Tuntuu etten jaksa enää, eikä kellekään voi kertoa

No, et ole yksin. Minulla ihan sama tunne. On outoa (mutta totta!), että masennus pahana tosiaan tuntuu fyysisenä kipuna. Sellaisena tuskana, että tekee mieli käpertyä sikiöasentoon ja pitää päästä kiinni. Päänsärkyä se ei ole. En haluaisi kuolla (välillä haluan), mutten näe mitään mahdollisuutta, että elämä voisi tuoda enää mitään hyvää. Kaikki on menettänyt merkityksensä ja olen täysin yksin. (Siis tältä tuntuu.)

Hae apua masennukseen. Ei tarvitse yksin yrittää sinnitellä!

Voi pojat, täällä ihan samaa! Voin niin kompata teidän edellisten sanoja... Toivotaan että parannutaan..

Mulla sama, ikää vaan melkein 20 vuotta enemmän joten epäonnistumisen lisäksi tuntuu ettei enää ole tulossakaan mitään käänteentekevää.
Viiniä kuluu ja vaaka näyttää koko ajan suurempia lukemia.
Tahtoisin niin elää 'normaalia' elämää mutta en saa mistään kiinni.

Mene auttamaan ebolaisia

Kai sinulla on jotain hoitoa masennukseesi? Jos ei ole, mene lääkärille.

Mutta omasta kokemuksesta tiedän ettei esim. ne lääkkeetkään mitään ihmeitä aina tee, tuollainen olo voi olla niidenkin kanssa. Itselläni lopulta auttoi että annoin periksi ja annoin itseni pudota sinne kuiluun. En enää edes yrittänyt elää ns .normaalia elämää, jätin kaikki ihmissuhteet, kaiken yrittämisen. Ei mennyt kuin muutama kuukausi siitä niin alkoi tulla hetkiä jolloin ahdistusta tai tuskaa ei ollut, ja vähitellen niitä hetkiä alkoi tulla useammin, ja pidempiä. Vuoden päästä olin taas siinä kunnossa että pystyin jatkamaan opintoja.

Hei.... Mulla on sama tilanne. En osaa sua auttaa mutta muista että on muitakin, et ole yksin. Olen tosi pahoillani mutta mua lohduttaa että sä kirjoitit tämän ja ilmaisit olemassaolosi. Kaikki on niin saatana vaikeaa ja vuosi pari mulla meni jo paremmin mutta se tuli takaisin. Mieskin sanoo mulle että tapa jo itsesi. Vittu en osaa edes selittää, en osaa auttaa. Tahtoisin vain että joku löisi mun pään betoniseinään ja raiskaisi ja jättäisi kuolemaan kun en itse tiedä kuinka pääsisin pois. Älä unohda ettet ole yksin. Älä lähde pois. Tekee niin pahaa kuulla että jollain muullakin on niin saatanan paha olla, ei sitä toivo kenellekään. Voimia ihan hirveesti, etsi apua, kerro jollekin. Soita vaikka johonkin puhelimeen. Yritä kestää. Suuret sympatiat sulle.

Toinen musertunut kaksikymppinen.

Kirjoitin hieman vastaavan aiheen tänne ihan muutama minuutti sitten. Voimia sisko. <3

Kiitos kaikille ihanille vastauksista. Helpottavaa ja samalla surullista kuulla, että muutkin on samassa jamassa...
En saa hoitoa, en ole kertonut kenellekään paitsi teille nyt.
8: aloin itkemään kun luin viestisi. Voimia sinne myös ja samoin kaikille muille <3 ap

Nuoilla ihmisillä on vielä kymmeniä vuosia edessään. Ei kukaan ole 20 ja risat-ikäisenä epäonnistunut, jos on fyysisesti terve, vapaalla jalalla, tarpeeksi ei-psykoottinen jne. Mitä on onnistuminen? Siihen voi olla matkaa, mutta kyllä sen jokainen omalla tavallaan saavuttaa.  Aika muuttuu ja olosuhteet samoin. Vielä tulee valoisammat ajat, niin mielessä kuin luonnossakin. Tsemppiä!

Toivon sinulle kaikkea hyvää :) Toivottavasti haet apua tilanteeseesi, eihän tällaiset asiat yksin märehtimällä ainakaan parempaan suuntaan muutu, korkeintaan huonompaan :) Omassa päässä kaikki tuntuu niin pahalta, niitä on vaan pakko päästä purkamaan.

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 22:42"]

Hei.... Mulla on sama tilanne. En osaa sua auttaa mutta muista että on muitakin, et ole yksin. Olen tosi pahoillani mutta mua lohduttaa että sä kirjoitit tämän ja ilmaisit olemassaolosi. Kaikki on niin saatana vaikeaa ja vuosi pari mulla meni jo paremmin mutta se tuli takaisin. Mieskin sanoo mulle että tapa jo itsesi. Vittu en osaa edes selittää, en osaa auttaa. Tahtoisin vain että joku löisi mun pään betoniseinään ja raiskaisi ja jättäisi kuolemaan kun en itse tiedä kuinka pääsisin pois. Älä unohda ettet ole yksin. Älä lähde pois. Tekee niin pahaa kuulla että jollain muullakin on niin saatanan paha olla, ei sitä toivo kenellekään. Voimia ihan hirveesti, etsi apua, kerro jollekin. Soita vaikka johonkin puhelimeen. Yritä kestää. Suuret sympatiat sulle. Toinen musertunut kaksikymppinen.

[/quote]

Sun mies on kamala!! Sä vaikutat todella hienolta ihmiseltä, vaikka susta itsestäsi tuntuu tolta niin olet silti empaattinen ja jaksat yrittää auttaa muita. Moni ei siihen pystyisi!

Soita kriisipuhelimeen. Saat nopesti keskusteluapua aluksi. Hae lääkäriltä apua, tarvitset sitä. Sinä et ole sairauttasi valinnut. Tie masennuksesta toipumiseen tulee olemaan pitkä, mutta selviät siitä voittajana ja opit tuntemaan paremmin itsesi. Hyväksyt myös menneisyytesi osana elämääsi ja toteat että siitä huolimatta kelpaat ja olet tärkeä. Terveisin entinen vakavasti masentunut, nykyään elämä tuntuu ihanalta. Voimia sinulle!

En tiedä kannattaisiko tätä sanoa, mutta sanon sen silti: Katsellaan sitä epäonnistumista uudelleen sitten, kun olet sinnitellyt kolmekymppiseksi, ja seuraava päivitys vaikka 40-vuotiaana. 

Minäkin olen ollut itseeni pettynyt, masentunut 23-vuotias, käpertynyt silloin omiin ongelmiini ja kurjuuteen. Ei pitkään aikaan tuntunut hyvältä, mutta menin silti eteenpäin. En kyllä hakenut aktiivisesti oikeaa apua, vaan menin vaan musiikin ja runojen voimalla. Olisin varmaasti pärjännyt paremmin, jos olisin alkanut oikeasti toivuttaa itsenäni jo aikaisemmin. 

Hae sinä apua, mutta älä lamauta muuta elämää siinä sivussa. Mutta hae sitä apua! 

Kaikkea hyvää!

Ammatillinen tuki olisi varmaan hyvä vaihtoehto, eli keskusteluapu, ja ehkä aluksi myös lääkitys että toimintakyky palautuu/säilyy. Lääkärille pitäisi siis mennä. Nykyään masennusta voidaan hoitaa hyvin. Jos et halua mennä lääkäriin, niin esimerkiksi pappi tai diakoni on sellaisia kenelle voi mennä juttelemaan, vaikka ei kuuluisi kirkkoon. Myös erilaiset auttavat puhelimet ja järjestöt on tahoja joilta saa tukea ja neuvoja. Kriisikeskuksset, netissä tukinet.net esimerkiksi.

Oon itse sairastanut vakavan masennuksen ja selvinnyt siitä niin tiiän miltä se tuntuu kun on vain epätoivoa ja tyhjyyttä. Jossain vaiheessa se toivo sitten kuitenkin taas löytyy, ja vahvistuu, ja yhtäkkiä huomaakin olevansa ihan onnellinen. Jaksa taistella, ja hae apua ja tukea, ei tarvitse pärjätä yksin.

Paljon voimia ja siunausta sinulle <3

[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 22:46"]

Kiitos kaikille ihanille vastauksista. Helpottavaa ja samalla surullista kuulla, että muutkin on samassa jamassa... En saa hoitoa, en ole kertonut kenellekään paitsi teille nyt. 8: aloin itkemään kun luin viestisi. Voimia sinne myös ja samoin kaikille muille <3 ap

[/quote]

Minusta sitä hoitoa kannattaisi kyllä hakea, sinun ei tarvitse kertoa asiasta kellekään läheisillesi, ei yhtään kellekään, jos et halua. Ja lääkäreille masennus on sairaus muiden joukossa, siinä ei ole mitään ihmeellistä tai noloa, siitä ei syytetä potilasta. 

Itse kun menin masennusta apua hakemaan niin pelkäsin että lääkäri suunnilleen sanoo että ota itseäsi niskasta kiinni, mene liikkumaan jne tai jopa syyttää turhasta valittamisesta. Mutta ei, lääkäri selittikin että kyseessä on aivokemiallinen epätasapainotila, johon on olemassa lääkkeitä joilla sen epätasapainon saa korjattua. Sitten käteen resepti ja kehotus että jos kuukaudessa ei ala helpottaa, varaat uuden ajan niin mietitään muita vaihtoehtoja lääkitykseksi. 

Hae apua. Masennus on nykyään niin yleinen sairaus, ettei ole mitään mieltä raskauttaa omaa oloaan sillä, että jättää vielä itsensä sen kanssa yksin ja ilman apua. Ihan järjetöntä. Sama kuin jättäisi paikkauttamatta hampaan jossa on reikä tai lastoittamatta jalan joka on poikki. ÄLÄ JÄÄ YKSIN VAAN HAE APUA.

Hae apua, älä jää yksin! Tulee mieleen eräs Mira, jota en osaa auttaa.
Sinun olemassa ololla on merkitys, älä jää yksin. Olet 23 vuotias, vielä tulee onnen tunteet, ihan varmasti tulee!!!!! Älä luovuta!

Tarinasi kosketti minua. En tiedä miltä näytät tai kuka olet, mutta silti haluan, että olosi olisi parempi. Kerro jollekin olostasi rakas ventovieras. Älä jää yksin. Soita vaikka sairaalaan nyt. Pyydä joku luoksesi.
Minulla oli keväällä kauhea olo, en pystynyt edes olemaan. Sain onneksi apua ja nyt voin toisin.
Elämä tuo aina myös onnea eteen, sinulle tulee varmasti onnen hetkiä vielä. Kuuntelen nyt ennen nukkumaanmenoa katy perry fireworksin ja lähetä ajatuksia sinulle.
Sinun olemassaolollaan on merkitys!!!!!!!! Koet vielä onnen! Usko minua! Hae apua.

Kiitos, kiitos paljon. Haluaisin apua, mutta kynnys pyytää sitä on tosi suuri. Jos menen lääkäriin, ne luultavasti tyrkyttää lääkkeitä, ja niitä mä en ala syömään. Se on varma. Terapiaa mä tarvitsisin...
Enkä ole tottunut puhumaan omista ongelmistani muille. Oon itse aina se kuuntelija... ap