Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä normaalia 1v käytöstä? :(
15.10.2014 |
Hei. Olen parikymppinen äiti ja lapseni on 1v 5kk vanha. Hän on aina ollut aika voimakastahtoinen ja temperamenttinen. Kerron tilanteestamme sen verran, että olemme isän kanssa eronneet. Mutta olemme hyvissä väleissä ja viikko-viikko systeemillä, koska isä ei suostu muuhun. Tapaamme kumminkin toisiamme joka viikko ja vietämme aikaa ns. perheellä, jotta lapsi tapaa kumpaakin vanhempaa eikä tarvitse olla koko viikkoa näkemättä.
Nykyään vain tuntuu, että mikään ei ole hyvin eikä riitä. Lapsi raivoaa, hakkaa päätään lattiaan ja satuttaa itseään. Vaipan antaa laittaa, mutta pukeminen on usein yhtä taistelua ja raivoamista. Syöminen vaihtelee, joskus syö hyvin ja välillä taas kiukuttelee ja viskelee ruokaa. Meillä on (sekä isän ja äidin luona) sama selkeä rytmi, mitä toteutetaan myös viikonloppuisin ja lomilla. Silti päiväunille meno on tappelua, vaikka kuinka yrittäisi ennakoida milloin hän alkaa olemaan väsynyt.
Minulla on välillä epätoivoinen olo ja hermot kireellä. Joskus hermostun lapselle, korotan ääntä mutten huuda. Enkä ole koskaan käynyt käsiksi tmv. Olen ajatellut, että lapseni on voimakastahtoinen (niin isänsäkin ja minäkin olen aika tulisielu) ja osaa ilmaista itseään vahvasti, mutta on silti normaali. Mutta ne päivät, milloin hän vain kiukuttelee kokoajan ovat aika raskaita. Ulkoilemme paljon, sekä leikin hänen kanssaan niin paljon kuin vaan pystyn. Mutta onhan minun pakko jossain välissä ruokakin tehdä ja muut arjen askareet. Hän tuskastuu kun joutuu leikkimään yksin, yritän selittää että äidin pitää nyt tehdä ruoka ja koitan keksiä hänelle jotain mieluista tekemistä.
Hellyyttä hän myös saa paljon ja vaikka itsellä hermot kireellä jatkuvasta kiukuttelusta.. koitan silti olla rauhallinen ja sanoa että äiti ymmärtää ja lohduttaa, muttei sekään riitä. Hän myös puree, mitä ollaan koitettu saada loppumaan. Puree siis yleensä jos komentaa tai ei saa jotain tavaraa ottaa. Mikä olisi paras keino saada pureminen loppumaan? Tähän asti olen kieltänyt ja sanonut että toista sattuu kun puree jne.
En halua suhtautua lapseeni negatiivisesti tai että hän olisi hankala. Mutta lapsen hoidossa hänen hoitajansa tuntuu suhtautuvan häneen erittäin hankalana, kun toinen siellä oleva samanikäinen on taas ujo ja hiljainen lapsi. Kyllä minunkin lapseni ensin vierastaa vieraita ihmisiä, mutta meillä käy kylässä paljon ystäviä ja itsekkin kyläillään ja otan lasta julkisille paikoille mukaan jotta tottuisi muihinkin ihmisiin. Tuntuu, että tätäkin ihmetellään niin suuresti kun lapseni on reipas.
Olen monet kerrat kysellyt isältä miten heillä menee, aina kuulemma hyvin. Ei kiukuttelua, pientä uhmaa vain. Itselläni on jotenkin tullut sellainen huono äiti fiilis, eikö lapseni tunne oloaan turvalliseksi kanssani tai ylinpäätään hyväksi, kun tämä on tälläistä. Tottakai tiedän, että lapsi alkaa hahmottaa oman itsensä ja alkaa kokeilemaan rajojaan, mutta kuuluuko sen olla jatkuvaa?
Vaikka hän onkin vielä pieni, minusta on silti hyvä laittaa jo hänelle rajojakin eikä antaa tehdä kaikkea oletuksella "ettei se vielä ymmärrä". Kun lapsi antaa pukea nätisti myös kehun häntä miten reipas hän on ja hienosti antaa pukea jne.
Onko minussa vain jotakin vikaa, etten ymmärrä lastani? Jos joku tämän jaksaa lukea, oisiko teille vinkkejä tai haluaisitteko kertoa miten teillä on toimittu. :)
Kommentit (32)
On ihan normaalia käytöstä. Uhma vain on toisilla voimakkaampi kuin toisilla. Minusta ajatuksesi ja toimintasi kuulostaa normaalille ja hyvälle. Rajat täytyy olla pienemmälläkin ja on ok, että sinä väsyt jatkuvaan uhmailuun ja kiukutteluun.
Toisaalta, jos lapsi uskaltaa uhmailla sinulle enemmän ota se suurena luottamuksen osoituksena. Lapsi luottaa sinuun. Uskoo, että vaikka hän hakee rajoja ja tapoja olla, niin sinä et hylkää etkä lakkaa rakastamasta. Sinä olet hänelle aina siinä, kiukunhetkinäkin.
Tsemppiä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi purkaa turhautumistaan sinuun. Äitihän se on se, jolle näytetään ne kurjimmatkin tunteet. Siinä on sinulla kasvun paikka vanhempana. Hienoa, että olette isän kanssa väleissä, mutta lapsi reagoi isä-viikkoihin niin, että siellä ollessaan pinnistelee käytöstään olemalla kiltti, ja se kaikki purkautuu sinuun, valitettavasti. Hyvä, että jaksat olla pitkäpinnainen, ja kyllä tuon ikäinen jo ymmärtää vaikka mitä! Jatkat rauhallisella linjalla.
2 jatkaa...
Meillä puremiseen ja lyömiseen ei auttanut kuin aika ja kieltäminen puremisen/lyömisen jälkeen. Se vaihe vain menee ohitse. Eli kiellä, kiellä ja kiellä. Lapsella on ikää nyt 3 vuotta ja vielä silloin tällöin suuttuessaan lyö, mutta ehkä se tästä, kun jatkaa sitkeästi kieltolinjaa. Kun ikää ja ymmärystä alkaa tulla lisää, voi alkaa miettiä jäähyn käyttöä, jos kokee sen toimivaksi. Meillä se on toiminut, mutta kaikki lapsethan ei ole samanlaisia. :)
Komppaan kakkosta ja ap:lle sympatiat. Kuulostaa että toimit ihan just niinku pitää.
Pysy itse rauhallisena ja koita käyttää lempeitä keinoja. Itselläni on lähes saman ikäinen, aktiivinen poika. Pientä uhmaa oli jokin aika sitten, mutta pahin meni ohi. Ulkovaatteiden pukeminen on usein hankalaa, kun pikkuinen olisi jo menossa ulos tai karkailemassa äidiltä tarkoituksella. Jokin aika sitten löysin itse näihin tilanteisiin erinomaisen keinon: laulan yhtä hänen lempilauluistaan ja hän istuu rauhallisena sylissäni puettavana. Tänään jopa tuli karkuun juostuaan syliini, kun aloitin laulun. Ja oikeastaan molemmat nauttivat hetkestä.
Kokeile siis erilaisia teille sopivia lempeitä keinoja. Tämä vain meidän esimerkki, tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsempit sinulle! Pureminen on tosiaan inhottavaa. Sinun pitää vaan systemaattisesti jaksaa kieltää se. Kiellot joka kerta ja aika auttavat, kuten yllä todettu.
Kuulostaa ihan normaalilta, mutta vuoden ikäisen viikko-viikko-systeemi ei. Voisiko siihen saada jotain muutosta? Lapsella pitäisi olla koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:29"]Kuulostaa ihan normaalilta, mutta vuoden ikäisen viikko-viikko-systeemi ei. Voisiko siihen saada jotain muutosta? Lapsella pitäisi olla koti.
[/quote] komppaan tätä. Lapsi on aivan liian pieni tuohon systeemiin. Nyt hänellä ei ole turvallista kotia vaan koko ajan pitää muuttaa.
Kuinka kauan olette menneet tuolla viikko-viikko -systeemillä? Minusta tuo kuulostaa vähän oireilulta isä-viikkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli 2v korvilla kanssa sama, jatkuvasti kauhea huuto, tavarat lensi,heittäytyi juoksustakin oikein sulavasti mahaan kiukkuamaan, pukemisesta ei tullut mitään ym. Puri äitiä ja kerran täysin varottamatta tuli ja puri mua oikein kunnolla, jotenkin ihan vaistomaisesti tuuppasin pojan pois vähän kova kouraisesti, mutta sen jälkeen ei enää minua purrut.
Äidilleen kiukuttelee muutenkin herkemmin.
Tv. Isä
Ihanko oikeasti teillä on tuon ikäiselle viikko-viikko-systeemi?
t: kauhistunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten noin pienellä on jo viikko-viikko -systeemi? Kun hyvä ystäväni erosi heille painotettiin, että lapsen kehityksen kannalta vaihtovälien pitää olla tiuhempia, viikon väleihin siirrytään myöhemmin. Lapsi oli eron tullessa 2,5 vuotta.
Noin 4kk, erosta lähtien. Itsekkin olen miettinyt tuota, että oireileeko lapsi erosta, vai tuosta viikko-viikko systeemistä. Sillä koko ensimmäisen vuoden olin hänen kanssaan miltein kokoajan. Isän kanssa olen puheeksi ottanut tuon ja ehdotin että kokeiltaisiin jotain muuta. En haluasi meidän välillemme riitaa, mutta olen vähän neuvoton mitä tässä sitten voi tehdä? Kun ongelma on se, ettei isä suostu muuhun, koska hänestä minä en saa viettää aikaa enemmän lapsen kanssa kuin hän.
Ehdotin hänelle, että lapsi asuisi luonani mutta voisi joka toinen viikonloppu olla isällään. Ja tottakai isä saisi tavata muutenkin niin paljon kuin haluaisi, eli kyläiltäisiin puolin ja toisin yms. Mutta ei sopinut. Vetosin tuohon, että lapsi reissaa kahden kodin väliä ja pitäisi olla yksi ns. pysyvä koti. Mutta hänen mielestään ehdottamani ratkaisu olisi vielä sekalaisempi..
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika kauhealta että noin pientä riepotellaab kahden kodin väliä ja lisäksi vielä päivähoitoon. En ihmettele yhtään että lapsi on surkea ja kiukkuinen.
Viikko-viikko-systeemi saattaa olla noin pienelle liikaa.
Me erottiin kun lapsi oli vuoden ikäinen, jaetaan hoitovastuu puoliksi mutta siten että vaihdetaan kaksi kertaa viikossa. Ei ole ihanteellista lapselle tämäkään, mutta huonompi olisi jos olisimme samassa läjässä tappelemassa.
Meillä muuten myös sama juttu: lapsi isän luona helppo, mun luona sitten itkee ne itkut jotka jäi isän luona itkemättä. Jos isä ei ota sinun huoltasi tosissaan, kokeile pyytää jotain vinkkiä vaikka neuvolapsykologilta: ulkopuolisen sana voi auttaa lapsen isää ymmärtämään lapsen tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:48"]Noin 4kk, erosta lähtien. Itsekkin olen miettinyt tuota, että oireileeko lapsi erosta, vai tuosta viikko-viikko systeemistä. Sillä koko ensimmäisen vuoden olin hänen kanssaan miltein kokoajan. Isän kanssa olen puheeksi ottanut tuon ja ehdotin että kokeiltaisiin jotain muuta. En haluasi meidän välillemme riitaa, mutta olen vähän neuvoton mitä tässä sitten voi tehdä? Kun ongelma on se, ettei isä suostu muuhun, koska hänestä minä en saa viettää aikaa enemmän lapsen kanssa kuin hän.
Ehdotin hänelle, että lapsi asuisi luonani mutta voisi joka toinen viikonloppu olla isällään. Ja tottakai isä saisi tavata muutenkin niin paljon kuin haluaisi, eli kyläiltäisiin puolin ja toisin yms. Mutta ei sopinut. Vetosin tuohon, että lapsi reissaa kahden kodin väliä ja pitäisi olla yksi ns. pysyvä koti. Mutta hänen mielestään ehdottamani ratkaisu olisi vielä sekalaisempi..
t. ap
[/quote]
Menkää nyt hyvät ihmiset lastenvalvojalle sitten jos ette saa tyydyttävää ratkaisua aikaan muuten. Ei isä päätä mikä on lapsen etu, jos vanhemmat ei pääse yksimielisyyteen niin lastenvalvoja antaa suosituksen. Periaate on että lapsi voi olla erossa pääasiallisesta hoitajastaan yhden yön per ikävuosi. Eli jos sinä olet koko vauva-ajan ollut pääasiallinen hoitaja niin lapsi voisi olla esim sen viikonlopun sinusta erossa.
Jos lapsi olisi esim 3v niin voitaisiin vaihdella esim niin että 3vrk toisen luona, sitten 4brk toisen luona jne,mutta kun lapsi on noin pieni niin missään nimessä lapsen etu ei ole olla yhtä paljon molempien vanhempien luona.
Noin pienellä lapsella ei missään nimessä pitäisi olla viikko-viikko-systeemiä!! Hylkäämiskokemukset tuon ikäisinä saattavat aiheuttaa vakavia kiintymyssuhdevaikeuksia ja muita ongelmia lapsen kehityksessä. Kuulostaa siltä, että lapsi oireilee juuri tähän systeemiinne. Noin pienellä pitää olla yksi koti ja yksi henkilö, joka häntä hoitaa. Toisen vanhemman luona voi toki KYLÄILLÄ (viettää ehkä yön tai ihan max kaksi kerrallaan), mutta ei nyt missään tapauksessa kokonaista viikkoa!
Oletteko kertoneet tilanteestanne esim neuvolassa? Ihmettelen, että asiaan ei ole puututtu sieltä puolelta!
Ja 16 jatkaa: meille sanottiin neuvolasta suoraan että viikko-viikko-systeemi ei ole taaperoille lainkaan, aikaisintaan joillekin 4-vuotiaille. Tämä on tietysti neuvolan suositus joka ei perustu kokemukseen, koska kukapa tekisi neuvolan suositusta vastaan, mutta kovin pienellä lapsella ei edes pysy mielessä isä tai äiti jotain viikkoa!
Suosittelisin kokeilemaan lyhyempiä vaihtoaikoja. Lisäksi paljon hemmottelua, kommunikointia lapsen kanssa, yhteistä tekemistä: lapselle pitää myös aina selittää missä hän kunakin iltana nukkuu, ja koska taas nähdään. Pieni ei välttämättä ihan kaikkea ymmärrä, mutta jossain vaiheessa kasvaa ymmärryskin, ja tämä on syytä ennakoida puhumalla asioista lapselle.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:50"]
Viikko-viikko-systeemi saattaa olla noin pienelle liikaa.
Me erottiin kun lapsi oli vuoden ikäinen, jaetaan hoitovastuu puoliksi mutta siten että vaihdetaan kaksi kertaa viikossa. Ei ole ihanteellista lapselle tämäkään, mutta huonompi olisi jos olisimme samassa läjässä tappelemassa.
Meillä muuten myös sama juttu: lapsi isän luona helppo, mun luona sitten itkee ne itkut jotka jäi isän luona itkemättä. Jos isä ei ota sinun huoltasi tosissaan, kokeile pyytää jotain vinkkiä vaikka neuvolapsykologilta: ulkopuolisen sana voi auttaa lapsen isää ymmärtämään lapsen tilannetta.
[/quote]
Kiitos neuvosta, olen ajatellutkin neuvolassa asian ottaa puheeksi, kun isäkin on siellä mukana. Lastenvalvojalla ilmaisin kyllä etten ole tyytyväinen, mutta valvojan kommentit oli ettei itse suosittele systeemiä. Mutta halusi olla puolueeton ja tokaisi että varmaan sitten oikeuteen menette jos ette yksimieleiseen päätökseen pääse..
Pitää ottaa asia uudestaan puheeksi isän kanssa, kun vain saisi hänet ymmärtämään ja olla loukkaamatta. Viimeksi hän ymmärsi asian niin, että hän ei olisi lapselle tärkeä jne. Ymmärrän häntä, ettei hänkään haluasi olla lapsestaan erossa, mutta lapsen etu pitäisi olla etusijalla eikä omat halut.
Mutta kiitos vastauksista, nyt lähdemme pihalle ilmasta nauttimaan :)
Meillä esikoisen kanssa hankalin tilanne on ollut tähän mennessä juurikin siinä 1-vuotiaana. Oma tahto näkyi ja kuului, oli pään hakkaamista lattiaan raivareiden yhteydessä, puremista, siis ihan mahdotonta... Kiellot eivät todellakaan menneet perille helposti, vaan lapsi sai ihan holtittomia raivareita kun jotain kiellettiin. Tossa vaiheessa tilanteen oman hankaluutensa tekee se, kun lapsi on niin pieni, ettei vielä puhu paljon, joten välillä on niin vaikea tietää, mitä siellä pienessä mielessä liikkuu, ja paljonko lapsi ymmärtää. Musta tuntuu, että meillä oli uhmaikä todella aikaisin, koska esimerkiksi siinä pari-kolmevuotiaana on ollut ihan tasaista, kun monella muulla on hankalaa. Jonkinlainen uhmakausi näkyi tossa vanhempanakin, mutta lähinnä niin, että lapsi sanoi systemaattisesti "ei" kaikkeen ja intti jonkin verran, mutta kuitenkin totteli ilman isompia vääntöjä. Toinen lapsi on ollut temperamentiltaan huomattavasti tasaisempi, ja kunnon uhmaikä taitaa olla vasta edessä (lapsi vielä alle 2v). Oma tahto alko hänelläkin näkyä uudella tavalla siinä ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta samanlaisia raivareita ei ole ollut ja lapsi leppyy, rauhoittuu ja tottelee kieltoja helpommin.
Jos lapsi käyttäytyy noin ainoastaan sun luona, se voi hyvinkin olla oireilua erosta tai vaihtuvasta kodista ja vanhemmasta. Sinänsä ei ole huono juttu, että lapsi raivoaa sulle, se yleensä tarkoittaa sitä, että lapsi kokee turvalliseksi näyttää negatiiviset tunteensa juuri sun kanssa ja luottaa sinuun. Miettisin uusiksi lapsen asumista, ja kannattaa jutella asiasta vaikka neuvolassa, sieltä voi saada apua esim. neuvolapsykologilta.