Jos ei saa omalta isältä huomiota, hakee miesten huomiota lopun elämäänsä??

Enkä perusta tätä mihinkään mutu-tuntemuksiin, vaan siihen, että tästä asiasta on psykologit ja psykiatrit mediassa kertoneet. Toimii myös toisinpäin eli liian vähän äidiltään huomiota saanut poika voi päätyä hakemaan huomiota naisilta (ns. casanova).

Nyt mulla on kaksi poikaakin, ja yritän heidän kauttaan oppia jotenkin rakastamaan myös miessukupuolta. Siis lapsiani toki rakastan, mutta että jotenkin rakastaisin sitä poikuutta ja mieheyttäkin...



Isällä on paljon vaikutusta, ja vaikkaomanikin on muuttunut niin paljon parempaan suuntaan, jäljet on tosi syvällä. En kykene tuntemaan myötätuntoa miehiä kohtaan, enkä oikein sisäistä että miehilläkin on tunteet.

huomiohakua, joka on itselle vahingollista, ja jossa yritetään (tietämättään) pönkittää huonoa itsetuntoa miesten ihailulla. Esim. mun kaveripiirissä kuvioissa on ollut lukemattomat seksisuhteet ties millasiten miesten kanssa, ja jotenkin sellainen käytös, että ei osata pitää itsestä ollenkaan huolta. Se huomio on tärkeämpää kuin oma hyvinvointi ja " arvokkuus" (en nyt keksinyt parempaa sanaa)-

Mies onkin sanonut, ettei koskaan voi rakastaa minua tarpeeksi. Ja se varmasti on totta : (

raiskatuissa ystävissänkin. Seksisuhteita on joka suuntaan, eikä sitä jotenkin osata pitää itsestään huolta ollenkaan. JA se seksuaalisuus on muuttunut jotenkin ihan ylikorostuneeksi.

Miessuhteissa olen aina ollut itsevarma, en tarvitse miehiä pönkittämään omaa itsetuntoani ja uskallan olla oma itseni parisuhteessa.

Vierailija:

mun isä on ollut mulle aina tosi hellä ja ihana isä! Maailman paras!:))).

Mä uskon, että just sen takia en olekaan ikinä retkahtanut mihinkään kummiin epäluotettaviin tyyppeihin. 16-vuotiaana löysin tämän ihanan miehen kenen kanssa vieläkin olen. Luotettava, mukava ja kiltti mies hän on. Meillä on hyvä suhde! Monesti olen miettinyt että luultavasti mun ja mun sisarusten hyvät avioliitot johtuvat just siitä että meillä on ollut hyvät vanhemmat. Erityisesti ISÄ on ollut mainio tyyppi.

Minä ainakin ilmottaudun, meidän isi ei ollut hirveän osallistuva, mutta osoitti meille paljon hellyyttä. On käynyt päinvastoin mielessä että tottuikohan lapsena liikaakin hellyyden osoituksiin koska niitä kaipaa koko ajan nyt isompanakin. Haluaisin suukotella ja halailla kaikkien miesten kanssa joista pidän.

on heidän kainalossaan, johtuneekohan tuosta isän hellittelystä, tiedä häntä...

56

Lapsilla on tarpeita. Yksi näistä tarpeista on se, että saa vanhemmiltaan huomiota. Jos tämä tarve jää täyttämättä, kummittelee tarve läpi elämän.

On hyvin todennäköistä, että tällainen ihminen hakee miesten huomiota ylipäätään. Joku toinen voi retkahtaa vanhempiin miehiin. Kuka mitenkin, mutta etenkin tiedostamaton tarve vaikuttaa läpi elämän.

Nyt tavallaan olen riippuvainen miehestä...en siis oikein uskalla tai osaakaan elämää jossa pitäisi ihan oikeasti yrittää pärjätä yksin. Samoin monet miehistäni ovat olleet noin 10 vuotta vanhempia.

Tytön itsetunnolle ja naiseuden kehittymiselle on tärkeää, että isä ihailee tytärtään ja myös osoittaa sen kertomalla, miten kaunis ja viehättävä tyttö on. Tyttö oppii luottamaan omaan itseensä ja viehätysvoimaansa eikä haksahda ensimmäiseen kaksilahkeiseen, joka tulee lirkuttamaan.

Veljeni eivät saaneet koskaan positiivista huomiota isältämme ja heistä on tullut todella epävarmoja ja heikon itsetunnon omaavia miehiä. Sen sijaan minä olin " isän pikku prinsessa" ja olen ollut aina hyvin itsevarma miesten suhteen.

Sitä sopii miettiä, mutta asiastahan ei saa lesbojen mukaan puhua. Aikamoinen tabu. Näin muutama vuosi sitten keskusteluohjelman, jossa lesboäitien kasvattama teini-ikäinen tyttö kertoi elämästään. Hänellä oli selkeästi jonkinlaisia seksuaali-indentiteetin ongelmia, koska hän toisteli jatkuvasti haastattelun aikana, ettei ole lesbo, vaan hetero. Hän oli myös muuttanut 16-vuotiaana yhteen poikaystävänsä kanssa. Sääliksi kävi. Tämä on yksi syy, miksi en kannata lesbojen oikeutta hedelmöityshoitoihin, mutta hei! pääasia, että lesbot saivat oikeutensa, lapsista viis.

Mun isä kuoli, kun olin pieni. Sen jälkeen äiti sitten otti uuden miehen, jolta en koskaan ole saanut hellyyttä, en yhtään.



Jospa tässä samalla kysyisin teiltä muilta, joilla ei ole ollut hyvää isäsuhdetta. Miten suhtaudutte omaan puolisoonne isänä, jos teillä on lapsia? Tätä on aika vaikea selittää, mutta minä en oikeesti tiedä, mikä on hyväksyttävää hellyyttä isältä lapselle.



Selkeyttäkseni tuota kerron jutun omasta elämästäni. Kerran eräs läheinen sukulainen piti minua kädestä kiinni. Itkin silloin, hän oli isäni ystävä ollut. Ja minusta se kädestä pitäminen tuntui väärältä, jotenkin saastaiselta! Eikö ole hullua että mä sekoitan tuollaisen ajatuksen pelkkään kädestä pitämiseen?

Mutta voisi pitää. Onneksi olinkin naisiin päin suuntautunut;) Mut oho, sain huomiota isältä, mutta en kehuja. Teininä tuli sekoiltua poikien kanssa. onneksi se vaihe meni ohi.

Mä olen ihan epätoivoinen jolei about pahin pultsari huomaa minua. Jostain syystä on tärkeää että kaikkia miespuoliset homaavat minut-ei väliä kuinka säälittäviä tapauksia.

Isä ei koskaan pitänyt minusta ja oli väkivaltainen. Takana paha päihdeongelma ja aivan kamala määrä irtosuhteita. Pitkiin suhteisiin en taida edes pystyä. Olen kaverina miehen kanssa tosi mukava ja kiva mut kun muuttuu suhteeksi olen täys paska, vainoharhainen, en luota, ilkeä jne. Lopetan myös helposti suhteet ennenkuin mies ehtii sen tehdä, välillä varmaan turhaankin.

Nuoruudessani en osannut sitoutua ja kumppaneita oli paljon...sitten tapasin mieheni 29-vuotiaana, hän tavallaan " eheytti" minut, pystyin luottamaan mieheen, hän ihaili, rakasti minua sellaisena kuin olen. Hänestä olen eronnut kohta 2,5-vuotta sitten. Tämä aikana minulla on ollut kaksi yhden illan seksijuttua. Erosta ensimmäisen vuoden aikana siis. Niistä tuli niin vastenmieleinen olotila, etten vaan enää voinut harrastaa yhden illan juttuja, en siis ainakaan seksiä. Viime vkl bongasin baarista aivan ihanan hepun, mutta en antanut. Tuntui ihan älyttömän hyvältä nukkua toisen kainalossa, toinen ihaili ja piti hyvänä.



Mutta siis, uskon, että väite pitää paikkaansa, mutta rakastavat kokemukset voivat eheyttää =).

mutta kyllähän isältä saadulta kohtelulla on merkitystä ihmisen itsetunnolle ja käyttäytymiselle. Se voi ilmetä eri tavoilla, huomion hakuna - tai kiintymyksen välttelynä.



Minulle se teki lähinnä sen, että minusta tuli hirmu kriittinen miesten suhteen.



Kun olin lapsi, isä oli läheinen, liikuttiin paljon yhdessä. Isälle kehittyi jossain välissä juomisongelma, jonka hän pystyi selättämään, mutta se ajoi meitä erilleen. Ja kun tulin murrosikään, isä meni jotenkin lukkoon. Senkään jälkeen isä ei ole koskaan oikein osannut minuun ottaa kontaktia, ei koskaan soittele, pitää tunteet sisällään. Minä olen tulkinnut sen niin, että kun isä itse oli 14, hänen oma isänsä kuoli eikä hän saanut sieltä mallia murrosikäänsä ja mieheksi kasvamiseen. Isän piti kasvaa mieheksi yhdessä yössä. Niinpä hän ei sitten ole osannut olla murrosikäisten ja aikuisten lasten isä. Siskon kanssa sitä on joskus itketty.



Kun minua lisäksi yläasteella pojat kiusasivat, niin välinpitämätön kohtelu haavoitti minua sen verran, että pidin kaikkia miehiä yksinkertaisesti kylminä ja tunteettomina sikoina. Uskaltauduin seurustelemaan ensi kerran vasta 23-vuotiaana ja hylkäsin kaikki miehet herkästi, jos huomasin yhtään, että jokin ei miellyttänyt. Mihinkään alistavaan kohteluun en ole milloinkaan suostunut, sellainen mies on heti saanut kenkää. Kun tapasin mieheni, olin hyvin ihmeissäni hänen läheisistä ja terveistä suhteistaan omiin vanhempiinsa. Minä en koskaan voisi vinoilla omille vanhemmilleni niin kuin hän.



Minun kohdallani täytyy sanoa, että elämä appiukon kanssa on ollut minulle terapiaa, isäsuhde. Monen mielestä appiukko on hankala ihminen, koska sanoo aika harkitsematta suoraan mitä ajattelee ja suuttuu herkästi, mutta puutteistaan huolimatta hänellä on hyvä sydän, hän näyttää tunteensa ja välittää toisista ja osaa nauraa omille vioilleen. Appi onkin minulle kuin oma isä. Oma isä ei kertaakaan soittanut minulle sairaalaan ollessani kipeä, mutta appiukko soitti

- monta kertaa. Koen mieheni perheen itselleni läheisemmäksi kuin oman perheeni.

Ihan itse olen ton huomion tehnyt itsestäni. Veljeni ihan sähläri, kun isäni jättänyt vanhemman hommat kokonaan äitini harteille.