nutrilett tmv ei-painonpudotus ruokana?
Olen miettinyt, että soveltuuko nutrilett pirtelöt tai jonkin muun valmistajan vastaavat tuotteet ihan arkikäyttöön aamupalan korvikkeeksi? Tietenkin sillä tavalla, että se olisi turvallista ja terveellistä.
olen siis ihan normaalipainoinen, enkä hae näiden pirtelöiden avulla laihdutus tuloksia. Ongelmani vain on, että ruoka melkein ällöttää aamuisin kun pitäisi syödä aamupala. Ei tee yhtää mieli. Silti jonkun leivänkänikän tai muuta aina syön. Arvatenkin jo pitkälti ennen lounas aikaa on sitten huutava nälkä ! Usein aamuisin on myös kiire, joten aikaa kokkailuihin ei ole.
siksi olenkin miettinyt, että hyvä ratkaisu minulle voisi olla, että huitaisisin aamuisin napaan jonkun tuollaisen litkun, joka korvaisi tämän muutenkin ihan heikoksi jäävän aamupalan. Näin sitten voisin hyvillä mielin odotella lounas aikaa. Niissä pirtelöissä on mielestäni vielä hyvä maku eikä juotavaa ole paljon, sekä ne säilyvät tai voi hätätilassa valmistaa jopa työpaikalla kun vettä vain tarvitsee.
Kysymys kuuluukin, että onko tämä epäterveellistä/lihottavaa/laihduttavaa. Muuten, aamupalaa lukuunottamatta, söisin siis ihan normaalisti, herkkuineen muineen päivineen miten nytkin syön.
Tiedättekö te jotain muuta valmistajaa, joka tekisi enemmän ei laihdutukseen sopivia ateriankorvikkeita?
Itse käytin nutridrink juomia lääkärin suosituksesta. Niissä kun on energian ja muiden aineiden saanti kohdillaan.
+ Niitä ei ole tarkoitettu laihdutukseen edes:)!