Olen idiootti

Olen pilannut kaiken ihan omalla idiootilla käytökselläni. Olen tuhonnut luottamukseni, siis oman luottoni muihin ihmisiin koska olen tuhonnut itseni sisäisesti. Valaisen..

Tapasin 17v ihanan miehen, oikein unelma. Muutimmekin pian yhteen, olin jo silloin täysi-ikäinen. Ei mennyt kauaa kun miehestä paljastui todellinen narsisti joka oli väkivaltainen. Siitä alkoi 5vuoden selittely murtuneille luille ja mustelmille. Vihasin tätä miestä ylikaiken, enemmän pelkäsin häntä. Kehitin itselleni sivusuhteen jotta saisin olla onnellinen -> petin häntä, monta kertaa. Sitten tapahtui pahoinpitely, johon sivulliset reagoivat ja poliisi. Olin pahasti loukkaantunut ja jouduin sairaalaan, enää eivät selitykset auttaneet, asia meni käräjille. Muutin ennen käräjiä miehen kotikaupunkiin hänen kanssaan, koska hänen mielestään perheeni puuttui liikaa asioihimme ja asuimme liian lähellä heitä.

Jätin siis taakseni kaiken tutun ja turvallisen.

Ehdimme asua alle vuoden miehen kotikaupungissa kun sattumalta tapasin nykyisin mieheni. Hän kolahti heti. Pahoinpitely tosin jatkui kotona, joten en jaksanut enää valehdella kenellekään, kerroin kaiken tapaamalleni miehelle. Olimme tunteneet vain 4kk kun muutimme yhteen, muutossa ex poikaystäväni luota avustivat poliisit. Muutto sujui hyvin.

Olin niin onnellinen, olin ihan unelmieni miehen kanssa! Sitten kaiken onnellisuuden keskellä tajusin että olen raskaana. Olimme tunteneet 7kk. Tein abortin erittäin aikaisessa vaiheessa. Emme puhuneet asiasta, jätin sen vain johonkin. Kaikki sujui hyvin ja töissä rullasi. Kunnes tästä 9kk päästä sairastuin uudelleen bulimiaan (ollut aikaisemmin), en tajunnut että e-pillereiden teho ei ole sama kun sairastetaan noinkin vakavaa tautia. Olin fyysisesti erittäin huonossa kunnossa ja henkisesti täysin romuna. Kävin neuvolassa ja psykiatrilla Pyytämässä apua tilanteeseen. Kaikki hoitoni olivat kesken, selkäni, lonkkani ja lantioni ihan romuna. En tiedä vieläkään miksi, tein toisen abortin ja kaikki meni alusta asti pieleen. Olin ansainnut sen.

Tästä alkoi alamäki. Olin romahdellut kotona, öisin istunut sängyllä pitäen lasta sylissäni. Tein 10-16h työpäiviä aivan liikaa. Tätä kesti vuoden. Sitten kaikki tasaantui. Aloin tehdä töitä lapsuudenunelman parissa ja oho, huomasin että olen raskaana. Olimme onnellisia ja lapsi tuli - tosin synnytys oli täysin kamala, siinä ei kaukana ollut että olisimme lapsen menettäneet. Ja nykyään meillä on toinenkin lapsi, auto ja asunto. Kivat työpaikatkin. Jaa että mikä mättää? No minä.

Petin miestäni useamman kerran, ennen lapsia. Ja kerran siinä välissä. Hän ei tiedä.. En ole kertonut enkä edes vihjannut. Tämä pettäminen on aiheuttanut sen että olen vainoharhainen ja mustasukkainen. Ahdistun, tärisen enkä saa henkeä kun mies on lähdössä miesporukalla ulos - haloo siellä hän pettää minua! Olen ilkeä ja kyyninen. Reissun jälkeen olen vielä ilkeämpi. Olen osittain täysi kontrollifriikki, saan sätkyn jos mies ei tee niinkuin haluan. Olen lukenut tekstiviestit jne ja jos löydän jotain "poikkeavaa" ahdistun heti. Teen mieheni elämästä helvettiä mustasukkaisuuden kanssa. Lapset hoidan hyvin, ei heidän elämässään ole vikaa. Teen myös kaikki kotityöt enkä käy missään viihteellä, koska tunnen jatkuvaa syyllisyyttä aikaisemmasta käytöksestä. Minä olen pettänyt hänen luottamuksensa. Helvetti!

Olisiko oikein että kertoisin kaiken? Tiedän että ero tulisi enkä tiedä miten siitä eteenpäin, mutta ei ole miestäni kohtaan oikein kestää tätä. Enkä voi sanoa että itsekään enää jaksan.

En tarvitse haukkumisia aborteista enkä sääliä kun olen elänyt väkivaltaisessa suhteessa, tarvitsen neuvoja, ehkä jopa tätä kautta tukea jotta tiedän mitä tehdä ja jaksan sen tehdä.. Kiitos.