Tekis mieli erota mutta ei kuitenkaan jaksa

Hohhoijaa. Muiden tunteet ei ole sun vastuulla. Jos olet onneton, tee asialle jotain. OmA paha olo heijastuu väistämättä läheisiisi.

No on ne sillai mun vastuulla, että mun tekoni vaikuttavat toisiin. Senpä kun tietäisikin mitä pitäisi tehdä niin olisi aika helppoa. AP

Tottakai vaikuttaa, mutta kun et tietoisesti ketään satuta, niin ei ole sun vastuulla miten toiset sun ratkaisun kokee. Tottakai lapsia tuet ja osoitat, että ovat rakkaita jne. mutta on typerää jäädä surkuttelemaan ja miettimään että mitähän se suku musta ajattelee jos nuin teen. Elät elämää itsellesi, se on sun elämä. Lapsillakin voi olla parempi olla,Älä jos äiti voi paremmin.

Itse ainakin toivon, että vanhempani olisivat eronneet, niin ei olis tarvinnut lapsuutta elää siinä kylmässä kodissa ja kuunnella naljailua ja valitusta joka päivä.

Siinähän se onkin, että ei ne kuule naljailua edes joka viikko tms. Sisäisesti vain paha olla, mutta lastenkin takia usein tsemppaan,e ttä menen miestä halimaan tms että lapset varmasti näkisivät rakkautta. AP

Ihan samaa asiaa tässä mietiskelen itsekin. Tänään annoin ensimmäisen kerran itselleni luvan miettiä avioeroa. Mies on patalaiska ja aloitekyvytön. Kävisi töissä vaan ja makaisi sohvalla lukemassa lehtiä lopun aikaa ellen olisi sieltä repimässä ylös. Koko kodin ja arjen pyörittäminen on minun vastuullani ja siihen olen todella uupunut. Ruoka kannetaan lautasella eteen, koskaan ei tarvitse siivota jne. ja sitten vaan kiukuttelee ja valittaa. Siihen ei myöskään ole tulossa mitään muutosta. Esitit todella hyvän kysymyksen, mistä saisin intoa rakastaa tätä miestä. En tiedä, mutta juuri siihen etsin vastausta itsekin. Voimia sinulle!

Itse tein listaa niistä asioista, jotka eniten hiertävät. Ja sitten myös niistä hyvistä. Kannattaa vertailla, kumpia on enemmän ja minkä painoarvon asiat saavat. Ja ehkä tärkeimpänä niistä huonoista asioista, että ovatko ne sellaisia, mille oikeasti voi tehdä jotain ja mitkä ihan oikeasti voivat muuttua paremmaksi. Jos ne ovat jotain pysyvää, mille ei ole mitään tehtävissä, ero voi olla hyvä vaihtoehto.

Voi kun voisi aikakoneella testata elämää eron jälkeen ja mahd. muun kanssa ja sitten painaakin deleteä ja palata... Pelkään kuitenkin sitä, että paitsi sitä mylläkkää mitä erosta monella tasolla aiheutuisi, voisi olla hyvin mahdollista, että tuevalla mahd. puolisolla olisi vielä paljon huonommat huonot puolet... Onhan niitäkin mille ei ole tapahtunut mitään oleellista positiivista muutosta 20 vuoteen, mutta toisaalta on paljon hyviä, joista en halua luopua... Se ainakin pitäisi oppia, että jos aikoo suhteessa olla, on turha pilata sitäkin hyvää valittamiseen ja murehtimiseen... mutta sitten aina iskee itsesäälin päivä kuten tänään kun on kiusaus ajatelle, että kenen tahansa muun kanssa olisi onnellisempi, vaikkei se totta olekaan. AP

Olisihan se tietoista monenkin ihmisen aika raakaakin satuttamista jos tästä ottaisin ja lähtisin. (Joskus toivonkin, että mies tekisi niin niin minä en olisi se s yypää...) Vaikka eihän se tietty niin ole jos rehellisiä ollaan. Mutta siis mietin, että siihen nähden miten paljon on hyvää perheessä, olisiko liian itsekästä erota kun ei ole mitään takeita,e ttä seuraava suhd eainakaan muutaman ekan vuoden rakastumisvaiheen jälkeen olisi yhtään sen parempi. Eri asioista vain tapeltaisiin. AP

Olen aina miettinyt sitä, kun moni sanoo, että olisi toivonut vanhempien eroavan silloin kun oli lapsi. Mistä voi tietää, että elämästä olisi tullut parempaa sillä? Sehän on vain kuvitelma, että elämä olisi parantunut siitä. Yhtälailla kuin se, että jotkut toteavat, että kunpa vanhemmat eivät olisi eronneet. Joissakin tilanteissa lienee selvää, että näin olisi, mutta ei se mitenkään varmaa ole.

Näitä ratkaisuja vaan tehdään puoleen ja toiseen, mutta lopputulosta ei voi etukäteen tietää.

No ei sitä eroa sillä mielellä pidäkään tehdä, että uuden puolison varaan lasketaan. Mieti elämä siltä pohjalta että olet yksin lasten kanssa, ja jos joskus siihen uusi kumppani tulee, sen on oltava paljon parempi kuin entinen. Eikä uutta välttämättä koskaan tule, eikä huonoa tietenkään kannata ottaa.

Mihin sinä aikanaan rakastuit miehessäsi? Onko siitä mitään enää jäljellä? Samanlainen arvomaailma, maailmankuva, mielenkiinnonkohteet jne.?? Jos sellaiset peruspalkat on vielä kohdallaan, on varmasti jotain vielä tehtävissä.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 12:37"]

Voi kun voisi aikakoneella testata elämää eron jälkeen ja mahd. muun kanssa ja sitten painaakin deleteä ja palata... Pelkään kuitenkin sitä, että paitsi sitä mylläkkää mitä erosta monella tasolla aiheutuisi, voisi olla hyvin mahdollista, että tuevalla mahd. puolisolla olisi vielä paljon huonommat huonot puolet... Onhan niitäkin mille ei ole tapahtunut mitään oleellista positiivista muutosta 20 vuoteen, mutta toisaalta on paljon hyviä, joista en halua luopua... Se ainakin pitäisi oppia, että jos aikoo suhteessa olla, on turha pilata sitäkin hyvää valittamiseen ja murehtimiseen... mutta sitten aina iskee itsesäälin päivä kuten tänään kun on kiusaus ajatelle, että kenen tahansa muun kanssa olisi onnellisempi, vaikkei se totta olekaan. AP

[/quote]

Mikähän siinä on, että aina tulee ajatelleeksi, että se ruoho on jotenkin vihreämpää aidan toisella puolella? No, ihan samoissa mietteissä olen minäkin...

Mä en ymmärrä noita kulissiavioliittoja... En usko, että haluan koskaan naimisiin, kun olen nähnyt eräiden sukulaistenkin liittoja miten huonosti niillä oikeasti menee.. kyllä siinä on niiden lapsetkin saaneet kuulla vanhempien avointa vittuilua toisilleen aikuisikään asti. Sitten käytetään omia lapsia jonain terapeutteina, joille tilitetään kaikki puutteellisesta seksielämästä lähtien. Minkälaista esimerkkiä se näyttää heidän tuleviin parisuhteisiin? Mun mielestä jokaisen pitää ajatella omaa onneaan, jos todella tuntuu ettei mitään ole enää tehtävissä avioliiton onnistumisen hyväksi. Kyllä ne lapsetkin oppii vanhempien eron hyväksymään viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa miten paljon paremmaksi asiat muuttuivat.

...