Pitääkö " tyytyä" vain lapsille hyvään isään, jos suhteesta ei muuta saa?

Ei ole mikään syy erota vaan siksi, että on vähän tylsää. Olisi todella itsekästä erota nyt, kun teillä on lapsikin. Olen pahoillani, mutten voi käsittää sinua ollenkaan. Tsemppiä silti valitsemallesi tielle.

Jos SINÄ et ole onnellinen, on tilanteeseen tultava muutos. Älä uhraa ainoaa elämääsi..



Ja lisäksi, isä voi olla loistoisä vaikka vanhemmat ei asuisikaan saman katon alla!

eli parisuhde on perheen a & o. Laitappa asiat ukon kans kuntoon,niin kaikilla on kivempaa!

mikä itsestä olisi kaikkein mukavinta. Lapsesi on taatusti paljon onnellisempi, jos jatkat miehesi kanssa.

Mutta mä olisin kyllä sitäkin mieltä, että vanhempien parisuhde heijastuu lapsiin ja kyllä lapset jossakin vaiheessa huomaavat, että vanhemmat ei ole keskenään onnellisia ja kärsivät siitäkin.

Eli mä sanoisin kyllä, että ei pidä tyytyä. (Mutta pienellä varauksella ja jään miettimään, koska oikeasti toi tilanne on hankala ja monimutkanen)

Kun miehen mielestä ei mitään vikaakaan ole??? Parisuhdeterapiaan? Hah, ei taida mieheni lähteä...Reilu puhuminen? No sitähän ei olekkaan koitettu kuin x kertaa, päättyen lähes poikkeuksetta riitaan. Erolla uhkailu? Sitäkin on tehty...Mulla on aika vähissä keinot, tai itsestä tuntuu. Jos parisuhteen sanotaan olevan perheen kulmakivi, niin meillä kyllä taitaa tää korttitalo romahtaa jossain vaiheessa. Valitettavasti.

Kuvitteletko tosiaan, että prisuhde on sitä tuijotellaan toisiaan silmiin ja ollaan niin rakastuneita. Tee töitä parisuhteesi eteen! Naimisiin mennessä kysytään, että tahdotko. Tahdotko sinä hyvää suhdetta miehesi kanssa?

Kyllä luulisi aikuisen ihmisen ymmärtävän puhetta.

Itse loikkasin tuollaisesta suuresta kuplasta pois,jossa vain esitettiin onnellista perhettä,ja nyt kaikilla on paljon parempi olla,myös lapsilla.

Mä en millään voi, enkä edes halua uskoa siihen että lapsille on aina parempi se, että vanhemmat vaan ei eroa. Niinkuin joku tuossa jo kirjoitti niin totta kai se huono olo heijastuu jossain vaiheessa lapsiinkin! Jo se että meidän välillä ei ole mitään, saatikka se mykkäkoulujen kylmyys-tunnelma.

Kyllähän lapsi vasitoaa toki jos vanhemmat eivät ole onnellisia, tai jos jompikumpi, tässä tapauksessa äiti, ei ole. Välillä tuntuu että sekoan tän pienen elämäni kanssa.

että istut siinä ja odotat miehen tekevän teidän suhteestanne ihanan ja jumalaisen romantiikan kehdon. Mitä jos itse tekisit suhteestanne hyvän, menisit miestä vähän vastaan.



Toivottavasti olen väärässä.

...tutustukaa toisiinne ja uudelleen ja syvemmältä ja paremmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Ole onnellinen siitä, että miehesi on hyvä isä lapsillesi. Sekään ei ole itsestään selvää kun ympärilleen katsoo. Eikö hyvänä isänä oleminen ole tärkeämpää kuin kaikenmaailman lemmenlorut? On ihan NORMAALIA ettei lempi leisku pitkissä vakiintuneissa perisuhteissa (ei kannata uskoa kaikkea mitä leffoissa näkee tai lehdistä ja av-palstalta lukee :)), mutta pitkät vakiintuneet parisuhteet tarjoavat vastapainoksi turvaa ja pysyviä arvoja, joita " latinloverit" eivät voi tarjota.



Jos miehesi ainoa synti on tylsyys (ei käytä päihteitä eikä ole väkivaltainen) ja mölöys, niin älä jätä sitä. Ei se vaihtamalla parane. Ota itse vastuu onnellisuudestasi parisuhteessanne ja puhu miehellesi tai menkää johonkin terapiaan tms.

erota noin heppoisin perustein lapsesi kustannuksella. Nykyään maailma on mennyt kamalan itsekkääksi. Ei sata vuotta sitten kukaan ajatellutkaan tuollaisia, vaan maatila piti väkisin yhdessä tai sitten mies oli pitkän päivän tehtaassa ja ei ollut aikaa riidellä. Ero sitäpaitsi tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan periytyy, joten laitat vaan kierteen alulle eroamalla.



Tyydy vähempään ihanuuteen parisuhteessasi ja ala esim harrastaa jotakin. Sitten voitte mennä jollekin parisuhdekurssille harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja ja perhedynamiikkaa.

Enkä myöskään odota avioliiton olevan silmiiin tuijottamista, hohhoijaa. Mutta odotan kyllä avioliiton olevan kumppanuutta, asioiden jakamista, hellyyttä, rakkautta, ja montaa muutakin asiaa. Vaatisi kaikennäköisten asioiden kuvailua ja esimerkkejä että kokonaistilanne tulisi selväksi, ja siihen en ryhdy.

Minä muistan, edelleen, miestäni ylllätyksillä, konserttilipuilla ja vastaavilla. Minä olen se joka riitojen jälkeen alkaa jälleen kontata savuavilla raunioilla valkoisen lipun kanssa, minä olen se joka edes yrittää kurottaa ison parisängyn yli toiseen koskeakseen...Ja saadakseen siihen torjunnan. Vuonna 2006 olemme rakastelleet yhden kerran. Yhden kerran! Aika epätoivoista...

Ihan varmaan olisin muuten sortunut pettään muuten. Mutta sitten mies suostuikin lähteen terapiaan, ja rakastui minuun uudestaan jne. jne.

Ei onneton äiti ole hyväksi lapsille, eikä kulissiavioliitto. En ymmärrä ihmisä jotka pystyy elään kulississa, minä olen liian huono näyttelijä siihen. Tiedän ihmisiä joiden vanhemmat on eronneet heti kun ne muutti pois kotoa eikä se sen herkumpaa ole.

Ero on monesti paras ratkaisu. Tosin mä ensin kävisin varmaan jossain parisuhdeleirillä tai terapiassa tms mitä niitä nyt onkaan ja punnitsisin tarkkaan ja katsoisin voisiko vielä onnistua.



Ystävissä on näitä eronneita / uusioperheitä ja alkuvaikeuksien myötä lapsista on kasvanut ihan fiksuja vaikka mutsi ja faija asuiskin eri osoitteissa.



Äidilläkin pitäisi olla oma elämä.

Tsemppiä, toivottavasti saat asiat järjestykseen :)

Silti jatkan vaan. En odota mitään ihmeellisyyksiä. Tällaista tämä elämä on.

minkälaisia aviovaimoja ja aviomiehia kasvaa sellaisissa perheissä joissa ei ole vanhemmilla hyvää suhdetta? lapsethan ottavat mallia vanhemmistaan, ja jos vanhempien välit ovat tulehtuneet kenties ikuisesti ja siinä vaan ollaan siksi, että on lapsia niin mitä nämä lapset oppivat parisuhteesta? ja millaisiksi puolisoiksi nämä kasvavat?



Asian voi tietysti kääntää myös päälaelleen, että millaisia kumppaneita kasvaa yh-perheissä... ottavatko mallia vanhemmstaa ja pinkaisevat karkuun eropapereiden kanssa kun tulee tiukkapaikka vastaan...



t:yh-perheen kasvatti

koska itse mietin juuri sama aiemmin.



Olet oikeassa, tylsässäkin avioliitossa pitää olla ystävyyttä ja kumppanuutta ja rakkautta. Nuo jotka sanoo ettei se ole ainaista silmiin tuijottelua, niin hurman lisäksi on tietysti muita rakkauden muotoja. Mutta jos sitä rakkautta ei ole, se onkin jo ihan eri juttu.



Ilman rakkautta en suosittele että jäät ja uskot noita jeesustelijoita. Ainoa mitä voit tehdä on sanoa miehellesi suoraan että tämä elämä on nyt loppu, ja aloitat uuden elämän joko hänen kanssa (eli rakastavan kumppanin, jos hän pystyy muuttumaan sellaiseksi) tai ilman häntä, edes toivoen että jostain vielä löytyy rakastava kumppani. Tai mitä jos ei, ei sitä rakkautta ainakaan enää vähempää voi olla!



Olet ihan oikeassa, yksinäisyyttä voi olla vaikka ulkopuolisesta näyttäisi kuinka ok:lta. sinä vain sen tiedät.



voimia ja rohkeutta, sinulla on edess iso voimankoitos. Ole rohkea ja katso mitä miehesi tekee ja sanoo - onko hänestä miestä ryhdistäytymään vai luovuttaako hän kättä nostamatta. Ethän sinä yksin voi teidän avioliittoa pelastaa, kyllä siihen hänetkin tarvitaan. Jos ei hän ryhdy niin sehän on sitten siinä.