Miten suhtautua lapsuudenystävän lapsuustraumapuheisiin?

Ei kenellekään muulle ok käynyt näin?

T. ap

Koska rivien välistä kuultaa voimakas vähättely ja ystävän tunteiden mitätöinti, vastaan, että et ole missään nimessä oikea henkilö tukemaan ja ymmärtämään häntä.

Joo en varmasti olekaan, mutta siksi yritän nyt täältä hakea perspektiiviä asiaan.

T. ap

Inhoan tuota asennetta, että kun me oltiin kerran naapureita samaan lama-aikaan, ja kummallakin oli äiti ja isä ja sisarukset, niin miten on mahdollista että sille jäi traumat ja mullei? meillähän oli kaikki ihan samanlaista ja kaikki hyvin?!

Voi olla vaikka kuinka samanlaista ulospäin, eikä ystävä ehkä ole koskaan sulle sitten kertonut niitä ikävimpiä juttuja, voi olla ettei itsekään muista mutta on jäänyt traumat (esim. vauva syntyy masentuneelle äidille ja kotona on väkivaltaa, kunnes vanhemmat eroavat vauvan ollessa alle 2v. Kaikki on hyvin siitä edespäin mutta lapselle jää outo ahdistus sisälle). Et voi sanoa että kylläpä ärsyttää kun valittaa niin paljon vaikka omin silmin näin naapurin äidin ja isän lempeät hahmot keittiön ikkunassa.

Minulle stressi on laukaissut nyt valtavan käsittelemättömien lapsuustraumojen vyöryn. Onneksi aviomieheni on minua auttanut ja tukenut. Hänen neuvonaan oli, että minun tulee saada sanottua vanhemmilleni nämä tunteet, niin pääsen asiassa eteenpäin. Aion se tehdäkin kunhan kerään ajatukseni ensin esim kirjeen muotoon.
Ymmärrän kyllä että on raskasta kuunnella jatkuvaa valitusta samoista asioista. Ehkä ystäväsi kokee että sinä ymmärrät parhaiten, koska olette niissä ympyröissä kasvaneet. Mutta älä aliarvioi toisen tunteita. Sinä et voi tietää, kuinka toinen on asiat kokenut, koska sinä et ole se toinen.

Sano sopivan tilaisuuden tullen että kannattaisiko asioista puhua neuvolassa ja esim ammattiauttajalla. Tarjoudu henkiseksi tueksi ekalle kerralle.

Tota, en mä kyllä noin ole sanonut. Ei ollut täydellinen lapsuus todellakaan. Voisiko siitä silti jossain vaiheessa päästä yli? Mitä mä voin sanoa, mikä auttaisi?

Yritin juuri sanoa, että sä et voi sanoa etkä tehdä mitään,koska pohjimmiltaan vähättelet ystävääsi. Et mitään, ymmärrätkö ap? 

3

8=ap

Jatkan vielä, että kaveri on vanhemmilleen kertonut ajatuksensa, mutta ei saanut sellaista vastausta mikä olisi auttanut. Mitä neuvolaterkkaristaan on kertonut, niin sieltä on apua turha odottaa. En oikein tiedä miten voisin auttaa, sekin turhauttaa.

T. ap

Minä pystyn samastumaan ystävääsi omista syistäni ja sanoisin, että jos yrität sanoa jotain, todennäköisesti pahennat tilannetta, eli pidä suusi kiinni.

Mä en suosittele puhumaan vanhemmille! !! Yritin puhua äidilleni, toivoin jotain hellää äidillistä "voi harmi, kun susta tuntunut siltä" kommenttia. . Sain paskaa niskaani ihan niinkuin lapsena! :( Nykyään en puhu mitään tunteista ym vanhemmilleni, vain diipadaapa onpas ilmoja pidellyt. Suojelen itseäni ja yritän työstää asiaa olemalla parempi vanhempi itse.

Sinusta ei ole sanomaan yhtään mitään, koska empatiakykysi on tasoa: voivoi kun mua ärsyttää ettei kaveri pääse yli "tyypillisestä lama-ajan lapsuudestaan"

Juuri näin, 13. Empatia on sitä, että ymmärtää, että on täysin mahdollista, että toinen SAATTAA kokea asiat toisin, eikä kaikki näy edes naapuriin, hui! Ap:lla on toki jotain yritystä, ja hän tavallaan haluaa auttaa, mutta todellinen oivallus puuttuu, eikä siksi hän ole oikea henkilö tukemaan ystäväänsä, tai tuttavaansa pikemminkin.

Voi jessus nyt näitä vastauksia! Tuskin lapsuudenystävääni auttaa sekään, jos tykkään hänet nyt, kun hänellä on vaikeaa. Olen turhautunut, mikä lienee ihan ihmimillistä! En vähättele! Kuuntelen, kun en neuvoakaan osaa, mutta sympatian ohella tunnen väkisinkin turhautumista.

T. ap

No onpa sulla nyt rankkaa, kun teillä oli samanlaiset lapsuudet alkoholisti-isiä myöten, mutta sinä et siitä kärsinyt. Ei silloin muutkaan saisi kärsiä. 

Mun neuvo: sano ettet viitsi kuunnella, koska sulla on asiat hyvin. Sillähän asiat ratkeaa.

Niin, voi jessus, ettei empatiaa SINUN turhautumisellesi nyt sitten löytynyt. Etkö voisi jo päästä yli turhautumisestasi?

Ap, kärsivällisyyttä. Eiköhän ystäväsi jossain vaiheessa ala keskittymään tähän aikaan ja tulevaisuuteen ja jättämään menneen taakseen. Kun on saanut puhuttua tarpeekseen.

Mua alkoi nyt kiinnostaa, miksi ap vähättelee omiakin kokemuksiaan. Sulla on siis alkoholisti-isä, köyhyyttä, vähäosaisuutta sekä jonkin verran perheväkivaltaa. Miksi sinä et kärsi - vai oletko tukahduttanut sen? luulen, että ystäväsi haastaa sinua avaamaan silmäsi myös omalle lapsuudellesi, joka oli kaikkea muuta kuin auvoinen.

Ala sinäkin ruikuttamaan kaikesta mahdollisesta. Ohitat vaan hänen pelinavaukset ja aloitat oman soopasi. Katsot kuinka hän toimii vastaavassa tilanteessa.
Ei kaverit ole mitään paskakaivoja, joihin voi omat antipatiat kipata.
Empatia ja hienotunteisuus on eri asia. Ei kenenkään tarvitse sietää jatkuvaa toisen valitusta. Jos pitää sinua terapeuttinaan, on narsistinen ihminen. Ystävät ei toimi noin.

Ymmärrän ap sua siinä mielessä, että läheiselle on raskasta, kun ei osaa auttaa toista ja ystävä ei ole päässyt asioista yli vielä. Olisi hyvä ottaa puheeksi tuo ammattiavun hankkiminen ystävän kanssa. Aina ei ystävän kanssa tai varsinkaan lapsuudenperheensä kanssa juttelu riitä. Ehkä tunnistat oman auttamiskykysi riittämättömyyden ja se on alkanut turhauttaa? Et voikaan toimia terapeuttina ystävällesi.