Lue keskustelun säännöt.
Mikä vanhempien erossa muka on niin kamalaa?
02.08.2014 |
Ihan rehellisesti eroperheen lapsena ihmettelen, miksi niin moni pitää eroa suurena katastrofina. En minä ainakaan kärsinyt siitä millään tavalla.
Uskotteko vakavasti, että lapsi ei aisti vanhempien onnettomuutta? Sellaisessa jäätävässä, teennäisessä ja onnettomassa ilmapiirissä kasvaminen vahingoittaa lasta aivan varmasti huomattavasti enemmän kuin rehellinen ero. Eivät lapset sokeita ole.
Kommentit (11)
Vanhempani erosivat ollessani 4v. En muista mitään ajasta, jolloin he vielä olivat yhdessä, mutta eron muistan hämmentävänä ja pelottavana kokemuksena. Koko ikäni olen pohtinut, mikseivät he voineet selvittää asioitaan. Ero kun ei tuonut mitään positiivista, molemmat nykyään enemmän tai vähemmän alkoholisteja ja onnettomia rakkauselämissään. Itsellänikin parisuhteessa toimiminen on haastavaa, kun en mitään hyvää mallia siihen ole vanhemmiltani saanut. Kuitenkin, teen parhaani ettei oma lapseni koe samaa kohtaloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siinä on pahin asia se ettei saa ehkä hyvää mallia omaan tulevaan seurusteluun.
Uskon, että mun mielenterveysongelmat olisivat huomattavasti lievempiä, jos meidän vanhemmat EIVÄT olisi jatkaneet yhteiseloa.
Siellä ne edelleen riitelee.
No ehkä se kamaluus on myös niissä eroon johtavissa asioissa. Ei kaikkien perheessä ole helvetillistä eikä näin ollen tarvetta erota.
Ehkä juuri sen takia, että sen jälkeen ei arkea ja iloja ole jakamassa kumpikin rakas vanhempi vaan vain jompi kumpi yksitellen. Onhan se tietynlaisen idyllin ja yksikön murtuminen, kun lapsi ei enää saa asua koko ajan sen jälkeen rakkaittensa kanssa. Miettikääpä sitä, miltä tuntuu, kun joku muu päättää, ettet saakaan enää tästä lähtien nähdä tärkeimpiä ihmisiä kuin joskus. Joku tulisi sivusta omaa elämää elääkseen sanomaan, että nyt sitten miehen kanssa muutatte erikseen ja näette joka toinen vkl? Eikö lapsen sydän voi yhtälailla särkyä, kun ihmissuhde viilenee/hajoaa?
Jokaiselle tuntemalleni lapselle oma perhe ja vanhempien avioliitto on tärkeä. Varmaan joku lapsi on joskus iloinen erosta, mutta suurimalle osalle se on tragedia ja surevat sitä. Monet kadehtiikin niitä, joilla on ehjä perhe ja kaikki kiva tehdään yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa oon minäkin ihmetellyt. :D Hyvä, etten tanssinut riemusta kun äitini ja isäni erosivat (olin tuolloin 15-vuotias). Viimeiset kolme vuotta kotona oli ollut niin jäätävä ilmapiiri, että vanhempien ero oli yksinomaan helpotus.
Kuka ääliö yleensäkään tekee lapsia miehen kanssa, kenen kanssa on jatkuvaa riitaa ja kylmä ilmapiiri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en lapsena (onnellisena sellaisena) huomannut vanhempien välistä kylmyyttä,niin hyvin sen peittivät. Eivätkä koskaan riidelleet lasten kuullen,joten lapsen näkökulmasta kaiken piti "olla hyvin" Rakastin perhettäni, ja se päivä jolloin se särkyi... Ei sitä pieni lapsi voi tajuta. Tuntui että jokin meni niin rikki,vaikka vanhemmat vakuuttelivat että rakastavat meitä... eipä se enää näkynyt sitten teoissa. Edelleen olen kateellinen niille joiden perhe on pysynyt kasassa,vaikeuksien yli. Miksei minunkin,mietin eivätkö he välittänyt meistä tarpeeksi että olisivat korjanneet ongelmansa.. :( Nyt olen aikuinen,nämä tuntemukset olen kantanut lapsesta asti.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 12:11"]
Kuka ääliö yleensäkään tekee lapsia miehen kanssa, kenen kanssa on jatkuvaa riitaa ja kylmä ilmapiiri
[/quote]
Me oltiin ainakin miehen kanssa ennen lapsen tuloa todella rakastuneita, mutta lapsen tulon jälkeen ilmapiiri on jäätynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 12:11"]
Kuka ääliö yleensäkään tekee lapsia miehen kanssa, kenen kanssa on jatkuvaa riitaa ja kylmä ilmapiiri
[/quote]Ja heijaa taas, kirjoituksesi on pöljä alusta loppuun. Voisitko ajatella vaikka tilannetta, että riidat eivät ole alkaneet jo seurustellessa, vaan vaikka niinkuin meillä, kun olemme olleet yhdessä yli 17 vuotta? Ja siinä 17 vuoden sisällä olemme saaneet kolme lasta, nuorinkin jo koulussa... Osaisitko ajatella tällaista?
En todellakaan pidä eroa pahana kun se hoidetaan asiallisesti ja kunnioittavasti kaikkia osapuolia kohtaan.
Eipä siinä ehkä mun mielestä ollut mitään kamalaa, hädin tuskin muistankaan sitä kun olin vasta parivuotias. Äitini tosin vielä 25 vuoden jälkeen kärsii. Minunkin, sitten kun vuosia myöhemmin katselin isän toista avioeroa, rajua ja riitaista, teki pahaa sisarpuolten vuoksi. Muutenkin meillä kaikilla lapsilla mielenterveystaustamme kuten tällä nimenomaisella isällämmekin. Ei ollut helppoa teini-ikäisille ongelmaisille nuorille: Sosiaalityöntekijät, poliisi ja alkoholi, lähestymiskiellot ja vankeustuomion uhka kummallakin vanhemmalla.
toki jos ero sujuu sormia napsauttamalla niin tuskin mitään traumaa jää. Meille jäi.