Tämä palsta on tehnyt minusta ihan vainoharhaisen…
Luulen nykyään lähes koko ajan haisevani jotenkin, enkä saa sitä ajatusta pois mielestäni kuin kotona.
En uskalla juuri puhua kellekään lähietäisyydeltä, koska olen ihan varma että henkeni haisee hampaiden harjauksesta ja purkasta huolimatta, etenkin silloin jos suussa maistuu vähänkin pahalle.
Jos pyöräilen jonnekin, niin olen perillä aivan varma että haisen kamalalle hielle kainaloista, vaikka olisin laittanut triple dry:ta kainaloihin. Tekisi mieli lähteä kotiin, eikä voi olla kenenkään lähellä.
Vaatteita joudun pesemään joka päivä, koska olen aivan varma että jos pidän kaksi päivää samaa puseroa, niin se haisee.
Sitten menkat se vasta suuri ongelma onkin, en voi käyttää kuukuppia, koska se aiheuttaa mulle virtsatietulehduksia kun rakko ei pääse tyhjentymään, tamponin vaihtaminen taas yleisessä vessassa nopeasti ja hygienisesti ei onnistu, enkä voi pitää sitä samaa koko päivää kun päivät on välillä matkoineen 10 tuntisia. Joudun siis käyttämään siteitä ja olen varma että haisen, koska palstalla on niin sanottu. Menkattomana aikana laitan hajustettua deodoranttia alapäähän, koska pelkään että ilman sitä haisen alapäälle.
Pelkään että minusta ja minun haisevuudestani puhutaan selän takana.
Kommentit (22)
Miten ihmeessä tamponin vaihtaminen on sinulle ongelma? Menet yleiseen vessaan ja peset kätesi. Menet vessakoppiin ja otat vanhan tamponin pois ja asetat uuden tilalle. Tulet pois vessakopista ja peset kätesi.
Tämä palsta ei paranna oloasi yhtään, ongelmat vaan pahenevat. Lopeta palstalla hilluminen ja keksi itsellesi jokin kiva harrastus. Ota etäisyyttä palstailusta.
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 00:14"]
Miten ihmeessä tamponin vaihtaminen on sinulle ongelma? Menet yleiseen vessaan ja peset kätesi. Menet vessakoppiin ja otat vanhan tamponin pois ja asetat uuden tilalle. Tulet pois vessakopista ja peset kätesi.
[/quote]
Sen laittaminen on niin hidasta kun se imaisee itsensä kiinni limakalvoihin heti alussa ja kipu on ihan älytöntä ja pitäis olla rasvaa ja joutuu työntämään sormetkin sisälle että sen saa hyvin. Ja sitten käsien pitäis olla todella puhtaat ettei tule mitään kohtutulehdusta tai vastaavaa ja se voidetuubikin on oikeastaan jo likainen kun se on pyörinyt laukussa yms. Ei vaan mitenkään onnistu yhtä hygieenisesti kuin kotona, ja muut jonottaa kerroksen ainoaan vessaan ja ihmettelee että mitä olen siellä ikuisuuden.
-ap
Olen elänyt aika kauan ja ihme kyllä päässyt joskus lähelle naisia, ihan nuuskimisetäisyydellekin, enkä koskaan ole pystynyt vainuamaan hajuaistillani onko jollakulla menkat or nou.
Mulla on skitsofrenia, eikä tää palsta saa sitä pahemmaks enää :D Kannattaa olla valmiiks jo sekaisin, ei oo herkkien paikka tää.
Miten kuukuppi estää virtsarakon tyhjentämisen?!
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 00:24"]
Miten kuukuppi estää virtsarakon tyhjentämisen?!
[/quote]
Hoitaja sanoi että joillain on kuulemma sellainen anatomia että se kuppi painaa virtsarakko tai virtsaputkea ja estää sen ettei se tyhjene kunnolla. Sitten bakteerit kasvaa siellä virtsassa joka jää rakkoon. Mutta ei tietty kaikilla, se huomaa siitä kun jää itselle sellainen tunne ettei rakko ihan tyhjentynyt, ja alkaa tulla aina kupin käytön jälkeen virtsiksiä. Mulla on tuollainen anatomia
-ap
Entäs muu elämä? Pystytkö käymään ruokakaupassa ilman, että jatkuvasti mietit, mitä muut tuumivat ostoksistasi? Hiukset ja vaatteet? Oletko varma, että kampauksesi ei ole wt ja vaatteesi ovat aina tyylikkäät ja hyvin istuvat? Minusta sinun kannattaisi laajentaa vainoharhaasi myös näihin asioihin eikä rajoittua vain tähän hajujuttuun.
Mullekin on vaikeaa tuo tamponin vaihtaminen muualla kuin kotona: menkat on aika runsaat, ja yli roiskuu yleensä tamponia vaihtaessanikin. Mun täytyy siis aina ottaa housut pois, talvella on monesti vielä välihousutkin jalassa. Ja kengät! Tosi monimutkaista. Sit sitä verta menee lattiallekin, ja kun on viimein saanu kaikki vaatteet takas päällensä ja ne kengät jalkaan, täytyy lopuksi vielä huolehtia ettei lattialle jää mitään. Miten te muut tän hoidatte...? Onkin ollut mielessä että täytyy tästä avaus tehdä... :-D
[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 09:30"]Mikksi kengät pitää ottaa pois?
[/quote]
No että saa paremmin housut pois. :-D
Housut on siis pakko ottaa pois, koska muuten verta tipahtaa niille helposti. En osaa vaihtaa tamponia pöntöllä istuen, vaan seisten, polvet koukussa. -nro. 12-
Ei ihme, että naistenvessassa on aina jonoa. :-D
Sama vika, olin tosin tällainen jo ennen av:takin.
En ikinä mene metriä lähemmäs ketään ellei ole aivan pakko, enkä ikinä puhu kenenkään kasvojen lähettyvillä koska en voi olla varma ettei henkeni haise. Munkin on pakko käyttää siteitä vähäisen vuodon vuoksi, ja mietin kokoajan, että haistaakohan kukaan. Kerran eräs koira tunki pärstänsä haaroihini, ja olin ihan varma että kaikki ajattelee, että löyhkään niin pahalle että koirakin kiinnostui, ja olen sen jälkeen kammonnut koiriankin :D
Tääkin lanka todistaa sen että täällä on mt-ongelmaisia ihmisiä ihan riittämiin.
Mä taas koen kauheaa syyllisyydentuntoa kun edelleen käytän hajustettua huuhteluainetta. Ja tykkää siitä että vaatteissa on mieto tuoksu. ( ja ennenkuin väitätte että löyhkään kamalalle niin meillä oli töissä kerran tästä puhetta ja yksi suureen ääneen mesosi hajusteiden kamaluudesta ja totesi että "onneksi täällä ei kukaan käytä hajustettua huuhteluainetta" johon viittasin että kyllä muuten käytän. Tuli nuuhkimaan vaatteitani lähietäisyydeltä ennenkuin uskoi)
mulle syntyneitä vainoharhoja:
- karvat, kaikki muut ajaa kaikki karvat ja olen ainoa joka ei ole posliini
- palkka; alle 5000€/kk tienaava on luuseri ja sen palkan saa ihan mistä työstä tahansa
- aika; kaikilla muilla on ajankäyttö halllinnassa ja ongelmitta hoidetaan vaativa työ, iso talo, lasten harrastukset ja omat harrastukset niin että koko perheen yhteistä löhöaikaa jää sopivasti. Ystäviä ehditään tavata ja uusinta kirjallisuutta lukea.
- syöminen&ruoka: kaikki kokkaa kaiken alusta itse ja koko perhe syö onnellisena terveellistä, monipuolista ja suolatonta ruokaa valittamatta. Raaka-aineet tähän maksaa alle 100€/viikko
- raha: kukaan ei koskaan käytä rahaa mihinkään muuhun kuin absoluuttisen välttämättömään ja säästää&sijoittaa tuhansia euroja kuussa.
- apu, kukaan muu ei ksokaan tarvitse apua mistään. isovanhemmat auttaisi aina tarvittaessa mutta kunnia-asia on että aikuinen pärjää itse ja omillaan.
- siivous ja järjestys: missään muussa kodissa ei koskaan ole sotkuista tai sekaista. Mikä tahansa sisustuslehti voisi tulla minä tahansa hetkenä kuvaamaan seesteistä ja modernia toimivaa kotia. Kotihommat tehdään 5 minuutissa/pvä ja koko perhe iloisesti osallistuu kaikkeen. Tavarat menee suoraan paikoilleen ihan automaattisesti kaikkialla muualla paitsi meillä
- uni, kaikki muuta pärjää 5-6h/yöunilla eikä aamu-unisuudesta kärsi kukaan, joka hoitaa itseään ja terveyttään ja syö monipuolisesti
- jne.jne
Mä olen uskonut teinistä asti, että haisen pahalle ja että mulla on muita voimakkaammat luonnolliset hajut. Onhan se vähän haitannut tuota sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa, mutta onnistuin kuitenkin löytämään puolison ja saamaan perheen, joten enää en välitä tuosta asiasta niin paljon kuin nuorena.
Koeta olla ajattelematta asiaa, ap. Olet vain oma itsesi. Jos käyt suihkussa kerran päivässä ja käytät antiperspiranttia, niin sen pitäisi riittää. Jos pelkäät hengityksesi haisevan, käytä jotain purkkaa tai kurkkupastillia tai huuhtele suu suuvedellä kerran päivässä. Anna muiden ajatella mitä lystäävät.
Et kyllä oikeasti haise. Koita relata nyt!