Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erotakko raskausaikana?
08.11.2014 |
Mies tuntuu taantuneen jonnekin teini-iän tietämille, kiukuttelee, ei tee mitään ja vaatii kaikki-tänne-heti-mulle-nyt-tyylillä. Ei ota vastuuta mistään ja kohtelee mua kuin kynnysmattoa. Lisäksi koko perheemme talous on jäänyt minun harteilleni, maksan yksin vuokran, laskut, ruuat ym. Mies joskus saattaa tankata autoa, jos sitä itse käyttää.
Kotona ei tee mitään, makaa sohvalla ja valittaa aivan kaikesta. Pitää itsestään selvänä, että puhtaat vaatteet tulevat kaappiin ja tiskit tiskaantuvat itsestään. Kiitos on täysin vieras sana, samaten kun anteeksi. Kaikki vauvan hankinnat olen tehnyt minä, mies ei ole tikkua ristiin laittanut sen eteen että hänelle on tulossa lapsi.
Eroa olen miettinyt lähes siitä asti, kun raskaustesti näytti plussaa. Aborttia harkitsin myös, mutten siihen pystynyt. Lisäksi mies ehdottomasti oli lapsen pitämisen kannalla. Tuntuu, että taloudellisestikin olisi järkevämpää erota, sillä minä maksan jokatapauksessa kaiken, esim. tässä kuussa miehen laskuihin meni 500€ kun omiini meni 100€. Mies sitten oman tilinsä käyttää miten lystää. Ärsyttää tämä että olen itsestäänselvyys. Lisäksi mies meillä tienaa enemmän kuin minä.
Olen eksäni jälkeen ajatellut, että minulle riittää, kun mies ei käytä fyysistä väkivaltaa ha kuuntelee, kun sanotaan ei. Nyt kuitenkin ehkä raskauden myötä olen alkanut arvostaa itseäni enemmän ja toivoisin, ettei lapsi saa tällaista kuvaa parisuhteesta. Jotenkin myös olen ajatellut, että ero olisi helpompi jo ennen lapsen syntymää, kuin pienen vauvan kanssa. Mutta onko minulla kuitenkaan oikeutta viedä lapseltani ydinperhettä? Ja olenko vain itsekäs, ehkä mun pitäisi jäädä tähän, kun olen alunperinkin suhteeseen alkanut ja tahdon sanonut. Oma vikani siis, etten ole aiemminkaan osannut vaatia arvostavampaa käytöstä itseäni kohtaan. En tiedä. Ajatukset aivan sekaisin.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko suoraan puhunut asiasta miehesi kanssa? Jos suora puhe ajatuksistasi ei auta niin ero kannattaa, se rahanmeno ja työmäärä ei siitä ainakaan pienene kun lapsi syntyy.
Sepä se ongelma juuri tähän asti on ollutkin, en osaa sanoa ei ja olen vain ollut tyytyväinen vähään. En ole ajatellut olevani minkään arvoinen ja ehkä jollainlailla hakenut hyväksyntää sitten tekemällä kaiken, ajatellut että kun joku päivä olen tarpeeksi hyvä, mies kohtelee minua kuin puolisoa pitäisi kohdella. Ongelma on siis korvien välissä, tiedostan sen hyvin itsekin. Kuitenkin raskaus on laittanut arvoja uuteen järjestykseen ja olen alkanut ajatella, ettei tällaista tarvitse kestää ja minuakin pitää kohdella arvostavasti. Onko se kuitenkin väärin ja epäreilua miestä kohtaan, että hän menee naimisiin tällaisen onnettoman tossukan kanssa jolla on hirveä miellyttämisen tarve, mutta joka yhtäkkiä kokeekin herätyksen ja sitten potkii miehen pellolle? Tai siis tulee sellainen olo, että olen huijannut miestäni: ensin vuosikaudet otan kaiken vastaan valittamatta ja nyt yhtäkkiä alankin vaatia normaalia käytöstä. Tiedän kyllä, että minua kohdellaan miten kohdellaan vain koska mahdollistan sen, enkä ole vaatinut parempaa, enkä oikeastaan kohdellut itsekään itseäni sen paremmin ennen tätä ihmeen herätystä...
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:51"]Sepä se ongelma juuri tähän asti on ollutkin, en osaa sanoa ei ja olen vain ollut tyytyväinen vähään. En ole ajatellut olevani minkään arvoinen ja ehkä jollainlailla hakenut hyväksyntää sitten tekemällä kaiken, ajatellut että kun joku päivä olen tarpeeksi hyvä, mies kohtelee minua kuin puolisoa pitäisi kohdella. Ongelma on siis korvien välissä, tiedostan sen hyvin itsekin. Kuitenkin raskaus on laittanut arvoja uuteen järjestykseen ja olen alkanut ajatella, ettei tällaista tarvitse kestää ja minuakin pitää kohdella arvostavasti. Onko se kuitenkin väärin ja epäreilua miestä kohtaan, että hän menee naimisiin tällaisen onnettoman tossukan kanssa jolla on hirveä miellyttämisen tarve, mutta joka yhtäkkiä kokeekin herätyksen ja sitten potkii miehen pellolle? Tai siis tulee sellainen olo, että olen huijannut miestäni: ensin vuosikaudet otan kaiken vastaan valittamatta ja nyt yhtäkkiä alankin vaatia normaalia käytöstä. Tiedän kyllä, että minua kohdellaan miten kohdellaan vain koska mahdollistan sen, enkä ole vaatinut parempaa, enkä oikeastaan kohdellut itsekään itseäni sen paremmin ennen tätä ihmeen herätystä...
[/quote]
On epäreilua lapsen kannalta, että ennen kuin miehellesi puhut niin eroat eikä lapsi välttämättä saa muodostettua kunnon isäsuhdetta.
otappa ja koitappa oikeen kunnolla huutaa miehellesi. Tekee hyvää ja saat ainakin asiasi sanottua. :)
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:48"]Oletko suoraan puhunut asiasta miehesi kanssa? Jos suora puhe ajatuksistasi ei auta niin ero kannattaa, se rahanmeno ja työmäärä ei siitä ainakaan pienene kun lapsi syntyy.
[/quote]
Olen puhunut suoraan joskus, yleensä tästä on seurannut riita. Lisäksi olen sanonut, että jos käytös ei muutu, on ero ainoa vaihtoehto. Mies kuitenkin luottaa siihen, etten lähde vaikka sanon niin. Hän tuntuu ajattelevan, etten uskalla lähteä/pärjää ilman häntä. Ja oikeastaan oikeassahan tuo on tähän mennessä ollut, en ole lähtenyt vaikka monesti olen niin päättänyt.
Hävettää edes kirjoittaa tätä! Tunnen itseni aika onnettomaksi reppanaksi:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi pariterapia / yksityisterapia? Olet oikeassa siinä, että olet tiedostanut ettei aiempi käytöksesi kynnysmattona ole tervettä. Mutta ero ei välttämättä ole se oikea ratkaisu JOS miehesi on valmis omaa käytöstään muuttamaan. Muutokset ei vaan tapahdu hetkessä.
Jutelkaa, keskustelkaa ja jutelkaa lisää. Kerro että sinun käytöksesi on nyt muuttunut ja on miehesi päätös tahtooko hän edelleen elää sinun kanssasi. Ensimmäisenä käytännön asianan lopeta miehen laskujen maksaminen. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et koskaan kenenkään toisen.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:53"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:51"]Sepä se ongelma juuri tähän asti on ollutkin, en osaa sanoa ei ja olen vain ollut tyytyväinen vähään. En ole ajatellut olevani minkään arvoinen ja ehkä jollainlailla hakenut hyväksyntää sitten tekemällä kaiken, ajatellut että kun joku päivä olen tarpeeksi hyvä, mies kohtelee minua kuin puolisoa pitäisi kohdella. Ongelma on siis korvien välissä, tiedostan sen hyvin itsekin. Kuitenkin raskaus on laittanut arvoja uuteen järjestykseen ja olen alkanut ajatella, ettei tällaista tarvitse kestää ja minuakin pitää kohdella arvostavasti. Onko se kuitenkin väärin ja epäreilua miestä kohtaan, että hän menee naimisiin tällaisen onnettoman tossukan kanssa jolla on hirveä miellyttämisen tarve, mutta joka yhtäkkiä kokeekin herätyksen ja sitten potkii miehen pellolle? Tai siis tulee sellainen olo, että olen huijannut miestäni: ensin vuosikaudet otan kaiken vastaan valittamatta ja nyt yhtäkkiä alankin vaatia normaalia käytöstä. Tiedän kyllä, että minua kohdellaan miten kohdellaan vain koska mahdollistan sen, enkä ole vaatinut parempaa, enkä oikeastaan kohdellut itsekään itseäni sen paremmin ennen tätä ihmeen herätystä...
[/quote]
On epäreilua lapsen kannalta, että ennen kuin miehellesi puhut niin eroat eikä lapsi välttämättä saa muodostettua kunnon isäsuhdetta.
otappa ja koitappa oikeen kunnolla huutaa miehellesi. Tekee hyvää ja saat ainakin asiasi sanottua. :)
[/quote]
Toivon kyllä, että jos eroon päädytään, että asia saataisiin hoidettua sovussa ja mies haluaisi olla erosta huolimatta tiiviisti mukana lapsen elämässä. En hetkeäkään usko, että hän olisi huono isä, vaikka aviomiehenä parannettavaa löytyisi paljon.
Mutta nimenomaan lapsen tulo tekee päätöksestä paljon vaikeamman. Kuitenkin tiedän, ettei miehen käytös todennäköisesti muutu, vaikka kuinka asiasta sanoisin tai huutaisinkin. Hän kun luottaa nimenomaan siihen että en lähde. Lisäksi olen siitä hieman vanhanaikainen, että kun kerran naimisiin on menty ja luvattu rakastaa, ei siitä lähdetä pois. Lapsen kannalta myös ajattelen ydinperheen olevan parempi, vaikka tiedän kyllä, ettei aina näin ole. Asenne on vain jumiutunut päähäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:01"]Miten olisi pariterapia / yksityisterapia? Olet oikeassa siinä, että olet tiedostanut ettei aiempi käytöksesi kynnysmattona ole tervettä. Mutta ero ei välttämättä ole se oikea ratkaisu JOS miehesi on valmis omaa käytöstään muuttamaan. Muutokset ei vaan tapahdu hetkessä.
Jutelkaa, keskustelkaa ja jutelkaa lisää. Kerro että sinun käytöksesi on nyt muuttunut ja on miehesi päätös tahtooko hän edelleen elää sinun kanssasi. Ensimmäisenä käytännön asianan lopeta miehen laskujen maksaminen. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et koskaan kenenkään toisen.
[/quote]
Pariterapiaan olen häntä koittanut saada ja edellisessä neuvolassa sitä mulle ehdotettiinkin, kun alkuraskaudessa puhuin parisuhteestamme. Asia kuitenkin jäi sikseen, kun muutimme ja neuvola vaihtui, eikä tämä uusi terkka ole sanallakaan edes kysynyt parisuhteestamme, en jotenkin ole saanut asiaa otettua esille. Pääsisihän sitä pariterapiaan muutakin kautta, mutta jotenkin tuntuisi luontevammalta hoitaa neuvolan kanssa, kun asioihin väistämättä tuleva perheenlisäys vaikuttaa.
Alue: Aihe vapaa
Miksi maksat miehesi laskut? Itse hyysäät, mitä miehen tarvitsisikaan tehdä?