Narsistin uhri(ko)?

Tästä aiheesta jo muutamia keskusteluja löytyy, mutta haluan avata oman tilanteeni ja kuulla mielipiteenne siitä, olenko tosiaan joutunut narsistin uhriksi vai kuvittelenko vaan.

Pari vuotta sitten ystävyyssuhteeni lapsuudenystäväni kanssa alkoi käydä henkisesti hyvin raskaaksi minulle. Useita kertoja mietin, että nyt katkaisen välit, mutta aina jokin hänen hetkellinen hyvä tekonsa sai minut ajattelemaan toisin, että ehkä olenkin itse syy siihen, että ystäväni kohtelee minua ajoittain tosi huonosti. Enhän itsekään enää pitänyt yhteyttä häneen niin usein, ahdistuksissani jätin vastaamatta pariin viestiin enkä hyppinyt innosta hänen ehdottaessaan yhteisiä pariskuntaillallisia.

En edes tiedä miten aloittaa ystäväni käytöksen kuvailemista. Hän oli jo ala-asteella se, joka päätti kuka on suosiossa ja milloin. Hän päätti kenet potkitaan tyttöporukasta ulos ja jätetään yksin. Joskus se olin minä joka potkittiin ulos, joskus joku toinen. Aina kun se oli joku toinen, sai ystäväni minut tuntemaan itseni maailman tärkeimmäksi ihmiseksi. Nyt kun mietin, en voi edes ymmärtää miten niin pienenä voi olla niin taidokas mielistelemään ja toisaalta niin julma.

Hän on ollut aina hyvin tarkka ulkonäöstään, ja näyttänyt tyylillisesti samalta ala-asteelta tähän päivään saakka (n. 20 vuotta). Itse olen tykännyt kokeilla erilaisia tyylejä niin pukeutumisessa kuin hiuksissakin. Tämäkös on ystävääni ärsyttänyt. Koskaan hän ei ole suoraan mitään sanonut, mutta vuosia kuuntelin "ystävällistä nälvimistä" tyyliin "sullapas on värikäs paita tänään...". Hän on myös ollut aina kova naureskelemaan muiden ulkonäölle selän takana, tai vinoillen ns. ystävällissävytteisesti. Suoraan hänen kanssaan en ole koskaan voinut puhua, mikä on ihan naurettavaa, vaikka ollaan tunnettu jo ikuisuus. Kerran otin puheeksi meidän viilentyneet välit, ja asioita siinä käytiin läpi, mutta loppujen lopuksi ystäväni sai seliteltyä kaikki asiat jollain ihme tekosyillä.

Asiaa on aina vaikeuttanut myös se, että porukkaamme on ala-asteelta lähtien kuulunut myös kolmas tyttö, sanotaan vaikka Tiina. Koskaan emme ole saaneet nähdä Tiinan kanssa kahdestaan, sillä ystäväni on vetänyt herneet nenään jos olemme suunnitelleet jotain kahdestaan ja hän on saanut tietää tästä. Eikä hän tietenkään ole avoimesti sanonut suuttuneensa, mutta esimerkiski puheluiden ja viestien sävystä sen on voinut aina aistia. Pahimpina aikoina näimme Tiinan kanssa salaa, jotta emme suututtaisi ystäväämme. Ihan naurettavaa :D

Mutta jospa tultaisiin aikuisiän tapahtumiin.

Tiina alkoi seurustella ennen meitä. Tästäkös ystävämme tuskastui. Oli aivan uskomatonta kuinka röyhkeästi hän kehtasi haukkua Tiinan poikaystävää, ihan ulkonäöstä lähtien. Tätä jatkui siihen asti, että he erosivat. Jossain vaiheessa, kun itsekin aloin seurustella ja ystäväni toiminta alkoi mietityttää ja ehkä tiedostamatta aloin ottaa etäisyyttä häneen kuulin, että hän oli pyytänyt anteeksi Tiinalta tämän poikaystävän haukkumista. Minua sekä Tiinaa ystävämme muisti myös hyvin usein syyllistää siitä, kuinka laiminlyömme ystävyyttämme seurustelun takia. No kuinka sitten kävikään. Hän alkoi itse seurustella, ja yhteisten tyttöjeniltojen alituinen vonkuminen loppui kuin seinään. Hänen miehensä oli rikas (ensimmäinen asia jonka hän minulle sanoi esitellessään tätä) ja kaikinpuolin mahtava ja heillä en ole tähän päivään mennessä kuullut olleen yhtä ainutta ongelmaa suhteessaan. Yli puoleen vuoteen heidän tapaamisestaan hän ei esitellyt miestään minulle. Tähän en tänä päivänäkään tiedä syytä, vaikka sitä kerran kysyessäni sainkin jonkin hyvin tekaistun selityksen mielipiteeni arvostamisesta ja siitä johtuneesta jännittämisestä.

Ystävälläni on myös aina ollut kova tarve haukkua minun sekä toisen ystävämme muita kavereita. Erityisesti hänellä on ollut aina pahaa sanottavaa tyylikkäämmistä, ns. kotikaupunkimme tunnetummista ihmisistä joiden kanssa olen ystävystynyt työni kautta, mutta joihin hänellä tuskin koskaan tulee olemaan mahdollisuutta tutustua jo ihan siitäkin syystä, että he ovat niin eri tyylisiä ihmisiä. Hauskinta on, että hän haukkui yhtä tyttöä pitkään lähes joka kerta kun tapasimme, mutta sitten kävikin niin, että narsisti-ystäväni veli alkoi seurustella tämän tytön kanssa. Haukkuminen loppui kuin seinään, ja siitä eteenpäin joka kerta kun näimme narsisti-ystäväni kanssa, hän kertoi todella erikoisia asioita heidän yhteisistä tekemisistään, esimerkiksi kuinka olivat käyneet ostosreissulla tämän tytön kanssa, minkälaisia voileipiä tämä tyttö tekee, missä hän leikkauttaa hiuksensa jne.. Ihan kuin vain leuhkiakseen, että nytpä hänkin tuntee tämän tytön ja vieläpä läheisemmin kuin minä! :D En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa kun näitä juttuja kirjoittelee :D

Kuitenkin, nyt muutama kuukausi sitten laitoin välit jäähylle tämän ystäväni kanssa. Tilanteita joiden jälkeen mietin että miksi oikeasti olemme ystäviä tuli liian monta, enkä enää kestänyt sitä henkistä painetta. Ensin ystäväni oli ymmärtävinään ja pyyteli anteeksi, mutta kun vastaustyylini ei muuttunutkaan tyyliin "minähän tässä se hullu olen kun olen tällaista mennyt ajattelemaan sinusta, minunhan tässä kuuluisi pyytää anteeksi", ystävän otti esiin tutun ja turvallisen "mieti omaa asennettasi, ootko itse ollut hyvä ystävä?"-kortin. Nyt olemme olleet syksyn jäähyllä, itse olen joskus miettinyt että pitäisikö ottaa yhteyttä, mutta ajatuksen kumoaa aina se muisto henkisesti pahasta olosta. Syy miksi kirjoitan tätä, on varmaankin se, että tämä jäähy on vaikuttanut hyvin vahvasti myös väleihini Tiinan kanssa. En tiedä kuinka narsisti-ystäväni käyttäytyy Tiinan seurassa, mutta uskon, että olen heidän suuri puheenaiheensa, enkä todellakaan positiiviseen sävyyn. Tiina kun on lähiaikoina muuttunut myös sokeaksi narsisti-ystävämme käytökselle, ja pitää häntä täydellisenä ylijumalana nykyään.

En vain tiedä enää mitä tehdä. Otanko yhteyttä ystävääni? Onko siinä mitään järkeä? Onko tällaisen ihmisen kanssa asioiden vatvominen turhaa, vai olisiko toivoa että ystäväni ei olekaan narsisti ja voisimme saada välimme korjattua?

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti. Oli vain pakko päästä purkamaan mieltä. Olisi ihanaa jos joku samaa kokenut jaksaisi kommentoida, koska minulla ei ole ketään kenelle puhua tästä, ja poikaystäväni kanssa tätä olen ruotinut jo liikaakin. Hänen kantansa sivusta seuranneena on, etten missään nimessä ottaisi enää yhteyttä ystävääni. Mitä mieltä olette?