Ystävä erosi ja vaihtoi paikkakuntaa. Myös ystävyys rakoilee. Muita?

Up

Ja ymmärän, että hän kävi läpi vaikeaa elämäntilannetta. Itse Olin tuolloin loppuunpalamisen partaalla, pienen lapset, talonrakennusprojekti ... Ei siis ollut ihan helppo tilanne minullakaan.

ap

Miksi sinä olet hänen ystävänsä? Vai... oletko?

Jaa-a, sitä tässä on mietitty. Ehkä Olin vain se olkapää ja kuuntelija hänen eronsa aikana. Lasten ollessa pieniä asuimme lähekkäin ja hiekkalaatikon kautta yhteydenpito tiivistyi ystävyydeksi. Luulisin.

ap

Luulet ehkä liikoja itsesi merkityksestä hänelle. Tuskin häntä haittaa vaikka välinne olisivat kylmät. Ikävä sanoa näin, mutta itse voisin kuvitella itseni hänen paikalleen ja kylmyyteni johtuu siitä, että minulla on oikeasti paljon vaikeampaa kuin osaatkaan kuvitella, eikä kaikki palikat hallussa, kuten sinulla, jonka on onnistunut onnistuneesti ilmeisesti vetää läpi taloprojektit sun muut sillä aikaa kun mä erosin etc.

Voi olla totta. Olimme aika paljon tekemisissä myös perheinä ja hänen exänsä on edelleen kaveriporukassamme. Ehkä tämäkin ystävääni (ex?) ärsyttää. No, nykyisin emme niin usein tapaa. Ikävää vain, jos olen hänelle niin yhdentekevä. Itse olen tätä väliin kylmenemistä pohtinut paljonkin.

ap

Kyllä hän varmasti tarvitsisi sinunkaltaistasi välittävää ihmistä, mutta miten sä näytät sen, että sä välität? Ystäväsi on epäilemättä hankala ihminen ja hänellä on vaikeutensa, sen takia ns. normaali ystävyys voi mennä häneltä vähän niin kuin "yli hilseen". Eli ei tajua, mitä sä olet tehnyt, (vaikka pitäis!). 

Hän on (jos on yhtään kuin minä) vähän kuin pieni lapsi, joka tarttis sen uhmankin taakse välittämistä. Ymmärrän hyvin, jos et jaksa. Et sinä oikeasti ole hänelle yhdentekevä, mutta hän ei vain kykene... muuhun. Anna teille aikaa. Jos voit olla kääntämättä selkää, mutta et uhraakaan hänelle ajatustakaan hetkeksi, niin ehkä jotain vielä tapahtuu. Hän kestänee sen, aikalisän ottamisen, kun kerran on nyt itse se, joka äksyili.

Ja jos käy niin, että aikalisän jälkeenkään et jaksa jatkaa niin... annat sitten olla. Eipä hänkään lähentynyt sinua päin, joten kumpikaan ei voi syyttää toista välien rikkoutumisesta. Vai syytätkö sinä? Hän ei varmaan ole tosiaan kovin vahva ja ehjä ihminen, eikä se ole sinun syysi.

Ja siis joskus suora puhe ON paikallaan, mutta sen tulee olla minä-lähtöistä. Ei syyttelevää. Tai siis se, mitä tällaiset henkilöt tarvitsisivat, on suora palaute. Harva sitä uskaltaa / osaa sanoa ja siksi hän ei saa ikinä tietää, mitä muut oikeasti ajattelevat. Mutta jos puhutaan suoraan, niin on parasta miettiä tarkkaan mitä sanoo. Tai sitten ei sanoa (seuraa vain riitaa). 

Minä-muotoisella lyhyellä ilmaisulla jossa ei suostu jäämään jankkaamaan saattaa saavuttaa jotain, varsinkin jos ilmaisee samalla tai sitten myöhemmin kun henkilö on toipunut palautteesta/kritiikistä, että tämä ihminen on kritiikin antajalle tärkeä ja rakas. Tällaisia ovat minun mietteeni, en tiedä, kuinka käyttökelpoisia muille.

Kuulostaa aika halvalta ystävältä. Tavallaan eräältä entiseltä ystävältäni vaikka erilainen kuvio taustalla.

Tapasin tämän kaverin opiskelujeni ekana vuotena ja meistä tuli joksikin aikaa todella hyvät ystävät ja olimme osa kuuden hengen kaveriporukkaa. Sitten alkoi pikkuhiljaa paljastua ilkeitä puolia tästä kaverista, todella joustamaton, sai raivokohtauksia ja käyttäytyi ikäänsä nähden erittäin epäkypsästi (mm. Piti mykkäkoulua ja mökötti mielivaltaisesti jos siltä tuntui.) Aloin epäilemään hänen henkistä tasapainoisuuttaan, kunnes erään kerran hän kilahti. Haukkui minut täysin pystyyn asioista joiden en tienny olevan ongelma ollenkaan (mm. fraasi mitä käytin kuulemma ärsyttääkseni vain häntä, "voi mahdoton", en olisi saanut käyttää kun hän vihasi sitä) ja keksi syyttää minua kaikesta maan ja taivaan välillä. Järkytyin tästä höykytyksestä niin pahasti että aloin itkemään ja hän lopetti huutamisen ja sanoi sitten "sori ei ollu tarkotus itkettää." Sen illan jälkeen olin niin järkyttynyt että lakkasin puhumasta hänelle. En vain kyennyt edes katsomaan häntä. En halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan kuin pakosta. Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi ja esitti ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Säikähti kuitenkin "ystävän menetystä" ja alkoi mielistellä ja kielistellä ystäväporukkamme muita jäseniä epänormaalin paljon sen jälkeen. Onneksi pääsi muualle opiskelemaan ja häipyi.

Luulen ap että ex-kaverisi on itsekäs ja kuvitteli voivansa kohdella sinua oman surunsa keskellä miten haluaa. Kun se ei onnistunutkaan niin nyt hän ei halua niellä ylpeyttään ja pyytää anteeksi. Yrittää mielistellä yhteisiä ystäviä jottei menetä myös heitä. Sinä olet paljon arvokkaampi kuin tuollainen luuska "ystävä". Tiedän että se kaverin menetys harmittaa, mutta ei tuollaiset ihmiset ole oikeita ystäviä.