Joko teillä on ämpärit eteisessä?
Hanki isoja puutarhaämpäreitä tai muovisia koreja, esimerkiksi jokaiselle lapselle erivärinen. Lapset oppivat nopeasti laittamaan kenkänsä omaan koriin, eikä kukaan kompastu lattialla lojuviin kenkiin kotiin tullessaan.
Kommentit (9)
Ei ole eikä tule, käytössä olevat kengät on eteisessä, muut kenkäkaapeissa. Yksi typerimmistä ideoista, joita on keksitty, saadaan kerralla pilattua iso määrä kenkiä käyttökelvottomiksi.
No ei näytä kovin järkevältä, alimmat kengäthän on ihan paskasia.
Meiillä on ämpäreitä varattu vain oksentamista varten, kun ebola saapuu taloon.
Ja muutamat lapaset ja pipot menis sinne samaan..mutta ajatuksena ok. Pois lattialta.
Tuonne voisi laittaa vain yhdet kengät.
Meillä on eteisessä kenkäteline, jossa pidetään niitä kenkiä jotka on just nyt käytössä. Kaikki muut on eteisen kaapissa.
Arvostan kenkiäni sen verran etten lykkää niitä mihinkään ämpäriin paskaantumaan. Typerä ajatus kertakaikkiaan.
Toimii kesälämpimillä crocseille, ei mitenkään muuten. Kuolleena syntynyt idea.
Joo, tuo olisikin kätevää. Miettikää kun muksut viskaisevat ne kuraiset ja hiekkaiset saappaansa muiden popojen päälle :D Kaikki kengät lintussa ja likaisina