Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tietoisuus omista juurista assosioituu yläluokkaisuuteen
05.11.2014 |
Luin tuota Annelin kirjablogia ja aloin pohtia, kuinka huonosti ihmiset nykyään tuntevat omat juurensa. Moniko tuntee kunnolla edes isovahempien vanhempia? Tunnetteko av-mammat oikeasti historianne ja taustanne?
Oikeastaan nykyihmisen juurettomuus on karseaa. Jos ihmisellä ei ole pysyvyyttä tai vahvaa identiteettiä, ei hän voi koskaan jalostua ihmisenäkään.
Mielipiteitä?
Tässä blogista lainattua:
https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2014/10/24/tanaan-perjantaina-helsingin-kirjamessuilla-2/
Vanha ja uusi yläluokka limittäin
Kun vanhat säädyt – aatelisto, papisto, porvaristo – murenivat, alkoi yläluokkahississä meritogratian kausi.
”Enää eivät syntyperä ja tausta ratkaisseet, vaan sopivuus ja pätevyys, ja niitä tuotti koulutusputki. Se merkitsi uuden ihmisryhmän nousua samalla, kun vanha yläluokka asemoitui yhteiskunnalliseen murrokseen ja sopeutui uuteen ammattiosaamiseen. Nämä molemmat elävät päälletysten”, Laura Kolbe kuvasi.
Kolben mukaan oleellista yläluokkaisessa käsityksessä on tietoisuus omasta suvusta, ei niinkään varallisuus. Sama koskee maalaisyhteiskunnassa talollisten ja tilattomien jakoa. Talolliset muodostavat pitäjähistorian, kun sen sijaan talottomat eivät jätä jälkeä historiaan:
”Ei ole isoisän kuvaa raameissa seinällä, ei oltu kunnanvaltuustossa eikä omistettu kotitilaa, puuttuvat ainekset joista tarinat syntyvät. Tarinan voimalla ylläpidetään identiteettiä, vaikka tarina koskisi korvatonta posliinikuppia tai yhtä hopealusikkaa, mutta ne yhtä kaikki symbolisoivat juuria.”
Kolbe määrittää nykyajan todelliseksi yläluokaksi akateemisen sivistyneistön. ”Mutta onko hiljaisen tiedon hankkiminen myös arvo tulevaisuudessa?” Edelleenkin nopein tie yläluokkaan on Kolben mukaan se sama kuin ennenkin, hyvä naimakauppa.
Mielisäädykseen hän nimesi keskiluokkaa edustavan porvariston. Sen historia on tutkimatta siksi, että vuoden 1918 seurauksena porvarista tehtiin haukkumasana ja poliittinen termi.
Kommentit (23)
Meidän suvussa oli joku aatelinen. Ollaan kyllä köyhiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enp. Tuedä. Suomi on kuitenkin niitä kulttuureja, joissa sukututkimus on harvinaisen suosittua - ja sitä harrastavat nimenomaan talonpokaisiin sukuihin kuuluvat tavikset.
aikanaan suku oli kyllä tärkeä nimenomaan yläluokalle, mutta eivät ne olleet kiinnostuneita todellisista oikeista juuristaan, vaan kehittivät fiktiivisiä sankarisukuja, joista loivat itselleen kuvitteellisia sukutauluja.
Tästähän oli kuukausiliitteessä pari vuotta sitten juttu. Siinä oli suurinpiirtein niin, että jos tiedät isovanhempiesi vanhempien nimet, mummulassasi oli kirjahylly ja teillä on kotona perittyjä esineitä, niin olet talollisten sukua.
Ehkä tossa on perää. Mun suku ( suvut) on kaikki olleet maanviljelijöitä, talollisia. Olivat jo ensimmäisten veroluetteloiden aikaan tukevasti tilallisia. 1500- luku. Kyllä siinä on tiettyä kuulumisen ja juurten tuntua. Ovat aina olleet kunnanvaltuustoissa, lautakunnissa, lautamiehinä. Nuoremmat pojat saattaneet ruveta papeiksi tai opettajiksi.
Joo mut siis ne talolliset ei ole mitään yläluokkaa. Juuri ja juuri keskiluokan alarajalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan joskus teininä ihmetelleeni, miksi luokkakavereilla ei ollut mitään tietoa siitä, missä isovanhempansa asuivat lapsena tai montako tätiä isällään oli. Minä tiesin vanhempieni serkkujen kotipaikat ja ammatit, osasin luetella ne hautausmaat, joissa oli sukulaisia sankarihaudoissa ja tiesin, miten esi-isät olivat tulleet Suomeen. Luulin, että oli ihan normaalia tietää juurensa, mutta havaitsin, että se olikin aika epätavallista. Vasta aikuisena tajusin kuuluvani tähän kamalaan yläluokkaan.
En tiedä miten tämä juurettomuus liittyy vain nykyihmiseen. Äitini on maalta kotoisin, syntynyt 40-luvulla, eikä tiennyt edes isoisovanhempiensa nimiä ennen kuin innostui sukututkimuksesta. Ei hänen 1900-luvun alussa syntyneillä vanhemmillaan ollut tapana suvusta mitään puhua, ei siihen ollut erityistä syytä, ei vaan ollut tapana. Ennen sotaa ehkä suvun tunteminen tuli automaattisesti, kun pienissä kylissä sukulaiset asuivat lähellä, mutta evakoksi lähtemisen jälkeen suvut "hajosivat" eikä 1800-1900-luvuilla syntyneillä maalaisilla käynyt mielessä erityisesti siirtää tietoa. Ei oma suku tuntunut mitenkään erityiseltä, josta nyt olisi tarvinnut pitää meteliä, "ei tartte tehrä numeroo", kuten Tampereella sanottaisiin.
Viimeisen jopa sadan vuoden muuttoliike on toki luonut juurettomuutta entisestään. Omassa suvussani suvun juuret ovat sen myötä katkenneet joka sukupolvessa jollain tavalla. Vasta kolmikymppisillä alkaa olla taas käsitystä suvusta enemmän, kiitos sekä netin että uudelleen nousseen suvun arvostuksen ja äitini innon tehdä sukututkimusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isomummoni Magdalena oli tunnettu talollinen vaikuttaja pitäjällä ja bruukasi vierailla joka sunnuntai kirkkokahveilla pappilassa.
Talo on palanut, mutta meillä on pihalla vielä vanha kaivo muistona.
Tuo liittyy kyllä siihen talollisuuteen. Mä olen huomannut saman, meillä kiertää suvussa tarinoita sukulaisista, jotka ovat kuolleet jo 1800-luvulla ja vanhojakin hautoja hoidetaan, samoin on esineitä. Talolliset pitivät juurista huolta ja suvun tarinaa yllä, aika lailla niin kuin Niskavuoressa.
Ja kyllähän ison talon isäntä oli pitäjän sisällä mahtijengiä, vaikka ei nyt aatelisia olleetkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos ihmisellä ei ole pysyvyyttä tai vahvaa identiteettiä, ei hän voi koskaan jalostua ihmisenäkään."
En voisi olla enempää eri mieltä. Minua ei määritä isovanhempani eikä heidän vanhempansa eikä kukaan heitä ennenkään. Jotainhan sieltä tietysti siirtyy kasvatuksen mukana minullekkin, mutta oman itseni jalostaminen tai jalostamatta jättäminen ei liity heihin.. En oikeastaan edes oikein käsitä miten voisikaan liittyä. Sukutiedot ovat ihan mielenkiintoisia mutta siihen se jääkin, ei menneiden sukupolvien sosiaalisen aseman opiskelu muuta omaa elämääni mitenkään, korkeintaan saa arvostamaan heidän tekemäänsä kovaa työtä mutta tälläkään ei ole tekemistä sitten oman elämän ja kehityksen kanssa. Yhtä hyvin voisin lukea kenen vaan muunkin biografiaa ja oppia siitä
Ei kai se liitykään vain nykyihmiseen, vaan siihen, että alemmissa sosiaaliluokissa ei ole perinteisesti ollut perimätieto tai muu sivistyksen vaaliminen kummoisessa arvossa. Näihin tuloksiin sopii kyllä mainiosti oma taustani ja kokemukseni & tietoni verrattuna mieheeni, joka ei tiedä juuri mitään mitä ei ole koulussa opetettu, tai mitä ei ole oppinut kavereilta tai elokuvista tai myöhemmin työpaikalta :S. En tiedä mikä se olennainen asia on, joka tämän ratkaisee, mutta sopii hyvin kuvaan työläissuvusta, jossa mitä ilmeisimmin ei ole juuri harrastettu ylimääräisellä tiedolla kuormittamista tai sivistyksellä päähän hakkaamista. Se pieni ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän sukujuureni pitkälle, isäni puolelta 1600-luvulle asti. Samalla tilalla asuvat isäni serkut kuin 1600-luvulla esi-isäni. En ole yläluokkainen, sukuni ensimmäisiä akateemisia (miltään puolelta). Sukujuuret olleet aina tärkeitä myös äitini puolelta. Tiedän esim. valtavasti asioita kaikista isoisoäitini kahdeksasta sisaruksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:16"]
Ehkä tossa on perää. Mun suku ( suvut) on kaikki olleet maanviljelijöitä, talollisia. Olivat jo ensimmäisten veroluetteloiden aikaan tukevasti tilallisia. 1500- luku. Kyllä siinä on tiettyä kuulumisen ja juurten tuntua. Ovat aina olleet kunnanvaltuustoissa, lautakunnissa, lautamiehinä. Nuoremmat pojat saattaneet ruveta papeiksi tai opettajiksi.
[/quote]
Osaatko laskea paljonko sulla on esivanhempia 1500-luvulla? Kyllä meistä jo jokainen on sukua jos sinne asti mennään. Eikä taatusi kellään koko suku talollisia, siinä on jo niin suurista luvuista kyse.
No eihän assosioidu, ap. Höpöhöpö.
Talonpoikaissukujen tarinoissa ja perinteissä ei ole mitään itsetehostusta.
Kyse on tietenkin pitkälti kertomuksista siitä, miten kovaa ennen on ollut. Pistää kunnioittamaan esipolvia ihan toisella tavalla, ja meidän suvussamme yhteydessä myös uskonnollisuuteen (protestanttinen etiikka).
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:21"]
Muistan joskus teininä ihmetelleeni, miksi luokkakavereilla ei ollut mitään tietoa siitä, missä isovanhempansa asuivat lapsena tai montako tätiä isällään oli. Minä tiesin vanhempieni serkkujen kotipaikat ja ammatit, osasin luetella ne hautausmaat, joissa oli sukulaisia sankarihaudoissa ja tiesin, miten esi-isät olivat tulleet Suomeen. Luulin, että oli ihan normaalia tietää juurensa, mutta havaitsin, että se olikin aika epätavallista. Vasta aikuisena tajusin kuuluvani tähän kamalaan yläluokkaan.
[/quote]
Oletko suomenruotsalainen? Suomessa ei suomenkielistä yläluokkaa ole juurikaan ollut. Yläluokka on lähinnä kartanonomistajia, tavallisilla talollisilla ei ole mitään asiaa yläluokkaan.
Juu, oli siellä joku kappalainen. Tosin valitettavasti minulla on useita samoja esivanhempia, sekä isän että äidinpuolelta. Selvisi, kun veljeni erittäin harvinaisen taudin syytä tutkittiin. Epäilivät uutta mutaatiota, siksi lääkärit oli niin innoissaan. Mutta sitten löytyikin yhteisiä esi- isiä, jotka tuli alueelta, jossa tautia oli tavattu. Mutta kyllä ne pääsääntöisesti talollisia ja talontyttäriä olivat. Toki ei noita 1600- luvun kaikkia esivanhempia voi tietää. Tosin isoisäni (!) oli syntynyt v 1872, ja muutenkin sukututkimuksen mukaan myöhäinen lasten saanti on aina kuulunut tapoihin. Vähän joka toinen sukupolvi tavallaan puuttuu.
Minä olen talonpoikien sukua molemmilta puolilta ja vielä sitten isoisovanhempienkin kautta. Ja ylpeä siitä. Ei tarvitse olla mitään yläluokkaa tunteakseen juurensa. Kyllä meillä on puhuttu suvusta, missä ovat asuneet (suurin osa rajan takana Karjalassa), mitä tehneet. Molempien vanhempien kautta tiiviit suhteet myös isotäteihin, -setiin ja -enoihin. Kyllä on kierretty lapsesta asti hautausmaita, minne on sukulaisia haudattu ja vanhoja asuinpaikkoja. Ihan voi talonpoikaussuvusta olevatkin olla ylpeitä sukujuuristaan, ei se yläluokkaisuutta vaadi.
Joo, ja mummolassa oli kirjahylly. Kauempaa periytyneita esineitä on sattuneesta syystä vähän, kun se, mitä ei Summasta saatu mukaan, poltettiin, ettei olisi jäänyt ryssille. Jo isoisoisälläni oli kirjasto, josta muu kylä kävi lainaamassa, kun kirjastot oli niin kaukana. Mummoni piti tärkeänä kirjoja silloinkin, kun teki rahasta tiukkaa ja luki niin Lutherin koko suomennetun tuotannon kuin Ajan lyhyen historian ja Tarun sormusten herrastakin.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2014 klo 22:21"]
Muistan joskus teininä ihmetelleeni, miksi luokkakavereilla ei ollut mitään tietoa siitä, missä isovanhempansa asuivat lapsena tai montako tätiä isällään oli.
[/quote]
Kai nyt suurin osa omien isotätiensä lukumäärän tietää? Asuitko vl-seudulla tai oliko luokkaverit evakkojen jälkeläisiä? Muuten tuo kuulostaa tosi oudolta.
Alue: Aihe vapaa
Suomalaisuudessa on aika monia elementtejä. Kaupungissa oli porvaristo, maaseudulla talolliset. Sääty-yhteiskunnan hajoamisen jälkeen syntyi suomalainen kulttuuri-identiteetti, jossa kansallisromantiikkaa ja suomalaisuuden tarinaa edusti nimenomaan maaseutu ja siihen liittyvät ilmiöt. Historiantuntemus liittyy omistaviin yhteiskuntaluokkiin eli yläluokkaan ja keskiluokkaan.