Alkoholin käytön lopettaneet, kuinka nopeasti muutoksia kropassa?
Mulla ei ole ollut alkoholiongelmaa, tapana on ollut juoda viikonloppuna kotona tai tutuilla tai missä milloinkin parista lasista pullolliseen viiniä. No, tämä on selvästi johtanut siihen, että läskiä on alkanut kertyä ja aineenvaihdunta on hidastunut. Olen vajaa 40v, joten nyt oli mielestäni syytä tarttua härkää sarvista ennen kuin alan muistuttaa erehdyttäväsi niitä 4kymppisiä vyötäröttömiä akkoja.
Lopetin nyt viinin litkimisen kuin seinään. Kaksi viikkoa on mennyt eikä ole ikävä pulloa. Syönyt olen aina terveellisesti, en herkuttele juurikaan muuten eikä ylipainoa ole, olen nyt satsannut raakaravintoon ja salitreeniin. Milloinkas voisi odottaa muutoksia kropassa? Kiinteytymistä ja laihtuakin haluaisin viitisen kiloa.
Kommentit (3)
Paino nousi kun tuli syötyä herkkuja enemmän. Suklaalevyssä kun on paljon enemmän kaloreita kuin 2 laillisesti punkkua. Naama tuntui rypistyvän ja näytin 5v vanhemmalta ihan yhtäkkiä. Päädyin takas entiseen elämään ;)
Hyvä homma, mutta noilla aiemmin juomillasi määrillä ei kauheasti ole turvonnut muutenkaan. Pari lasillista viiniä=170kcal. Vastaa jotain kanakeittoa kerran viikossa tms.
Mä uskoisin, että ne muutokset ei varmaan tule olemaan kovin radikaaleja, jos kohtuu käytöstä lopettaa. Tai riippuu vähän, kuinka usein meni vain se pari lasillista ja kuinka usein se koko pullo.