Mitä liikuntaa aiot harrastaa tänään?
Lähden kohta juoksemaan ja sitten nostan painoja kotona. Jos huvittaa, käyn illasta vielä pyöräilemässä. Eli fiiliksen mukaan mennään.
Kommentit (26)
Leikkaan nurmikon. Sitä voisi kai sanoa reippaalla kävelyllä käymiseksi ja aikaa menee hiki otsalla 1,5h.
Kävin jo rullaluistelemassa 10 kilometriä ja illalla on vielä tanssitreenit.
Tunti uintia, kuten joka päivä tällä ja ensi viikolla lapsen uimakoulun ajan.
En mitään. Migreeni vaivaa. Kunhan olen soittanut töihin, menen nukkumaan.
Ajattelin tehdä päivällä kahvakuulatreenin. Ulos en voi mennä kuin minuuteiksi kerrallaan, joten tämä on ainoa juttu nyt..
Spinning ja kuntosali. Pakko liikkua sisälllä, kun ulkona ei jaksa
Teen noin puolen tunnin jumpan tutulla ohjelmalla ennen kuin menen illaksi töihin.
Tunnin CrossFit ja sen päälle joogaa.
Vajaa tunnin treeni ylä- ja keskivartalolle (punttia kotona)
En mitään kun 2 edellistä päivää on mennyt lenkillä ja pyöräilemässä. Pitää levätä välillä.
Ulkona touhuilen lasten kanssa ja teen puutarhahommia ( lapiointia ja kottikärryjen työntelyä ) joka tosin on hyötyliikuntaa mutta varsin tehokasta sellaista, siis tuo jälkimmäinen. Illalla varmaan teen pyörälenkin.
Lähden kävelemään ja poimimaan marjoja. Haravoin. Kitken kukkapenkkejä.
Tänään olisi oikeastaan lepopäivän vuoro, mutta toisaalta huomenna sellainen tulee pakosti. En tiedä haluanko levätä kahta peräkkäistä päivää, joten teen ehkä jonkun kevyen pyörälenkin.
pyörälenkki, 20km
illemmalla kun on viileämpää
Kävelen jääkaapille ja takaisin sohvalle.
Reipas kävely mtesässä 6km suoritettu. Lisäksi lähden kohta hoitamaan asioita ja kuljen välimatkat polkupyörällä.
En mitään, polvi paskana.