Annoimme kuukauden ikäiselle vauvallemme korviketta jotta vihdoinkin saisin nukkua edes hetken
Juuri niin. 1 kk ikäinen vauvamme syö tissiä 1-2 h välein yötä päivää. Lisäksi hän ei aina helposti nukahda. Meillä on myös 1,5 v. esikoinen, joka herää aikaisin ja jolla on kovasti uhmaa. Kaksi vaativaa tapausta siis.
Rikkonaiset yöt olivat vaatineet veronsa ja olin erittäin uupunut, allapäin ja kiukkuinen. En jaksanut iloita lapsistammekaan. Mieheni antoi viime yönä pullosta, jotta saisin pitkästä aikaa nukkua pitemmän pätkän. Ja nukuin kuusi tuntia ja olen kuin toinen ihminen! Nyt vasta ymmärrän, miten kamalan väsynyt olin.
Ja nyt tulee joku kymmenen lapsen yh-äiti tuomitsemaan minut, kun hän ei ole koskaan ollut väsynyt ja miten uusavuton minä olen. Minä tein todella hyvän ratkaisun, sillä koko perheen hyvinvointi on tärkeä. Mitä iloa lapsille on masentuneesta zombie-äidistä? Nyt jaksoin tänään leikkiä pitkän aikaa lapseni kanssa, pitkästä aikaa.
Kommentit (17)
että ymmärrät, että väsyttämällä itsensä ei aiheuta muuta kuin hallaa kaikille. Voimia ja pullosta vaan aina kun siltä tuntuu.
T; se kymmenen lapsen äiti, muttei yh;)
Minun lapset on saaneet alusta asti korviketta,että et mun mielestä tehnyt mitään väärää ja hienoa kun sait nukkua kunnolla!!
mutta miksi halusit kertoa siitä täällä, halusitko vastaväitteitä?
on muuten sama tilanne kuin ap:llä paitsi että esikoinen on 2,5 v.
Nyt olen iltaisin alkanut antamaan korviketta vauvalle (vaikka se ikävälle tuntuukin) että nukkuisi edes hetken pidempään. Pitäähän äidinkin joskus saada nukkua.
Meillä ei tiheä syöttöväli johdu maidon vähyydestä. Ylituotantoa on kovasti vaikka ihan kiitettävän isoja määriä vauva syö kerralla. Syynä jatkuvaan syömiseen näyttäisi meillä vauvan uskomaton kasvuvauhti. Kyllähän iso vauva muutenkin enemmän energiaa tarvitsee kuin pieni.
Tsemppiä sinulle ap :)
ja nuku hyvillä mielin silloin kun sinulla on siihen mahdollisuus
Vauva, jo 4kk, syö yölläkin kahden tunnin välein. Ei voi antaa korviketta kun on maitoallergia-epäily ja tutkimukset kesken. Rintamaito ei tule lypsettäessä nimeksikään eli en voi edes lypsää isälle maitoa valmiiksi yötä varten.
korviketta, että nukkuu yönsä kunnolla. Sanokoon täysimettäjät mitä haluaa, mutta korvikkeen avulla vauvaa voi hetken hoitaa muutkin kuin minä.
Mitäs siihen sanotte?
Ei zombiesta ole kenellekään iloa. Äidin jaksaminen on tärkeää, hienoa että pidät siitä huolta =)!
mutta minä jakspoin kun sain nukuttua päiväunia,muut lapset koululaisia.
Ihan oikein teitte kun mies syötti vauvan yöllä,älä missään nimessä kuuntele " viisaitten" neuvoja,oma hyvin vointi ja jaksaminen on todella tärkeää,niin kun huomasitkin,pistä mies vaan useammin syöttämään jaksat olla paremmin lapsista nauttiva äiti.
rintapumppu. Sillä kun pumppaa esim. silloin kun vauva syö toisesta rinnasta, ei tuhraannu aikaa, ja vauva voi jatkaa äidinmaidolla, eikä tartte turhaan antaa korviketta.
Mä olen käynyt pilateksessa siitä lähtien kun vauva 2 vkoa, ja silti on tähän ikään 7kk saanut pelkkää äidinmaitoa, siis toki jo muutakin ruokaa, mutta maitona pelkkä äm.
mutta meillä äiti lypsi maitoa pulloihin kun halusi omaa aikaa tai nukkua yöllä,miksi turhaa korviketta,minusta kans tuntuu että tiheän imun kausi,nostattaa samalla maidontuloa.
Mutta joka tapauksessa kiva kun sait nukuttua ja jaksat nyt paremmin,useammin vaan mies yö syöttöihin mukaan.
Mitä sitä turhaan öitään valvomaan, korvike on ihan kelpo ratkaisu vauvalle eikä muutama satunnainen yöpullo todellakaan lopeta imettämistä kuin seinään...
Jaksaminen on tärkeää kun sinulla on toinenkin lapsi, joten samalla tavalla ei voi imetykseen edes keskittyä kuin yhden kanssa.
Tsemppiä vaan ja onnea perheenlisäyksestä!
t. Neljän äiti
En oikeastaan herännyt edes yöllä kunnolla kun vauva söi. Kunhan vain käänsin kylkeä ja annoin toisen tissin suuhun.
Jälkeen päin ajatellen, olisin voinut sitä korviketta antaakin. Silloin en edes osannut sellaista ajatella kun joka paikasta toitotettiin sitä täydellistä imettämistä ja neuvola varoittelipullosta kuin se olisi saatanan keksintö.
Toinen neljän äiti.
Nyt tarvitaan tietoisku imetyksen eduista!!! Ei edes rintapumpulla pumpannut maitoa varalle.
jossain välissä pullostakin. muista kuitenkin, että vauvalla on tuossa iässä tiheän imun kausi ja se toistuu parin viikon-kuukauden välein n. ½v asti ja tarkoituksena on nostaa maidon määrä vauvan kulutusta vastaavaksi.
maidon määrä lisääntyy parhaiten juuri yöimetyksissä, siksi yöllä tulisi välttää korvikkeen antoa. kuitenkin on parempi antaa korviketta välillä ateria yössä ja antaa äidin nukkua kuin, että äiti sekoaa väsymyksestä. ei kuitenkaan kannata ottaa tavaksi antaa joka yö ettei huomaa pian olevansa tilanteessa, että yöllä kelpaa vain pullo. se rasittaa kuitenkin vanhempia huomattavasti enemmän.
jos vain pystyt niin kannattaa ottaa vauva kainaloon ja nukkua/torkkua samalla kun imettää lasta. sillä saa monesti turvattua itselleen tarvitsemansa unen.
Ja kaikki merkit on kokeiltu. Että se siitä hienoudesta, jos se sulla toimii niin ei kaikilla...
Meillä vauva aloitti ihan pienenä " iltatankkauksen" klo 13 ja jatkoi sitä koko illan muutamaa vartin taukoa lukuunottamatta. Klo 22-23 aloin jo itse olla niin puhki. että korvikkeella vauva lopulta tainnutettiin nukkumaan. Ja nukkuikin sitten alusta saakka 6 tuntia putkeen.
Yliväsyneestä äidistä ei ole vauvalle iloa. Ja silloin tällöin annettu korvike EI hyvin alkanutta imetystä pilaa.
Kiva huomata, että täällä ON paljon terveen järjen omaavia äitejä! Välillä ketjuista voisi muuta päätellä.
Huomasin, että todellakin annoin itseni palaa liian loppuun ennen kuin suostuin antamaan pullosta (mieheni ehdotus). Minulle on tärkeää, että vauva saa rintaa, onhan siinä tärkeitä ravintoaineita ja antaa vauvalle vastustuskykyä. Tuo korvikepullo tulee käyttöön silloin, kun tarvitsen " latauksen" .
Miksi en pumppaa? Alussa pumppasin tosi paljon, kun maitoa tuli yli äyräiden. Mutta vauva syö kerralla 1,5-2 dl! Ja rintaakin syö KOKO AJAN puolen tunnin ajan. Joten ei mulla ainakaan rahkeet riitä tuohon määrään! Toki jos maito pakottaa rinnoissa, pumppaan. Mutta harvassa ne kerrat nykyään ovat.
Mistä sitäpaitsi tiedän, onko maitoa liian vähän? Vauva selvästikin syö koko tuon puolituntisen ja saa maidon herumaan. Kai sitä silloin riittää. Vierellä nukuttaminen olisi helppoa, mutta mä en pysty nukkumaan silloin kun pelkään kaatuvani vauvan päälle tai muuten en pysty sen tuhinalta ja ähinältä nukkumaan. Lisäksi mun tissit on niin suuret, että se helposti peittää koko pikku nenän. Ja millä siinä silloin uskallat nukkua.
Mutta kiitos positiivisista vastauksista! ap
Perheen kokonaisuus on tärkein. Myös pieni ikäero on ihan oikein. Se antaa paljon enemmän kuin joku tissimaito ;)