Lue keskustelun säännöt.
keskenmenon aiheuttama tyhjyys ja viha
30.09.2014 |
Sunnuntaina lääkkeellinen tyhjennys. Alan jo päästä jaloilleni mutta illat on hirveitä. Olen levoton kuin häkissä kiertävä peto. Tunnen vihaa koko maailmankaikkeutta kohtaan. Miksi meille? Miksi aina vastoinkäymisiä? Vauvaa yritetty niin monta vuotta että ei kohta enää jaksa laskea ja sitten kun viimein tärppää niin sen pitää loppua näin. Saisipa semmoset lääkkeet että vois vaan nukkua tämän paskan ajan ohi. Haaveissa on jo kyllä uus yritys, olen kuullut että keskenmenon jälkeen voisi raskautua helpommin. Mutta tämä viha, katkeruus, tyhjyys. Tuntuu että sydän halkeaa rinnassa. Mitään tukea ei sairaalassa tarjottu, lääkkeet kouraan, kotiin ja koita pärjätä. Erosin kirkostakin, koska rupesi niin vituttamaan koko paska jumala. Olen vuosikausia rukoillut lasta, pyytänyt että mekin saataisin pienokainen. Yksi riittää, ei kahta, ei kolmea, ei neljää. En pyydä lottovoittoa, en ikuista onnea, en hienoa taloa, autoa ja kultaistanoutajaa. Jumalaa ei ole, on vain julmaa. Mistään ei ole takeita etteikö tämä ainoa raskautuminen jää myös viimeiseksi. Ainoa lapsi mitä saatiin oli ultrassa näyvä liikkumaton pienokainen jonka sydän ei jaksanutkaan enää sykkiä. Äidin ja isän pieni rakas, niin toivottu, kaivattu ja rakastettu.
Kommentit (15)
Mulla on puhelimen kuvagalleriassa suhruinen kahvikupin kuva.
Kuva oli vahinkoräpsäys sinä marraskuisena aamuna viime talvena, kun odottelin lääkärin vastaanotolle menoa. Lääkäri totesi keskenmenon. Se oli järjestyksessä toinen perättäinen. Aina, kun näen kyseisen kuvan, ajattelen, että tuota kupposta juodessani mulla oli vielä toivoa. En voi edes deletoida kuvaa, niin epätarkka kuin se onkin, koska siinähän katoaisi sitten viimeinenkin toivon ripe.
Tiedän, miltä susta tuntuu :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tuesta! Voi kun voisi nopeuttaa ajan kulua ja siirtyä aikaan hamassa tulevaisuudessa kun asia ei enää oo niin kipeä.
Monen, todella monen vuoden yrityksen jälkeen, tuo tilanne on karmeinta mitä voi olla. Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä keskenmenoa ennen onnistumutta. Ensimmäisessä keskenmenneen ultrassa kaksi sikiöpussia.
Kolmannen jälkeen iski viharaivo ja masennus.
Viides raskaus oli pelkoa loppumetreille. Lisäksi lapsi perätilassa.
Tänään olen onnellinen taaperon äiti ja otan osaa suruusi. Tilanne on niin tuskallisen tyhjä tavalla jota keskemenoa kokematon (tai oma puoliso) ei ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vk 11+6 Ihmeen paljon sitä ehtii suunnitella tulevaa tuossa ajassa. Miten saa pitää pienoista sylissään, imettää, tuntea vauvan tuoksun ja lämmön. Ei siinä menetä vain muutamien viikkojen ikäistä sikiöä vaan kokonaisen elämän. Miesrukkakin on ihan rikki, hänestä niin näki miten ylpeä oli kun viimein oli tulossa isäksi. Mutta jospa me vielä onnistutaan. Voimia kaikille muillekin tämän kokeneille.
Voimia!On kuin lukisin omaa kokemaani.
Voisinkin kertoa hieman omaa tarinaani...
Meillä oli vajaat kolme vuotta yritystä takana, ennenkuin tärppäsi. Suunnaton onnen tunne, pää pilvissä ja suunnitelmat ja osotukset heti korkealla. Kesken meni niin että vedet tuli mutta sikiö oli edelleen sisälläni hengissä. Mitään ei ollut tehtävissä. Tämä kävi toisen kolmanneksen alussa ja lääkkeellinen tyhjennys oli pakko tehdä. Vaikka olen paljon pask***** elämässäni kohdannut niin tuo kokemus veti täydellisesti maton alta ja on ylivoimaisesti raskainta mitä olen kokenut. Tuon "pakkosynnytyksen" jälkeen sikiö tuotiin luokseni ja kyllä se hiljaiseksi veti. Eikä silloin (eikä nytkään) lohduttaneet sanat että "Se ei ollut terve... Ei ollut oikea aika... Sinä et tehnyt mitään väärin..." blaa blaa puheet. Kaikki satutti. Olemisella ei ollut mitään mieltä. Vihaa vain. Kaikki oli turhaa. Jouduin sairaslomalle ja kaikki päivät oli mustaa. Jonkin ajan kuluttua soitin pitkin hampain ja itkien ja vihaten neuvolasta saamaani puhelinnumeroon; terkkarin psykiatriselle sairaanhoitajalle. Siellä menin sitten käymään ja pitkän ajan kuluessa vyyhti alkoi purkautua..........
Noh, myöhemmin sitten myös toinen raskaus meni kesken mutta en jaksanut enää vihata. Katkeroiduin. Mutta sitten- kuten ap sanoit kuulleesi että km:n jälkeen saattaisi raskautua helpommin- näin kävi. Ja nyt meillä on 1-vuotias.
Keskenmeno jättää jälkensä. Toisille asiasta pääsee nopeammin yli ja eteenpäin mutta taas toisille se jättää syvät haavat ja se voi myös muuttaa melkein koko maailmankatsomuksen-- niin hullulta kuin se jostain voikin kuulostaa. Aikaa ei pysty nopeuttamaan, tunteet on vain elettävä ja annettava tulla ja sitten mennä. Ja ne tunteet varmasti tulee vaihtelemaan, on parempia ja huonompia päiviä, mutta kannustaisin kovasti puhumaan tunteistasi jollekin luotettavalle henkilölle. Siinä saisi taakkaa harteita.
Kovasti jaksamista ja toivon onnea vielä jos jaksatte yrittää uudestaan <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11. Ihana kirjoitus, sai kyyneleet silmiini. ap
Ymmärrän. Voimia meille kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla helpotti noi tunteet sen jälkeen, kun lapsi olisi syntynyt. En aktiivisesti ajatellut laskettua päivää, mutta jossain vaiheessa vain huomasin ettei enää tunnu niin pahalta ja se oli juuri lasketun ajan jälkeen. Seuraavasta raskaudesta en osannut iloita samalla tavalla, kun keskenmeno kummitteli mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouraisi syvältä sydämestä lukea tuo viestisi :( Voi kuinka toivon ja rukoilen (toivottavasti et pahastu!), että pääsette vielä sylittelemään sitä omaa, rakasta, sydämesi alla kasvanutta pienokaistanne <3 Voimia ja lämpimiä ajatuksia lähetän <3
Voimia! <3