Millä selittyy 70-luvun äitien arvosteluketjun suosio?

En tiedä, minäkin meinasin kirjoittaa siihen silloin kun se ketju oli vasta aloitettu. Mun äiti on ollut ihan hirviö ja syntynyt 40-luvulla, tosin minä itse olen syntynyt vasta 80-luvulla. Mutta sitten päätin että en halua muistella negatiivisia asioita enkä rypeä niissä, enkä lukea muiden negatiivisia vastaavia kokemuksia. Useimmat varmaan haluaa?

Minun äitini on 20-luvun lopulta ja itse olen 60-luvulla syntynyt, mutta voin täysin tunnistaa ketjussa esitetyt ikävät asiat omasta elämästäni: Vähättely, kyttäys, lyttäys, marttyyriys, kateus omalle lapselle, mykkäkoulut, v-uilu... Äitiys on vaikeaa, senaikaiset kasvatuskäsitykset olivat osin perseestä, sota-ajan mukanaan tuomat kokemukset ja traumat vaikuttavat, ja sitten on vielä äidin yksilölliset henkiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat.myös.

Suosio taitaa kummuta oivalluksesta, siitä syntyvästä itsetutkiskelusta ja vertaistuen sekä ymmärtämien saamisesta.

Oma äitini ei ole huono äiti vaan erittäin rakastava ja aina ottanut meidät lapset huomioon mutta täytyy sanoa että aivan liian monen ystäväni äidin tuosta ketjusta "tunnistin".

Ja ellen ihan väärin muista, aiheesta on tehty jopa tutkimusta onko maailman tapahtumat vaikuttaneet miten perheisiin ja vanhemmuuteen. 70-luvun äitien äidit ovat olleet töissä, töitä riitti kaikille, raha, ulkoiset puitteet ja työnteko meni lasten edelle ja tätäkin ennen oli yleistä ettei äidit hoitaneet lapsiaan vaan lapset olivat keskenään tai sen raihnaisimman hoidettavana. Äidin malli siis puuttui.

Sitten alkoi iskeä lama, työpaikat menivät ja jos pysyi niin ei tiedetty kuinka pitkään. Epävarmuus, työttömiksi jääneiden miesten alkoholin käytön kasvu ja tulojen väheneminen, maalta alettiin siirtyä kaupunkeihin, töiden perässä muuttaminen alueille joissa ei ollut tukiverkkoa ja monet lähtivät ennen lamaa kauas kotiseudustaan opiskelun tai töiden perässä, löysivät puolison ja jäivät sinne, huomatakseen pian olevan tyhjän päällä. Monien isät tai isoisät olivat sodassa ja sekin on vaikuttanut eli heidän kotonaan on vaiettu eikä ongelmista ole voinut puhua vanhemmilleen. 

Nyt on netti, on helppo etsiä tietoa, mediassakin käsitellään vanhemmuutta, äitiydestä puhutaan. On perhekerhoa, muskaria, vauvauintia, joka paikasta tulee vihjailua tai kerrotaan suoraan että lapset tarvitsevat äidin ja isän läsnäoloa. Ja siitä pitkälti olikin kyse, äidit eivät olleet läsnä lapsilleen, ehkä eivät edes itselleen.

Keskenkasvuisuutta on se, ettei osata ottaa äitiä (tai isää) ihmisenä, vaan vielä aikuisenakin oletetaan,mettä oman vanhemman olisi pitänyt olla kaikkitietävä ja kaikkeen pystyvä jumala - ja kun ei ollut, katkeroidutaan ja syytellään. 

Ei auta kunin toiivos, että meidän lapset kasvaa aikuisemmiksi kuin me.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 08:03"]

Keskenkasvuisuutta on se, ettei osata ottaa äitiä (tai isää) ihmisenä, vaan vielä aikuisenakin oletetaan,mettä oman vanhemman olisi pitänyt olla kaikkitietävä ja kaikkeen pystyvä jumala - ja kun ei ollut, katkeroidutaan ja syytellään. 

Ei auta kunin toiivos, että meidän lapset kasvaa aikuisemmiksi kuin me.

[/quote]  Juuri näin. Eikä ymmärretä, että sillä äidillä on oma kasvatushistoriansa ja traumansa ja ongelmansa. Ei haluta tutustua äitiin naisena, vaan nähdään se vain kaikkitietävänä äitinä.

Omalla äidilläni on niin rankka lapsuus, etten olisi voinut kuvitellakaan. Nyt kun hän on vanha ja on kertonut siitä, olen ihmeissäni, että hän on edes niin hyvin selvinnyt. Sai ensimäiset lapsensa 17v ja 18v ja on yrittänyt selvitä, miten on selvinnyt ja on paljon virheitä tehnyt.

Nämä samat valittajat vaativat, että heidän lastensa täytyy ymmärtää heitä ja heidän traumojaan. Aina syytetään muita pahasta olosta, eikä edes aikuisena osata ottaa vastuuta omista valinnoistaan.

Tuskin heistä parempia äitejä tulee omille lapsilleen, kun oman navan ympärillä vain pyörivät.

Minä taas ajattelen asiaa niin, että kaikki samassa ajassa elävät vanhemmat tekevät joukolla samoja virheitä, niin kuin mekin nyt. Nämä virheet näkyvät myöhemmin ja niistä voidaan puhua julkisesti. 70-luvun lapset tekevät nyt lapsia tai ovat juuri vanhempia koululaisille ja muistot tulevat silloin pintaan. Pinnassa ollessaan muistoja on helpompi käsitellä. 

Itse olen tuon ajan lapsi myös, luin ketjua hetken aikaa, mutta en kovin kauaa jaksanut, ne on niitä asioita mitä olen käynyt läpi terapiassani. Minulla oli aika kamala lapsuus ja luulin sen jo jääneen taaksi, kunnes tein ensimmäisen lapsen ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tajusin kuinka hirveä lapsuuteni oli. Kun me ihmiset yleensä tehdään asioita samalla tavalla kuin omalle itselle on tehty, siksi noita käy läpi. Ja jos on ollut kamala lapsuus ja ajattelee, etten toista samoja virheitä, niin siinä on sitten se törmäyshetki käsillä.

Minä teen takuulla joitakin ikäviä asioita omille lapsille, vaikken haluaisikaan, mutta niin he sen taatusti kokevat. Lapsia ei vaan kerrassaan voi pitää sillä tavalla, etteivät he jotain pahaa kokisi. Vaikka kasvattaisi pumpulissa, niin pettymyksiä tulee silti. Tai jos kasvattaa normaalisti, niin siinäkin on jotain mikä ei tunnu kivalle. Jos koittaa tehdä päinvastoin kuin itselle on käynyt, niin saattaa mennä saman ilmiön toiseen päähän ja sekään ei ole hyvä.

Mutta pointti on, että kun nuo virheet tekee, niin ne myönnetään ja pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi. Eikä niinkuin minun vanhempani, kieltävät kaiken, jolloin se paha mieli jää mylläämään mieleen aika pitkäksi aikaa, jollei lopullisesti. Kieltämällä tekonsa siinä ikäänkuin tulee syytettyä sitä toista ja siirrettyä kaikki vastuu hänelle. Niin vähän siihen vaadittaisiin, että sanoisi vain:oletko kokenut asiat noin? Olen pahoillani jos olen loukannut sinua. En ole sitä halunnut ja tarkoittanut, en osannut tehdä toisin.

Kirjoitin tuohon ketjuun 2 viestiä. Toisessa kerroin käyneeni asiat läpi äidin kanssa, unohtaneeni ja antaneeni anteeksi,enkä kertonut mitään yksittäisiä esimerkkejä. Toisessa viestissä kerroin äitini nuoruuden hyväksikäytöstä. Itse ymmärrän äitiäni nyt, enkä jaksa olla katkera. Ymmärrys ei tullut tästä ketjusta, vaan aikaisemmin oman läpikäymisen kautta. Sitä en ollut tiennyt,että niin monella on samaa. Ehkä ketju toimii äitienkin hyväksi, koska siihen osallistuneet ehkä huomaa, ettei äiti ollutkaan hullu sadisti, vaan aikansa tuotos.

Itselläni on pieni tyttö ja odotan kauhulla, mitä traumoja aiheutan hänelle.

Sitä kanssa mietin, että siihen aikaan suurempi osa perheistä oli kuitenkin ydinperheitä (olikos se nyt oikea termi, tarkoitan sitä, että lapset olivat perheen vanhempien biologisia lapsia). Meidän aikamme sudenkuoppa piilee siinä, että uusioperheissä ed. liiton lapset saattaa kokea eriarvoisuutta vanhempien yhteisten lasten kanssa. Tärkeintä on varmaan tiedostaa riski ja toimia sen mukaan.