onko 23-vuotias liian nuori äidiksi?
Tyttäreni ilmoitti tänään olevansa raskaana. Olen tietysti iloinen mutta silti mietin onko sen ikäinen valmis kuitenkaan...
Kommentit (50)
Nyt melkein 30v ja kahden pienen lapsen äitinä olen onnellinen etten tehnyt lapsia nuorempana, olisin halunnut kyllä,mutta en olisi ollut valmis. Olen tyytyväinen että päädyin lasten tekoon vasta myöhemmin: sain elää nuoruuteni ja varhaisaikuisuuden rauhassa ja täysin rinnoin, ehdin löytää kunnollisen puolison ja isän lapsille. Nyt voin täysillä keskittyä perheeseen ja lapsiin, ei kaivele hampaankolossa se "menetetty nuoruus", eli en olisi ollut valmis aikaisemmin äidiksi, mutta joku toinen voi toki olla. Se että haluaa lapsia ei aina tarkoita että on valmis, asia kannattaa miettiä monelta kantilta :)
Riippuu täysin siitä henkisestä puolesta. Minä sain ensimmäisen 22vuotiaana ja tunsin jo sairaalassa olevani "teini"äiti vaikka näinhän se ei ollut. Nyt näin 11 vuotta myöhemmin olen ikionnellinen tuosta teinitytöstä. Häkkisängyssä tuhiseen vuoden ikänen ja nyt tunnen itseni vanhaksi,enää ei jaksa valvoa niin kun nuorena :(.
Minusta tyttäresi on oikein hyvän ikänen. Vai onko tässä kyse enemmän sinun iästäsi ja siitä että et halua vielä mummoutua?
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 02:40"]Aika surulliseksi on maailma mennyt, jos 25-vuotiaskin olisi jo "liian vanha synnyttämään" ja olisi joltain osin kohonneessa riskiluokassa. Ollaanko tässä kohta sellaisessa tilanteessa, jossa patistetaan synnyttämään 10-15-vuotiaana, ettei varmasti ole mitään riskejä?[/quote]
Ei "maailma ole mennyt siihen", eihän kukaan nyt hyvänen aika voi päättää että yli 25-vuotiaat sitten saavat rd:n nuorempia helpommin :D Ihmisen biologia nyt vain on (ja on ennenkin ollut) sellainen, ja neuvolassa seulotaan ja tutkitaan jotta kaiken ikäiset odottajat saisivat itselleen ja vauvalle parhaan mahdollisen hoidon, ei se ole mikään syyllistämis- tai patistamisjuttu.
Se riippuu elämätilanteesta ja kypsyydestä. Uskon että kaikenikäiset voi olla kypsiä äidiksi. Itse oli yli 30, mutta varmaan olisin kypsynyt äidiksi nuorempanakin, jos elämä olisi mennyt niin. Siihen kuitenkin kasvaa, jos on valmis kiintymään ja asettumaan perhe-elämään.
Ei elämää voi kuitenkaan käsikirjoittaa.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 21:43"]Riippuu ihmisestä. Jos on seikkailut seikkailtu ja todella valmis perhe elämään nii hyvä ikä. Itse en tuon ikäisenä ollu valmis, piti olla jokapäivä johonki suuntaan menossa ja viikonloput baareissa. Esikoinen synty 29 vuotiaana ja nyt 35 vuotiaana 5 lapsi tulossa, baari elämä takanapäin, ei oo tarttenu lasten aikana enää lähteä. Turhaa niitä tekee jos ei kotona pysty olemaan ilmankaan lapsia, ei ole lapsiperheen elämää jos äiti joka tai jokatoinen vkl baarissa.
[/quote]
Minä olin opiskelija ennen kun tein lapsia ja todellakin ramppasin baareissa. Pakko ei tietty ollut, mutta kun lapsettomana pystyi ja oli menoja, niin menin. Kun päätettiin lasta alkaa yrittää, rauhoittui tilanne. Ennen ei ollut syytä tai tarvetta. Eli on turha sanoa että niitä olisi turha tehdä jos ennen lasta käy ulkona paljon. Minä kävin, muttei ole lapsen syntymän jälkeen ollut tarvetta rampata baareissa silti.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2014 klo 02:40"][quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 22:23"]
Miksiköhän sitten neuvoloissa laitetaan kaikki yli 25-vuotiaat raskaana olevat automaattisesti sokerirasituskokeeseen, kun sen ikäisillä ajatellaan raskausdiabetesriskin olevan jo kohonnut? Eikä alle 25-vuotiailla tuosta päätellen vielä ole. Näin ainakin Helsingissä.
Eli 23-vuotias on biologisessa mielessä oikein ihanteellisessa iässä tulla äidiksi toisin kuin vaikka yli 30-vuotiaat puhumattakaan 40-vuotiaista, joille tarjotaan jo kaiken maailman seulontoja vammaisuuden selvittämiseksi.
[/quote]
Aika surulliseksi on maailma mennyt, jos 25-vuotiaskin olisi jo "liian vanha synnyttämään" ja olisi joltain osin kohonneessa riskiluokassa. Ollaanko tässä kohta sellaisessa tilanteessa, jossa patistetaan synnyttämään 10-15-vuotiaana, ettei varmasti ole mitään riskejä?
[/quote]
No ei tuolla rajalla väitetä, että olisi "liian vanha synnyttämään", vaan ihan tieteelliseen näyttöön perustuen on havaittu, että yli 25-vuotiaalla on kohonnut riski sairastua raskausajan diabetekseen. Turhaan tähän nyt vetää mitään 10-vuotiaiden synnyttämistä mukaan. Tietänet hyvin itsekin, että myös liian nuorena tapahtuva raskaus on riski.
Minä täytän 23 kohtapuoliin ja olen kahden lapsen äiti. Lapset 2 ja 4 vuotiaat. Olen tyytyväinen elämääni. En tiedä missä olisin ilman heitä. Olisinkohan alkoholisoitunut tai jotain muuta kun elämässä olisi vain ryypiskely ja ryyppy kaverit.
Itse olin täysin vastuuton teini 24 vuotiaana, tulin raskaaksi ja siitä alkoi vastuullinen elämä, äitiys. Nyt olen 30v kahden lapsen äiti, en juhli, teen työt, ruuat, halin ja pusin.
Äitiys on usein sellainen juttu johon kasvetaan eikä siihen olla valmiita. Ne jotka eivät kasva vielä äidiksi tultuaankaan niin eivät kasva koskaan vaan ovat vastuuttomia ikiteinejä vielä 40 vuotiaanakin eikä silloin ole hyvä saada lapsia ollenkaan.
mä tulin 23v äidiksi. En edes ajatellut olevani mitenkään nuori äiti. Nyt 30v ja kolmas tulossa. Siihen saa mun osalta sitten jäädä..
Kyllä on! Itse sain lapseni 24-vuotiaana ja nyt mietittynä se oli kyllä paras ikä. En kokenut itseäni teiniäidiksi, mutta kun muut jatkuvasti ihmettelivät "oletpas sinä nuori äiti!" ja vertasin itseäni muihin äiteihin esim kerhoissa ja tapahtumissa (suurin osa +30-vuotiaita) alkoi kyllä tuntua aika nuorelta olo....
Paremmin jaksaa nuorena yöheräilyt! Sekä on todennäköisempää, että raskaus sujuu hyvin ilman komplikaatioita.
eiköhän ap:n tytär ihan hyvin hoida lapsensa jos hänelle vaan annetaan siihen mahdollisuus eikä olla neuvomassa ja puuttumassa joka asiaan.
Ei se valmius iästä (aikuisena) ole kiinni, kyllä se valmius on ihmisessä itsessään. Jotkut nuoret on hyvinkin valmiita, joillekin ei pitäisi antaa edes hamsteria hoidettavaksi
Itse olen 20 ja mieheni pari vuotta vanhempi ja olemme puhuneet lapsesta. Välillä kuitenkin viikonloppuisin kun nukumme myöhään ja istuskelemme koko päivän sohvalla elokuvia katsellen niin mietin, että jos saisimme lapsen niin ei olisi enää mitään myöhään nukkumisia jne enkä ole ihan vielä valmis luopumaan tuollaisesta läheisyydestä mitä meillä miehen kanssa nyt on :)
Riippuu tosiaan ihmisestä. Itse olen 23v ja esikoisen sain tänä vuonna ja olin/olimme valmiita.
Mies 26v ja takana reilu 8 vuotta yhdessä eloa.
Itse ainakin olin valmis äidiksi, olin kyllä ikäisiäni kypsempi ja ollut omillani jo 17 v asti, ammattikin oli jo opiskeltu. Parhaiten kasvatettu tämä nuorena saatu esikoinen, kuopus syntyi ollessani 34 v ja oli siinä eroa jakamisessa
Uskoisin, että on ihan sopivan ikäinen äidiksi.
Isompi tekijä kuin äidin ikä, on mun mielestä kaveripiirin elämäntilanteet. Me saimme esikoisemme 7 vuotta sitten kun olimme miehen kanssa 27 ja 28. Meidän kaveriporukassamme olemme "kummajaisia", jotka saivat lapset tosi nuorina. Erityisesti miehen kaveriporukassa (helsinkiläisiä korkeasti koulutettuja) hää- ja vauvabuumi on ollut meneillään vasta nyt tämän ja viime vuoden.
Onneksi me olemme löytäneet samanhenkistä uutta kaveriporukkaa, mutta kyllä etenkin mies on vieraantunut lapsen saamisen jälkeen vanhoista kavereistaan aika lailla. Se on vähän sääli. Perheellisen on aika hankalaa lähteä kaveriporukan pitkille mökki- tai lomareissuille, tai baariinkaan viikonloppuisin, varsinkaan kun meillä ei käytännössä ole isovanhemmista hoitoapua.
Riippuu ihmisestä. Itse olen 23-vuotias ja musta ei olis äidiks, mutta joku toinen taas voisi ollakin valmis äidiksi.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 22:23"]
Miksiköhän sitten neuvoloissa laitetaan kaikki yli 25-vuotiaat raskaana olevat automaattisesti sokerirasituskokeeseen, kun sen ikäisillä ajatellaan raskausdiabetesriskin olevan jo kohonnut? Eikä alle 25-vuotiailla tuosta päätellen vielä ole. Näin ainakin Helsingissä.
Eli 23-vuotias on biologisessa mielessä oikein ihanteellisessa iässä tulla äidiksi toisin kuin vaikka yli 30-vuotiaat puhumattakaan 40-vuotiaista, joille tarjotaan jo kaiken maailman seulontoja vammaisuuden selvittämiseksi.
[/quote]
Aika surulliseksi on maailma mennyt, jos 25-vuotiaskin olisi jo "liian vanha synnyttämään" ja olisi joltain osin kohonneessa riskiluokassa. Ollaanko tässä kohta sellaisessa tilanteessa, jossa patistetaan synnyttämään 10-15-vuotiaana, ettei varmasti ole mitään riskejä?