaan ei juuri työttömänä tarvitse hillua.
Opiskelut tosin kestävät minimissään sen kuusi vuotta ja olen ymmärtänyt, että lääkis olisi sikäli koulumainen ettei opintojen nopeuttaminen oikein käy siellä päinsä.
Ehkä yli 50-kymppisen ei kannata hakea, sillä opinnot kestää kauan ja pitäis ehtiä olla kuitenkin työelämässäkin.
Opinnot kestävät 6 vuotta, ja valmistumisen jälkeen ei kummoisille liksoille pääse, ellei jaksa päivystää hitosti (mitä vanha kääkkä ei vain jaksa vaikka millainen jyrä olisi).
Sanoisin, että valmistuessa ei kannata olla yli nelikymppinen. Joka tapauksessa vanhana valmistuneen on turha haaveilla erikoistumisesta, koska siinä ei enää monestakaan syystä olisi mitään järkeä. Minkään alan guruksi/spesialistiksi ja sitä kautta arvostettuun asemaan ja isoille palkoille ei enää ole saumoja. Tk-lääkärin työ on kamalaa paskaa, mutta ihan hyvin palkattua. Jos kiinnostaa polku lääkis-suoraan terkkariin loppuelämäksi, niin sitten ehkä voisi miettiä jopa 45-vuotiaana valmistumista.
ja tottakai päivystyksistä maksetaan, mutta tavallinen päivätyö lääkärillä on yllättävän pienipalkkaista, ei mitenkään korkeita palkkoja, jos verrataan muihin akateemisiin aloihin. Lukion ope voi saada samoilla tunneilla parempaa palkkaa kuin joku sairaalan erikoistuva lääkäri.
97-vuotias mies valmistui lääkäriksi 6 vuoden opintojen jälkeen ,oli viime viikolla lehdessä.
97-vuotias mies valmistui lääkäriksi 6 vuoden opintojen jälkeen ,oli viime viikolla lehdessä.
Hän oli alkuperäiseltä ammatiltaan hammaslääkäri ja suoritti nyt toisen alan yliopistotutkinnon, eikä todellakaan ammattimielessä. Lähinnä yleissivistyksen takia.
Itse laittaisin yläikärajaksi noin 50 vuotta, sillä sitten ehtisi parikymmentä vuotta toimia lääkärinä.
ja alottanut pohdinnan, jose ensi vuonna vaihtaisi uraa, vaihtoehdot mulla olis terveydenhoitaja, kätilö tai ihan lääkäri.
Kuitenkin on vielä paljon työvuosia jäljellä.
ja alottanut pohdinnan, jose ensi vuonna vaihtaisi uraa, vaihtoehdot mulla olis terveydenhoitaja, kätilö tai ihan lääkäri.
Kuitenkin on vielä paljon työvuosia jäljellä.
Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan jotain uutta. Harva sitä varmaan lääkäriksi ryhtyy palkan vuoksi. Kysymyshän on siitä, mikä kiinnostaa ja sen mukaan kannattaa mennä. Itsehän sitä alaa opiskelee ei kukaan muu.
Kannattaa huomioida, että erikoislääkärin papereiden saaminenkin kestää alasta riippuen 5-6v, ja oikeasti "vanhoja" ei oteta ainakaan operatiivisille aloille erikoitumaan. Toki tk-työtä keikkalääkärinä voi tehdä kuka vaan, muttei se pidempään ole kovin mielekästä älyllisessä tai ammatillisessa mielessä.
Mulla olisi kyllä esteenä aloitustasoni, täyshumanisti, pitäisi ensin täydentää vanhoja lukio-opintoja ja milläpä sitten kustantaisi ne pitkät opinnot? Tiukkaa voisi tehdä nelikymppiselle perheelliselle. Harmittaa, ettei nuorena tajunnut, millä aloilla voisi päästä liksoille:(
Ripeällä opiskelulla ehdit valmistua vielä hyvinkin ennen eläkeikää. Lääkäreillä olisi varma työllisyys, mutta kätilöillä heikompaa varsinkin sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole synnytyssairaalaa.
Eli jos motivaatiota riittää, mikä ettei kypsälläkin iällä opiskelemaan. Meidän kurssilla vanhin täytti aikoinaan 50, ja on sittemmin erikoistunut. Eli tyydyttävän uran saa luotua kyllä.
Ala on laaja ja valinnanvaraa erikoisaloissa riittää. Työtä joutuu tekemään sekä päästäkseen opiskelemaan että opiskeluaikana. Ja sen jälkeen. Palkoista esim. tällä palstalla on huuhaata liikkeellä. Ei tavallinen lääkäri saa sellaista palkkaa, että pystyisi makeata elämää viettämään. Oma palkkani on hyvin tarkkaan 5000 kuussa yo-sairaalan polilla. Päivystyksiä ei ole. Olen kahden eri alan erikoislääkäri ja työkokemusta on reilusti yli 10 vuotta.
te varttuneempana opiskelleet, että millä kustansitte opintonne? Kaikilla ei oo rikasta miestä tukemassa ja opintotukikuukaudet käytetty.
Monipuolinen ammatti, jossa mahdollisuus työskennellä hyvinkin erilaisissa toimipisteissä samalla koulutuksella, esim. lapset, koulu (perus-, ammatti-, muu opiskelijaterv.huolto), vanhukset, työterveys, erilaiset terveysneuvontatehtävät ja -projektit nyt ekana tulee mieleen. Hieno ammatti. Ja terkkari-kätilöitäkin on, katso koulutusten sisältö! Pelkkä sairaalakätilökoulutus rajaa työmahdollisuuksia hurjasti.