Kestättekö miniöitänne/vävyjänne?

Kauhean kurjaa, jos suhteet eivät toimi. Me appivanhempina olemme todella iloiset miniästämme ja vävystämme. He ovat meille todella läheiset ja vietämmekin poikkeuksellisen paljon aikaa yhdessä. Sekä miniä että vävy ovat ihmisiä, jotka ansaitsevat kunnioituksemme ja arvostuksemme, mutta ovat myös ihmisiä, jotka persoonallaan ovat saaneet meidät rakastamaan heitä. Kaikesta päätellen tunne on molemminpuolinen.

Tuntuu myös hyvältä huomata, kuinka he rakastavat puolisoitaan, lapsiamme. 

Juu. Miniämme katsoo meitä pitkin nenänvarttaan, koska asumme kerrostalossa (Etelä-Helsingissä arvoalueella vanhassa kivikerrostalossa), hänen vanhemmillaan on sentään omakotitalo jossain peräkylillä :D

Tulen toimeen ja haluaisin olla läheisempikin. Minulla on 2 miniää... Tai no, vanhempi poika asuu avoliitossa ja nuorempi seurustelee pitkässä suhteessa. Molemmat nuoret naiset ovat juuri poikieni oloisia; toinen tykkää urheilla ja pitää huolta ulkonäöstään, meikkaa, laittautuu. Oikein puhelias ja vähän "paremmista piireistä" pk-seudulta. Toinen hiljaisempi ja ujompi, taiteellinen elovenatyttö maaseudulta.

Pelkään oikeasti itse, että mokaan heidän suuntaansa, olen liian kiinnostunut, teen huonoa ruokaa, olen tyhmä ja vaikka mitä. Pelkään, että ostan hölmöjä lahjoja tai että löydän heidät täältä jonakin päivänä haukkumasta kodin siisteystasoa tai vaikka pukeutumistani.

Olen kauhean epävarma itsestäni, mutta haluaisin olla hyvissä väleissä miniöideni kanssa. Haluan arvostaa kaikkea mitä he ovat, koska ovat omien poikieni valintoja rakkaiksi puolisoiksi tai seurustelukumppaneiksi. En ikinä arvostelisi lasteni valintoja rumasti.

Minulla ei ole miniöitä, koska meillä on tyttöjä. Vävykokelaiden kanssa tulee hyvin toimeen. Yleensä näin onkin. Tosi harvoin kuulee, että vävyt haukkuisivat anoppejaan jatkuvasti.

Mutta kaverillani on miniä. Kaverini asuu omakotitalossa 20km kaupunin keskustasta. Miniä haukkuu aina taloa ja asuinpaikkaa, koska on kuulemma kaupunkilaistyttö ja tottunut toisenlaiseen menoon. Onhan hän kuulemma Mikkelistä kotoisin :)

Mun miniäni on kotoisin Meksikosta ja tulemme loistavasti toimeen. Olen sukurakas ja puhelias ja miniäni mukaan seurassani on oikein kotoisaa. Rakastan miniääni kuin omaa tytärtäni.

Olisi kiva tietää ajattelevatko esim. tämän palstan parikymppiset miniät, että anopit ovat ihmisiä, joilla on tunteita? Että hekin saattavat loukkaantua, pahoittaa mielensä, ikävöidä lapsiaan ja olla huolissaan pärjäämisestä. Tai että hekin pelkäävät, etteivät kelpaa miniöilleen.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 12:23"]

Mutta kaverillani on miniä. Kaverini asuu omakotitalossa 20km kaupunin keskustasta. Miniä haukkuu aina taloa ja asuinpaikkaa, koska on kuulemma kaupunkilaistyttö ja tottunut toisenlaiseen menoon. Onhan hän kuulemma Mikkelistä kotoisin :)

[/quote]

Ai muillakin on tällaista. :) Luulin, että minun miniäni on ainoa, joka keksi arvottaa ihmisiä asuinpaikan kautta ja vielä sanoa sen ääneen asianosaisille.

ap

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 12:37"]

Olisi kiva tietää ajattelevatko esim. tämän palstan parikymppiset miniät, että anopit ovat ihmisiä, joilla on tunteita? Että hekin saattavat loukkaantua, pahoittaa mielensä, ikävöidä lapsiaan ja olla huolissaan pärjäämisestä. Tai että hekin pelkäävät, etteivät kelpaa miniöilleen.

[/quote]

Eivät he osaa niin ajatella. Heille on opetettu joko oman äidin toimesta tai viimeistään av:llä, että anoppi on poikkeuketta hirviö.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 12:41"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 12:37"]

Olisi kiva tietää ajattelevatko esim. tämän palstan parikymppiset miniät, että anopit ovat ihmisiä, joilla on tunteita? Että hekin saattavat loukkaantua, pahoittaa mielensä, ikävöidä lapsiaan ja olla huolissaan pärjäämisestä. Tai että hekin pelkäävät, etteivät kelpaa miniöilleen.

[/quote]

Eivät he osaa niin ajatella. Heille on opetettu joko oman äidin toimesta tai viimeistään av:llä, että anoppi on poikkeuketta hirviö.

[/quote]

Näin on, jos katsoo tällä olevia aloituksia. Joka toisessa on haukuttu anoppi. Hän tekee kaiken väärin a miniä on aina uhri.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2014 klo 12:17"]

Tulen toimeen ja haluaisin olla läheisempikin. Minulla on 2 miniää... Tai no, vanhempi poika asuu avoliitossa ja nuorempi seurustelee pitkässä suhteessa. Molemmat nuoret naiset ovat juuri poikieni oloisia; toinen tykkää urheilla ja pitää huolta ulkonäöstään, meikkaa, laittautuu. Oikein puhelias ja vähän "paremmista piireistä" pk-seudulta. Toinen hiljaisempi ja ujompi, taiteellinen elovenatyttö maaseudulta.

Pelkään oikeasti itse, että mokaan heidän suuntaansa, olen liian kiinnostunut, teen huonoa ruokaa, olen tyhmä ja vaikka mitä. Pelkään, että ostan hölmöjä lahjoja tai että löydän heidät täältä jonakin päivänä haukkumasta kodin siisteystasoa tai vaikka pukeutumistani.

Olen kauhean epävarma itsestäni, mutta haluaisin olla hyvissä väleissä miniöideni kanssa. Haluan arvostaa kaikkea mitä he ovat, koska ovat omien poikieni valintoja rakkaiksi puolisoiksi tai seurustelukumppaneiksi. En ikinä arvostelisi lasteni valintoja rumasti.

[/quote]

Kuulostat oikein ihanalta anopilta, relax :) 

Kolme mukavaa vävytarjokasta. Ei ole valittamista.Paitsi jos tuo yksi aikoo viedä tyttäreni ison meren taakse.

Joku arveli, että vävyt eivät hauku anoppeja ja näin varmaan oikeassa elämässä onkin, mutta kaikki anoppi vitsit kertoo aina vaimon äidistä. Eli vävyn näkökulmasta. Ei kovin imartelevaa.

Äitini (ja isäni tietysti myös) on saanut osakseen vaikean miniän, vanhempani eivät ole tervetulleita veljeni ja kälyni kotiin. Näin heille on ilmoitettu kälyn toimesta. Veljeni on ilmeisesti ei uskalla sanoa vaimolleen vastaan. Minusta on todella, todella kurjaa sivusta seurata vanhempieni mielipahaa. Minä perheineni sentään olen ilmeisesti kälyn arvoista seuraa, koska käyvät joskus kylässä ja käly on ystävällinen minua kohtaan. 

Minulla on anoppi, mutta lapsemme on niin nuori vielä, ettei vävyehdokkaita ole.

Anoppini asuu vanhainkodissa. Käymme siellä joskus kylässä. Apelle toimitan miehen välityksellä ruokaa tms. Pidän huolta siitä, että mieheni käy näyttämässä lastamme vanhemmilleen säännöllisesti, jotta lapsen ja isovanhempien välille syntyy hyvä suhde. Yritän aina keskustella iloisesti heidän kanssaan, vaikka elämänpiirimme ovatkin niin erilaiset, ettei mitään yhteistä varsinaisesti ole.

Kun ajattelen omia vanhempiani, voin sanoa, että äitini on hirveä miniä mutta isäni mukava vävy. Minä häpeän äitini käytöstä miniänä. Toivon joskus olevani sellainen anoppi, jonka luokse vävy tulee kylään mielellään.

Näissä anoppikeskusteluissa aina ajattelen, että välit kannattaisi yrittää pitää hyvänä ihan sen takia, että jos tulee avioero, voi olla, ettei näe enää koskaan lapsenlapsiaan. Nykyisin erotaan niin hirveän herkästi ja pidetään riitaa koko loppuikä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole miniöitä, koska meillä on tyttöjä.

ÖÖ, tervetuloa 2000-luvulle, teillä voisi aivan hyvin olla miniöitäkin. :)

Mulla on ihana miniä ja mahtavan suloiset vävyt! Miniä on ollut yksi meidän tytöistä jo 18v, puolet elämästään! Vävyt tuoreempia tapauksia mutta kuin omia poikia. 

Olen miniä ja mun anoppini on ihana! Välillä hirvittää, mitä hän minusta ajattelee kun olen vähän omalaatuinen, mut koitan parhaani. Arvostan häntä suuresti ja olisi kiva uskoa, että hänkin ajattelisi minusta hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Joku arveli, että vävyt eivät hauku anoppeja ja näin varmaan oikeassa elämässä onkin, mutta kaikki anoppi vitsit kertoo aina vaimon äidistä. Eli vävyn näkökulmasta. Ei kovin imartelevaa.

Vitsit ylipäätään on aina mies näkökulmasta..

Anteeksi kun vastaan vaikka olen miniä enkä anoppi. Mutta sanon vielä sellaisen näkökulman tähän, että äitien, tyttärien ja miniöiden keskinäiset suhteet voivat kaikki olla haastavia ja latautuneita ja niihin voi liittyä paljon toiveita ja pelkoja. Itse pidän kovasti anopistani ja meillä on hyvät ja luontevat välit. Aistin kuitenkin että tämä on hankalaa omalle äidilleni, joka on melko epävarma itsestään. Tottakai suhteeni anoppiin on mutkattomampi kuin äitiin, jonka kanssa on kaikenlaista vuosien painolastia. Ja tottakai oma äiti on silti aina se rakkain. Mutta olen tosi kiitollinen siitä, että anoppi on tuonut elämääni vähän erilaisen aikuisen naisen mallin kuin oma äitini. Erilaiset ihmiset ja perheen laajeneminen ovat suuria rikkauksia, vaikka vaativatkin joustoa ja kärsivällisyyttä ja hienotunteisuutta puolin ja toisin. :)

En tiedä kestäisinkö kun en ole poikani avopuolisoa koskaan tavannut enkä hänen kanssaan edes jutellut, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Yhdessä ovat asuneet noin 1,5 vuotta ja olen kyllä kutsunut mm. jouluaterialle, mutta poika ei ole avokkiaan halunnut mulle esitellä tai sitten tämä ei ole halunnut tulla ja poika on aina tullut yksin. En tiedä hänestä muuta kuin nimen. Pari kertaa olen asiasta kysynyt, mutta poika vain kohauttelee hartioitaan. Minua ei ole koskaan kutsuttu heille kylään. Vähän erikoistahan tuo on mutta en oikein tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä. Ei kait kuitenkaan voi aikuisia ihmisiä pakottaa tutustumaan kehenkään, jos ei halua.