Lue keskustelun säännöt.
Yllätysraskaus: En uskalla kertoa äidille
06.10.2014 |
Aloin noin vuosi sitten syödä e-pillereitä. En ole unohtanut ottaa yhtäkään pilleriä ja olen muutenkin noudattanut ohjeita tosi tarkasti. Vähän aikaa sitten mulle alkoi ilmestyä kaikkia ihme oireita joten päätin käydä lääkärissä varmistamassa että kaikki on kunnossa. No kaikki oli ihan kunnossa, paitsi että kävi ilmi mun olevan raskaana. Maailma romahti samalla sekunnilla. Olen nimittäin 17-vuotias, raskaus ei todellakaan siis ole käynyt edes ajatuksen tasolla mielessä. Ensijärkytys kuitenkin tuli ja meni. Puhuttiin mun poikaystävän kanssa tästä raskaudesta, puhuttiin ja vielä kerran puhuttiin vähän lisää. Käytiin kaikki vaihtoehdot läpi ja tultiin yhdessä siihen lopputulokseen että halutaan pitää tämä lapsi.
Ongelmana on se etten yksinkertaisesti uskalla kertoa mun äidille tästä. Tiedän että se järkyttyy pahemman kerran, niin mäkin järkytyin. En todellakaan mitenkään suunnitellut tätä, tämä vaan meni näin. Pelkään kuitenkin pahoin ettei äiti ymmärrä. Eniten pelottaa että se katkaisee kokonaan välit muhun.
Eli nyt tarvitsisin kipeästi vinkkejä miten kertoisin tästä raskaudesta äidille. Etenkin teiltä joilla on saman ikäisiä lapsia.
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten tästä ketjusta voit jo päätellä, niin aika kovaa kritiikkiä saa nuori äiti kestää. Mutta pää pystyyn, kyllä sinä selviät ja näytät närhen munat epäilijöille.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 20:42"][quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 20:02"]Lapsiani en vaihtaisi, mutta ehdottomasti jos oma lapseni odottaisi 17 vuotiaana lasta, kehoittaisin aborttiin. Vanhempani suuttuivat todella paljon minulle ja jäin hyvin paljon ilman tukea. Otin tämän tosi raskaasti ja lapsi kun syntyi, lähti poikaystäväkin hyvin pian. Omille sukulaisilleen valehteli ettei lapsi ole hänen ja kiva siinä oli kaikkien pienessä paikkakunnalla asua. Sain sossun kautta asunnon kaupungin vuokra-asunnosta ja se vasta oli äärimmäisen ankeaa, juoppojen kanssa samassa talossa asua. Tehtiin sitten isyystesti ja poikaystävä oli tietenkin isä, mutta sitten tuli syyttelyt että olen vääristänyt todistukset ja mitä vielä. Tuoreet isovanhemmat uskoivat poikaansa, vaikka tällä hetkellä lapsi on aivan identtinen isoisän lapsuuden kuvista katsottuna. Kun vanhempani saivat kuulla missä asun, he hakivat meidän kotiinsa ja yritettiin kaikki tulla parhaamme toimeen, mutta kyllähän se aikamosita syyttelyä oli. Vanhemmat lupasivat olla lapsen kanssa, jotta saisin käydä koulun loppuun iltalukiossa mutta unohtivat tulla suoraan kotiin ja minulla ei ollut varaa lastenhoitajaan, joten jouduin jättämään koulun nopeasti kesken. Onneksi puhuin tilanteesta neuvolassa ja sieltä sain puhelinnumeron ja muutettiinkin lähikuntaan. Tällä oli tälläinen lapsiperheet tervetuloa -ohjelma ja saatiin asunto ja lapsi meni tarhaan syksyllä. Kävin nopeutettuna lukion loppuun, tämän jälkeen menin oppisopimuksella virastoon ja samalla suoritin merkonomin paperit. Todella, todella rankkaa on ollut. Olin n 10 vuotta sitten tälläisessä yh-tapahtumassa, jossa oli paljon alaikäisenä raskaaksi tulleita ja kaikki olivat eronneet isästään viimeistään ennen lapsen 1 v syntymäpäiviä, valtaosa jo raskausaikana. Jos olet sitä mieltä että haluat synnyttää, muista sinulla on äärimmäisen suuri mahdollisuus jäädä hyvin pienituloiseksi koko loppuiäksi. Koulutus alkutekijöissä ja suhde, kuinka sitova suhde voi olla sinun ikäisellä. Olet monta seuraavaa vuotta sossun apujen varassa ja siihen todella helposti jämähtää. Itse sanoa harkitse vielä. [/quote] miksei tätä voi alapeukuttaa enempää! Oksettavaa. En edes viitsinyt lukea kokonaan, kun alku ja loppu kertoi kaiken oleellisen asenteestasi. Ja miksi haluat kostaa omallesi sen, että sinut jätettiin oman onneksi nojaan? Minä sain lapseni 16v enkä jäänyt yksin ja poikaystäväkin pysyi rinnalla
[/quote]
no kerro sitten kuinka hienoa sinun oma elämäsi tällä hetkellä on ?
Naapurin tyttö sai ensimmäisen lapsei 15 vuotiaana. On nyt 38 v. Ei mitään koulutusta, ei yhtään päivää töissä ja vanhimmat lapset ovat samassa linjassa, kaikki asuvat saman katon alla eikä päivääkään kukaan ole tehnyt töitä.
En nyt tiedä onko se joka tytön unelma muuttaa omien vanhempiensa yläkertaan rintamamiestalossa odottaa että kaikki kannetaan eteen.
Kyllä mitä tahansa tutkimuksia katsotaan, nuoret äidit pärjäävät äitinä hyvin, mutta kaikki muu jää rempallaan.
Näitä Sinnemäki-tapauksia on vain kourallinen tässä maassa.
[/quote]
Minusta se, että joillain menee noin kertoo siitä että he eivät ole juuri saaneet sitä tarvitsemaansa tukea tilanteeseensa. Nimenomaan käytännöntukea ja tietoa siitä miten kannattaisi edetä (hankkia heti kun lapsi tulee päiväkoti-ikään työ/ammatti/oppisopimuskoulutus jne) On varmasti muutama villimpi teini joka ei osaa eikä itsepäisyydeltään ota sitä tukea/tietoa vastaan, mutta väitän että lähipiirin tuella useampi pärjäisi paremmin. Itse en onneksi ole teiniäiti, mutta kyllä kaikkeni tekisin ja tukisin jos oma tyttäreni siihen tilanteeseen syystä tai toisesta päätyisi (toki toivon että ei päädy)...
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 20:02"]Lapsiani en vaihtaisi, mutta ehdottomasti jos oma lapseni odottaisi 17 vuotiaana lasta, kehoittaisin aborttiin.
Vanhempani suuttuivat todella paljon minulle ja jäin hyvin paljon ilman tukea. Otin tämän tosi raskaasti ja lapsi kun syntyi, lähti poikaystäväkin hyvin pian. Omille sukulaisilleen valehteli ettei lapsi ole hänen ja kiva siinä oli kaikkien pienessä paikkakunnalla asua. Sain sossun kautta asunnon kaupungin vuokra-asunnosta ja se vasta oli äärimmäisen ankeaa, juoppojen kanssa samassa talossa asua.
Tehtiin sitten isyystesti ja poikaystävä oli tietenkin isä, mutta sitten tuli syyttelyt että olen vääristänyt todistukset ja mitä vielä. Tuoreet isovanhemmat uskoivat poikaansa, vaikka tällä hetkellä lapsi on aivan identtinen isoisän lapsuuden kuvista katsottuna.
Kun vanhempani saivat kuulla missä asun, he hakivat meidän kotiinsa ja yritettiin kaikki tulla parhaamme toimeen, mutta kyllähän se aikamosita syyttelyä oli. Vanhemmat lupasivat olla lapsen kanssa, jotta saisin käydä koulun loppuun iltalukiossa mutta unohtivat tulla suoraan kotiin ja minulla ei ollut varaa lastenhoitajaan, joten jouduin jättämään koulun nopeasti kesken.
Onneksi puhuin tilanteesta neuvolassa ja sieltä sain puhelinnumeron ja muutettiinkin lähikuntaan. Tällä oli tälläinen lapsiperheet tervetuloa -ohjelma ja saatiin asunto ja lapsi meni tarhaan syksyllä. Kävin nopeutettuna lukion loppuun, tämän jälkeen menin oppisopimuksella virastoon ja samalla suoritin merkonomin paperit.
Todella, todella rankkaa on ollut. Olin n 10 vuotta sitten tälläisessä yh-tapahtumassa, jossa oli paljon alaikäisenä raskaaksi tulleita ja kaikki olivat eronneet isästään viimeistään ennen lapsen 1 v syntymäpäiviä, valtaosa jo raskausaikana.
Jos olet sitä mieltä että haluat synnyttää, muista sinulla on äärimmäisen suuri mahdollisuus jäädä hyvin pienituloiseksi koko loppuiäksi. Koulutus alkutekijöissä ja suhde, kuinka sitova suhde voi olla sinun ikäisellä.
Olet monta seuraavaa vuotta sossun apujen varassa ja siihen todella helposti jämähtää.
Itse sanoa harkitse vielä.
[/quote]
Tulin itse raskaaksi aikoinaan 17-vuotiaana ja vaikka jouduin turvautumaan soskun apuun vähän aikaa, häpesin sitä ja hankin itselleni ammatin.
Lapsia syntyi myöhemmin lisää, yhteensä 6.
Vaikka olin ensimmäiset vuodet kotiäitinä, olen silti mennyt eteenpäin, tehnyt paljon töitä ja tällä hetkellä vuosiansiot ovat 70.000,00€, eli ei se aina tarkoita sitä että jos joskus tarvitsee sossun apua siihen sitten jämähtää. Se kaikki on kiinni ihan itsestään ja omasta kunniastaan :)
Syyttäisin osittain itseäni jos oma teini olisi raskaana. Mitä olisin voinut tehdä toisin. Mutta, ensijärkytyksen jälkeen vauva olisi tervetullut ja tekisin kaikkeni auttaakseni. Päävastuu tietenkin on vauvan äidillä ja isällä.
Rohkeasti pitää vaan kertoa asia ja olla valmiina mihin tahansa reaktioon. Sieltä voi tulla tympeä vastaus, mutta sekin voi muuttua kun saa hetken sulatella asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro äidillesi vasta kun aborttiraja on tullut täyteen. Säästyt mahdolliselta painostukselta. Kyllä äitisi ajatukseen vielä tottuu ja tulee tukemaan sinua
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mielipiteeni on aina ollut, että jos olet tarpeeksi vanha harrastamaan seksiä, olet tarpeeksi vanha kantamaan vastuun seuraksista ITSE. Jos et uskalla äidillesi kertoa raskaudesta, et ole tarpeeksi vanha seksiin etkä lapseen.
Nyt täytyy sanoa, että voi herran jestas taas tätä palstaa!
Itse en liiemmin edes pidä lapsista ja todennäköisesti tekisin abortin, vaikka näin 23-vuotiaana tulisinkin raskaaksi, mutta sen verran tiedän että kaikki eivät aborttiin pysty. Ei vaikka ikä olisi mikä ja vaarana poikaystävän lähtö. Jos abortin tekee, sen tekee itsensä takia (eli tiedostaa mitä itse haluaa, mihin itse pystyy ja mihin ei, mihin on valmis jne), eikä siksi että edessä saattaa olla yksinhuoltajuus ja muutamat sossuvuodet. Toisilla tuo asia jää kummittelemaan loppuiäksi ja voi olla vielä kovempi paikka kuin muille. Älä vaan ap kuuntele näitä "Tee herranjumala abortti!" vaan lue niitä kriittisesti ja sovella omiin ajatuksiisi; onko meidän tilanne ja tulevaisuus sellainen, johon lapsi sopii? Tsemppiä ja onnea vauvasta! :)
P.S
Kannatan myös tuota kirjeideaa! Voisi olla ns. "rauhallinen" vaihtoehto, jos tosiaan äitisi suhtautumista pelkäät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista :).
Asun siis poikaystäväni kanssa opiskelukaupungissani. Poikaystäväni valmistui keväällä ammattiin ja tekee oman alansa töitä. Emme siis tule elämään "sossun rahoilla". Itse opiskelen tällä hetkellä lukiossa. Suunnitelmissani on vaihtaa iltalukioon täytettyäni 18 vuotta, sillä se on joustavempi tapa opiskella. Lisäksi se mahdollistaa sen että poikaystäväni voi käydä töissä ja minä käydä lukion loppuun.
Ei tästä helppoa tule, sen tiedän sanomattakin, mutta se ettei tästä tule helppoa ei mielestäni ole riittävän painava syy aborttiin. Haluamme tämän lapsen, tuli siitä miten vaikeaa tahansa.
Olen valmistautunut siihenkin mahdollisuuteen että voin jäädä yksinhuoltajaksi, mutta niin kuka tahansa muukin voi.
Äidille kertominen pelottaa koska yksinkertaisesti vain pelkään hänen reaktiotaan. Äitini on nimittäin aina painottanut sitä ettei lapsia kannata hankkia liian nuorena. Opiskelut, työ yms ensin. Niinhän sitä tietysti jokainen toivoisi mutta aina ei vain mene elämä suunnitelmien mukaan. T: Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 22:09"]Kiitos vastauksista :).
Asun siis poikaystäväni kanssa opiskelukaupungissani. Poikaystäväni valmistui keväällä ammattiin ja tekee oman alansa töitä. Emme siis tule elämään "sossun rahoilla". Itse opiskelen tällä hetkellä lukiossa. Suunnitelmissani on vaihtaa iltalukioon täytettyäni 18 vuotta, sillä se on joustavempi tapa opiskella. Lisäksi se mahdollistaa sen että poikaystäväni voi käydä töissä ja minä käydä lukion loppuun.
Ei tästä helppoa tule, sen tiedän sanomattakin, mutta se ettei tästä tule helppoa ei mielestäni ole riittävän painava syy aborttiin. Haluamme tämän lapsen, tuli siitä miten vaikeaa tahansa.
Olen valmistautunut siihenkin mahdollisuuteen että voin jäädä yksinhuoltajaksi, mutta niin kuka tahansa muukin voi.
Äidille kertominen pelottaa koska yksinkertaisesti vain pelkään hänen reaktiotaan. Äitini on nimittäin aina painottanut sitä ettei lapsia kannata hankkia liian nuorena. Opiskelut, työ yms ensin. Niinhän sitä tietysti jokainen toivoisi mutta aina ei vain mene elämä suunnitelmien mukaan. T: Aloittaja
[/quote] olette selvästi fiksuja nuoria. Ei se ole helppoo niillekään joilla on työ, talo, vene ja koira.
Tsemppiä. Te selviätte kyllä
Minä en lähettäisi mitään kirjeitä, vaan kertoisin poikaystävän kanssa asiasta kasvotusten. Äitisi saattaa hermostua ja suuttua, huutaakin ja itkeä, mutta mitä sitten? Ne ovat hänen tunteitaan, järkytystään. Mutta vain tunteita, Varmaan reagoisin samalla tavalla itse, jos tyttäreni kertioisi olevansa 17-vuotiaana raskaana ja haluavansa pitää vauvan. Tiedän, että reagointi olisi väärin, mutta tuskin pystyisin hillitsemään itseäni tilanteessa. Kuitenkin kuulisin mieluummin asiasta kasvotusten kuin jonkun kirjeen välityksellä. Voithan vaikka varautua siihen, että lähdette aika pian pois asian kerrottuanne ja tulette vaikka takaisin sitten jonkin ajan päästä, jos pahimmat höyryt ovat laskeutuneet. Itse en hylkäisi lapsiani koskaan, vaikka he kertoisivat minulle mitä, mutta temperamenttisena ihmisenä reagoisin varmasti tunnepitoisesti. Suurin osa äideistä haluaisi olla tekemisissä lopulta myös lapsenlapsen kanssa, ja uskon ettei äitisi ole poikkeus tässä. Kerää rohkeutesi ja kerro - on aika kamalaa, jos asia kiirii hänen korviinsa jotain muuta kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, kuulostaa niin tutulta. Olin nimittäin itse täysin samassa tilanteessa 10 vuotta sitten.
Söin pillereitä pilkulleen ohjeiden mukaisesti eikä yksikään jäänyt ottamatta.
Silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni oli saman ikäinen. Elimme huoletonta nuoruutta, kuten sen ikäisten pitääkin. Kunnes eräänä marraskuisena iltana kuukautisten jäätyä pois tein raskaustestin. Testiin ilmestyi ne maagiset, elämäni pelottavimmat kaksi viivaa. Ajatukset alkoi juosta tuhatta ja sataa. Lukuisten keskustelujen ja tarkan harkinnan jälkeen päätimme hypätä tuntemattomaan ja ottaa lapsen vastaan.
Niin minun vanhempieni kuin appivanhempienikin naamat venähtivät totaalisesti kun kerroimme pelon vallassa raskaudestani.
Nyt 10 vuotta myöhemmin minä ja mieheni olemme 9-vuotiaan tytön ylpeät vanhemmat. Olemme molemmat hankkineet korkeakoulututkinnon, ostaneet oman asunnon, viettäneet häitä ja ennen kaikkea kasvattaneet maailman ihanimman tytön joka on niiden kauhuissaan olleiden isovanhempien silmäterä.
10 vuotta, päivääkään en vaihtaisi pois vaikka välillä olikin aikoja jotka olivat yhtä tuulimyllyjä vastaan taistelua. Tytärtämme katsoessa en joudu kuitenkaan miettimään hetkeäkään oliko tämä kaikki sen arvoista.
Miksi tuolla tavalla latistaa? Ihana asia että kerrankin päädytään pitämään lapsi, turhan paljon sikiöitä tapetaan, vaikka olisi mahdollisuus kasvattaa rakkaudella. Hyvä äiti sinusta tulee! Ja opiskeluun, kuulin kuinka 17 vuotiaana raskaaksi tullut nainen kirjoitti ylioppilaaksi ja luki ammattikorkeatutkinnon yksinhuoltajana eli onnistuu opiskelu myös ohella/ vauva- ajan jälkeen. Ja hyvinvointiyhteiskunta on nimenomaan siksi että tuetaan mm perheitä! Ja jos olisin sinä, tekisin samoin eli pitäisin lapsen. Lähtisin poikaystävän luo yökylään tms ja laittaisin äidilleni viestin, että pahoittelut vanhinko, älä stressaa, selvitään kyllä mutta olen raskaana. Enkä sen jälkeen vuorokauteen vastaisi puhelimeen. Eli antaisin hänen aivan yksin käydä järkytyksen läpi ja puhuisin kasvotusten kun tilanne on rauhoittunut.. Mutta näin toimisin oman äitini kanssa :D eipähän tulisi sanottua mitä sattuu.. Mutta ei muuta kun tsemppiä ja uusien asioiden opettelua :) omaa lastaan rakastaa enemmän kuin muuta kun muuta!
Kauheita kommentteja joillakin. Onneksi sellaiset eivät päätä näistä asioista.
Hyvin olette pohtineet poikaystäväsi kanssa asiaa. Ei elämä pilalle mene, vaikka lapsen saisikin nuorena. Ajattelin, että tämä blogi voisi olla mielenkiintoinen. Siinä on 17 vuotias tyttö, joka kertoo elämästään äitinä. Ihanan positiivinen tyttö.
Ap on todennäköisesti täysi-ikäinen tai lähellä sitä, kun lapsi syntyy (koska olette päättäneet pitää sen). Ei siis mikään teiniäiti, vaan aikuinen nainen.
Sinuna ap kertoisin äidillesi mahdollisimman pian. Ei kannata vetkuttaa sen takia, ettei äiti voisi painostaa aborttiin, kuten joku kirjoitti. Siitä äitisi vasta voisikin kilarit ottaa, jos on ottaakseen, kun pimittäisit raskauden. Ihan rauhassa ja rehellisesti kerrotte yhdessä poikaystäväsi kanssa, mikä tilanne on ja miten siihen on päädytty. Kerrot kaikki pelkosi ja epävarmuutesi.
Tsemppiä! Ja paljon onnea vauvasta!
Onnea raskaudesta, susta tulee varmasti hyvä äiti ja hyvä että ootte poikakaverin kanssakin saanu asiallisesti puhuttua. Nyt vaan härkää sarvista ja sanot äidille että näin on käynyt ja että toivot että saat häneltä tukea. Saattaahan olla että hullaantuu ajatuksesta että pääsee mummoksi. Anna aikaa sulatella asiaa, älä ota ensireaktiota "oikeana" reaktiona.
Sinä tunnet äitisi paremmin kuin me. Kuitenkin sinun on pakko kertoa. Entä isäsi?
Mitä näihin sossu-juttuihin tulee niin toivoisin itse olevani tyttärelleni sellainen äiti jonka lapsi voisi moisen vahingon jälkeen jäädä asumaan meidän luokse vielä lapsen elämän alkutaipaleen ajaksi jotta voisimme tukea häntä ja lapsenlastamme mahd paljon. Miksi tämä on niin harvalle vaihtoehto? Sitten kun voi mennä/löytää töitä ja on täysi-ikäinen olisi helpompi muuttaa pois kotoa. Toivottavasti ap:lla sujuu kertominen hyvin ja äitisi olisi ymmärtäväinen.