Lue keskustelun säännöt.
Lisää vinkkejä kokeneemmilta äideiltä!
30.09.2014 |
Tein tänne pari päivää sitten ketjun, jossa kerroin, miten suhteeni esikoiseen on huonontunut vauvan syntymisen jälkeen. En enää muista, miten sen otsikoin, joten joudun nyt avaamaan uuden ketjun.
Taustaa: mulla on pieni vauva ja 3-vuotias esikoinen. Vauvan synnyttyä olen ollut aivan hirveän ärtyisä esikoiselle, ja olen kyllä muutenkin normaalia kiukkuisempi. Esikoinen on uhmaiässä, joten totta kai kaikenlaisia hankalia tilanteita tulee eteen, mutta mua tässä vaivaa eniten se, että tunnen jopa jonkinlaista inhoa esikoisen persoonallisuutta kohtaan.
Ketjussa jotkut äidit kertoivat, että negatiiviset tunteet vanhempia lapsia kohtaan menivät ohi vauvan kasvaessa, mutta jotenkin tämä tuntuu silti kamalalta. Esikoinen on (kai?) ihan normaali pieni lapsi, mutta monet hänen tekemisensä saavat minut aivan raivoihinsa, tunnen monesti jopa halua lyödä häntä. Hän ei kuuntele, mitä hänelle sanotaan, hän naureskelee ärsyttävästi, häslää ja hilluu ympäriinsä, kun pitäisi tehdä jotain, esim. pukea. Aina, kun pitäisi tulla ruokapöytään, alkaa mankuminen "yäääk, yääk". Kaikkea sellaista. Nämä asiat tunkevat minussa jotenkin todella syvälle ja ärsyttävät. Miten tällaisesta asenteesta voisi päästä eroon? Miten voisin kehittää positiivisia tunteita esikoista kohtaan ja lakata ärsyyntymästä turhasta?
Kommentit (14)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:06"]
Olisko esikoinen mustasukkainen vauvasta? Olettehan muistaneet antaa hänelle erityistä huomiota, ettei koe jääneensä vauvan jalkoihin? Ja mites mahdolliset isovanhemmat, vieraat ym, muistaahan kaikki huomioida myös vanhempaa lasta?
[/quote]
No varmasti on jonkin verran, mutta yritän järjestää yhteisiä hetkiä esikoisen kanssa jne. Isovanhemmat tässä vaiheessa usein touhaavat enemmän esikoisen kanssa kuin vauvan.
Mutta mä luulisin, että esikoisen käyttäytyminen on vain ihan normaalia lapsen käyttäytymistä, ongelma ei (kai?) ole siinä, vaan mussa, kun en kestä sitä käytöstä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaali biologinen reaktio. Lapselle ei toki kannata ilmaista. Mulle on käynyt kolme kertaa noin. Toisaalta tunnen myös suurempaa hellyyttä isompia lapsia kohtaan vauva-aikana. Vauva ja hormonit kertaa kaikki tunteet. Voit myös sisimmässäsi ajatella, että isomman pitäisi jo osata kaikenlaista paremmin, kun hän on isompi.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:17"]
Ihan normaali biologinen reaktio. Lapselle ei toki kannata ilmaista. Mulle on käynyt kolme kertaa noin. Toisaalta tunnen myös suurempaa hellyyttä isompia lapsia kohtaan vauva-aikana. Vauva ja hormonit kertaa kaikki tunteet. Voit myös sisimmässäsi ajatella, että isomman pitäisi jo osata kaikenlaista paremmin, kun hän on isompi.
[/quote]
Ihan selvästi ajattelen, että lapsen pitäisi osata "ymmärtää", ettei tietyllä tavalla voi käyttäytyä, mikä taas on ihan liikaa vaadittu. Tiedän, että ei pitäisi lapselle ilmaista, mutta kyllähän se tulee läpi, kun huudan ja vouhkaan välillä aivan naurettavist asioista. Usein on sellainen olo, niin kuin olisi kesto-PMS päällä.
Mun on vaan niin supervaikea kestää sitä typeröintiä ja häsläämistä. Yritän olla rauhallinen ja valmistaa lasta etukäteen kaikkiin lähtöihin ja muihin, mutta tuntuu, että mistään ei ole mitään apua. Lapsi ei kuuntele, ei tottele ja tekee kaikkea muuta kuin mitä käsken. Usein mikään muu ei auta kuin uhkaus, tuntuu, että se on ainoa asia, jonka lapsi noteeraa.
Ap
Raskauden ajan hormonit ovat ilmeisesti vielä melkoisen sekaisin ja vauva vielä valvottaa niin siksi ärsyynnyt herkästi, kun mielestäsi ison lapsen pitäisi jo osata. 3 vuotias on kuitenkin vielä todella pieni ja tarvitsee aikuisen tukea kiukkuunsa ja kasvuunsa. Onko miehesi paljon arjessa mukana. Voisiko hän esim viettää aikaa esikoisen kanssa kaksin niin, että hän kokisi olevansa nyt iso sisarus eikä vauva enää?
T:kuuden äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on niin kuin meillä. Ja just samalla ikäerolla ja hyvin vaativalla uhmaiällä joka oli jo ennen vauvan syntymää. Ja joka nosti päätänsä uudelleen vauvan synnyttyä. Nyt vauvan ollessa 4kk alkaa pikkuhiljaa helpottaa, niin minulla kuin esikoisellakin. Mutta kyllä alkutaival oli raskasta, vaikka vanhemmallekin lapselle annettiin huomiota ja hellyyttä. Silti paljon joutui suuttumaa jne. ja se ärsytti minua, siis se että niin paljon piti suuttua ja komentaa. Tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, kun en aina jaksanut olla johdonmukainen ja rauhallinen. Kuitenkin muistin aina suuttumisen jälkeen halata lasta ja kertoa että hän on minulle edelleen rakas.
Tsemppiä ap. Uskon että tuo on luonnollista, niin sinulle kuin minullekin.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:39"]
Raskauden ajan hormonit ovat ilmeisesti vielä melkoisen sekaisin ja vauva vielä valvottaa niin siksi ärsyynnyt herkästi, kun mielestäsi ison lapsen pitäisi jo osata. 3 vuotias on kuitenkin vielä todella pieni ja tarvitsee aikuisen tukea kiukkuunsa ja kasvuunsa. Onko miehesi paljon arjessa mukana. Voisiko hän esim viettää aikaa esikoisen kanssa kaksin niin, että hän kokisi olevansa nyt iso sisarus eikä vauva enää? T:kuuden äiti
[/quote]
On mieheni paljon mukana ja molemmat annamme esikoiselle kahdenkeskistä aikaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:39"]
Raskauden ajan hormonit ovat ilmeisesti vielä melkoisen sekaisin ja vauva vielä valvottaa niin siksi ärsyynnyt herkästi, kun mielestäsi ison lapsen pitäisi jo osata. 3 vuotias on kuitenkin vielä todella pieni ja tarvitsee aikuisen tukea kiukkuunsa ja kasvuunsa. Onko miehesi paljon arjessa mukana. Voisiko hän esim viettää aikaa esikoisen kanssa kaksin niin, että hän kokisi olevansa nyt iso sisarus eikä vauva enää? T:kuuden äiti
[/quote]Mielummin niin päin että äiti olisi esikoisen kanssa ja isä vauvan kanssa enemmän.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 15:47"]
Tuohan on niin kuin meillä. Ja just samalla ikäerolla ja hyvin vaativalla uhmaiällä joka oli jo ennen vauvan syntymää. Ja joka nosti päätänsä uudelleen vauvan synnyttyä. Nyt vauvan ollessa 4kk alkaa pikkuhiljaa helpottaa, niin minulla kuin esikoisellakin. Mutta kyllä alkutaival oli raskasta, vaikka vanhemmallekin lapselle annettiin huomiota ja hellyyttä. Silti paljon joutui suuttumaa jne. ja se ärsytti minua, siis se että niin paljon piti suuttua ja komentaa. Tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, kun en aina jaksanut olla johdonmukainen ja rauhallinen. Kuitenkin muistin aina suuttumisen jälkeen halata lasta ja kertoa että hän on minulle edelleen rakas.
Tsemppiä ap. Uskon että tuo on luonnollista, niin sinulle kuin minullekin.
[/quote]
Mä luulen, että mitä uhmaikiin tulee, meillä on aika helppo lapsi. Meillä on vähemmän raivokohtauksia ja enemmän sitä, että lapsi ei kuuntele, juoksee vain ympäri ämpäri ja naureskelee. Tuntuu, etä suoraviivaiseen raivokohtaukseen olisi helpompi reagoida, mutta ehkä se ei oikeasti ole niin...
Tuntuu vain, ettei kukaan voi olla näin huono äiti ja reagoida niin kuin minä. Tämä on niin naurettavaa, kun en ikään kuin pysty olemaan aikuinen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että äidille tekis hyvää ottaa myös ihan omaa aikaa, olla yksin välillä! Mulla ainakin jo yhden kanssa välillä menee pinna, siitä tietää että kaipais vähän yksinoloa.. Sitten tuntuu taas paremmin riittävän voimat huomioida myös lasta ja puuhailla mukavia yhdessä. Toisaalta varmaan myös vauvan kanssa olis hyvä olla välillä kahdestaan, niin että saa tutustua kunnolla myös tähän uuteen ihmiseen. :)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 16:01"]
Luulen että äidille tekis hyvää ottaa myös ihan omaa aikaa, olla yksin välillä! Mulla ainakin jo yhden kanssa välillä menee pinna, siitä tietää että kaipais vähän yksinoloa.. Sitten tuntuu taas paremmin riittävän voimat huomioida myös lasta ja puuhailla mukavia yhdessä. Toisaalta varmaan myös vauvan kanssa olis hyvä olla välillä kahdestaan, niin että saa tutustua kunnolla myös tähän uuteen ihmiseen. :)
[/quote]
Joo, niin tekis! En ole ehkä oikein ehtinyt vielä sellaiseen. Kaikista tehokkaimmin mulla on aina tuulettanut päätä ratsastus, mutta tällä hetkellä en oikein pääse ratsastamaan - pitää yrittää mahd. pian järjestää.
Esikoinen aloittaa osapäivähoidon 2 krt viikossa tällä viikolla, ja mä uskon, että se ero on ihan hyväksi meille molemmille, ja vauvallekin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 16:01"]
Luulen että äidille tekis hyvää ottaa myös ihan omaa aikaa, olla yksin välillä! Mulla ainakin jo yhden kanssa välillä menee pinna, siitä tietää että kaipais vähän yksinoloa.. Sitten tuntuu taas paremmin riittävän voimat huomioida myös lasta ja puuhailla mukavia yhdessä. Toisaalta varmaan myös vauvan kanssa olis hyvä olla välillä kahdestaan, niin että saa tutustua kunnolla myös tähän uuteen ihmiseen. :)
[/quote]
Tämä on ihan totta. Jo pienikin hetki yksikseen tekee terää. Minä olen huono pytämään apua, mutta nyt olen suonut itselleni niitä omia hetkiä, vaikka sitten illalla lenkillä kaksin koiran kanssa, tai kauppareissulla yksin. Meillä ei ole kovinkaan isoa turvaverkkoa täällä (mummoja, pappoja eikä muitakaan). Mutta oma tätini hakee aina välillä isompaa lasta kanssaan ulkoilemaan, ne on arvokkaita hetkiä. Lapsi käy myös kerran viikossa kerhossa ja kerran viikossa tanssissa. Tanssi on aivan minun ja lapsen yhteinen juttu. Ja ihan vasta työkaverini houkutteli meidät perhekerhoon. Nämä on varmaan olleet niitä asioita jotka on osaltansa auttaneet tilannetta rauhottumaan. Ja itsekin jaksan paremmin.
8
Olisko esikoinen mustasukkainen vauvasta? Olettehan muistaneet antaa hänelle erityistä huomiota, ettei koe jääneensä vauvan jalkoihin? Ja mites mahdolliset isovanhemmat, vieraat ym, muistaahan kaikki huomioida myös vanhempaa lasta?