Pitääkö häät pitää lauantaina?
Kommentit (10)
Meidän mini vihkiminen maksoi noin 600 euroa. Ei pukua, ei mitään hienoa. Ja vittu kun harmittaa näin kymmenen vuoden päästä.
Aika vähäväkisiksi saattavat häät jäädä jonain muuna päivänä. Vieraat tuskin innostuvat ottamaan palkattomia vapaapäiviä, harva niitä saakaan.
Tuo nyt on huono peruste. Mun pitää häitä varten pyytää la ja su vapaaksi. Ei välttämättä huvita käyttää siihen viikkovapaita.
Ei pidä, mutta lauantai lienee turvallisin ja perinteisin, etenkin iltapäivä tai ilta. Vaikka jotkut tekevät töitä lauantaisinkin, määrä on kuitenkin pienempi kuin muina päivinä (sunnuntaita lukuunottamatta tietty).
Riippuu vähän kuinka paljon vieraita on tulossa. Olen ollut häissä perjantai-iltana, ja miksei sunnuntai voisi olla ihan yhtä hyvä päivä, varsinkin jos häät eivät ole biletyyppiset juomahäät.
Olen ollut häissä sunnuntaina, juhannuspäivänä (ei ollut kivaa oikein kenestäkään kun jäi oma juhannuksen vietto vähän kokonaan pois) ja helatorstaina (siinä mielessä ikävä että seuraava päivä työpäivä ja pitkä matka juhlpaikkakunnalle niin aika poikki seuraavana päivänä). Ei ole pakko eikä moukkamaistakaan välttämättä mutta huomaavaista olisi ajatella kutsuttujenkin kannalta.
Häitä ei tarvitse pitää ollekaan, jos ei halua. Mikäli on kova hinku, pääsee naimisiin muutenkin. Jokaisena arkipäivänä maistraatissa vihitään pareja. Pari todistajaa olisi hyvä olla paikalla, mutta nkin saa vaikka toimiston hen.kunnasta, jos ei muuten ole omasta takaa mukana.
Pullakahvit voi järjestää omalle porukalle, sitten kun siihen löytyy sopiva tilaisuus. Miksi pitäisi syöttää ja juottaa isompaa porukkaa? Ei mitään järkeä. Pelkkää rahan haaskausta.
Isoihin hääjuhliin säästetyt varat kannattaa sijoittaa vaikka omaan asuntoon. Panostakaa parisuhteeseen ja avioliiton onnisumiseen, älkää yhden päivän hulinaan ja hääjuhliin.
Jos pidät arkena, saat palkallisen vapaapäivän =)
Miksei häät vois olla esim arki-iltana. Mutta varmaan pienemmät häät, kaukaa tulevat eivät ehkä pääse paikalle. Tai vaikka pikavihkiminen lounastauolla. =)
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 23:02"]
Jos pidät arkena, saat palkallisen vapaapäivän =)
[/quote]
Häät ei ole vapaapäivän syy, vaan naimisiinmeno... Näidenhän ei ole mikään pakko tapahtua samana päivänä...