mitenniin soluasuminen on introvertille mahdotonta?

Ihmiset tykkäävät kehitellä itselleen ongelmia huomionhakuisesti. Tai peittelemään omaa mukavuuden haluaan.

Täällä introvertti insestin uhri, jonka isä yritti itsemurhaa viikkoa ennen muuttoa Turun ylioppilaskyläsäätiön kolmen hengen soluun. Kaksi vuotta asuin ja viihdyin.

Olen introvertti joka kirjoitti tuohon toiseen ketjuun vaikeuksistani solussa. 

Omassa soluasunnossani ei ollut ihan tuollaista. 2 muuta asukasta oli erittäin sosiaalisia, ja heidän lisäkseen asunnon yhteistiloissa roikkui näiden poikaystäviä, kavereita, sukua jne. Toisella asukkaalla oli lisäksi 2 koiraa, jotka hermostuivat siitä jos minun oveni oli kiinni, raapivat siellä takana. 

Käytännössä sain heti oudon maineen siksi, että edes osan ajasta tykkäsin olla niin että olin omassa huoneessani ovi kiinni. Kuulin sinne huoneeseeni kuinka minusta puhuttiin pahaa selän takana. Ja koska olin ihmisarka, asia ahdisti minua kovasti ja sai suhtautumaan vielä sulkeutuneemmin solukavereihin. Lisäksi inhotti, kun yhteistiloissa saattoi koikkelehtia vastaan esmi. vessaan menevä alaston solukaveirn poikakaveri, tai kuherteleva pariskunta saattoi olla keittiössä aamiaisella kiun itse olisin halunnut mennä. Ja niiden kaikki eleet ilmoitti, että tajuathan että sun ei ole nyt sopiva hetki tulla tänne häiritsemään...

Minäkin olen introvertti, ja muuttaessani soluasuntoon koulukiusaamisen jäljiltä arka ja ylireagoin kaikkeen mitä ympärilläni tehtiin ja puhuttiin. Silti soluasuminen (jota kesti yhteensä 5 vuotta) oli elämäni onnellisimpia ja hauskimpia aikoja. Opin siellä kuinka ennakkoluuloinen ihminen olen, ja kuinka en anna monille ihmisille edes  mahdollisuutta tutustua minuun koska minulla oli tarve muka intuitiivisesti tietää, millainen ihminen on ennen kuin edes tunsin häntä. Ymmärsin, että tarpeeni nähdä asiat ja ihmiset mustavalkoisina oli vain hyvin epävarman ja nöyryytetyn ihmisen yritys jäsentään maailmaa, joka varsinkin nuoren koulukiusatun näkökulmasta on kaoottinen ja täysin arvaamaton (koska ne kivatkin voivat milloin tahnasa mennä mukaan siihen kiusaamiseen). Kun pääsi yli sellaisesta syvästä epäluottamuksesta toisia kohtaan, ja tajusin ettei minua enää kohdella huonosti (eikä minun tarvitse sietää sitä että minua kohdellaan huonosti jos joku niin tekee) aloin nauttia toisten ihmisten seurasta. 

On aivan ok jos kokee että ei pysty asumaan solussa, mutta toisaalta asioita ei pidä ottaa hirveän vakavasti. Se kämppiksen huono päivä ei ole soluasukkaiden syy, eikä sitä pidä ottaa torjuntana tai arvosteluna. Kiusaamista ja nimittelyä tms. ei kenenkään pidä sietää, mutta sellainen täysin normaali toiseen ihmiseen väsyminen, kun toista näkee koko ajan ei tarkoita, että asiat olisivat huonosti tai että ei olisi haluttua seuraa. Soluasumisen rikkaus juuri on siinä, että oppii että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan herkkiä, kaikki väsyvät joskus, useimpia jännittää sosiaaliset tilanteet, ja useimmat miettivät kovasti sitä pidetäänkö heistä ja miltä muiden silmissä näyttävät, eli samat murheet ne on kaikilla. 

Onneksi jokainen voi (toivottavasti) valita asumismuotonsa. Mut soluasumista usein demonisoidaan ihan turhaan. Ei se ehkä aina ole helppoa, mutta ei toisen ihmisen kanssa asuminen aina voikaan olla.

Mäkin olin lukion jälkeenkin vielä aika ujo enkä missään riennoissa käynyt. Oli silti selvää että soluasuntoon piti muuttaa kun ei tosiaan yksiöitä kauheesti ollut tarjolla. Meitä oli kolme samassa solussa. Asuin yhteensä kolme vuotta eri soluissa. Aina oli ok känppikset ja sain rauhassa mölliä huoneessani yksin.

Tuo viihtymien varmaan riippuu paljon niiden muiden soluasujien käytöksestä.

Jos kaikki introvertttejä, niin ok. Jos yksi sosiaalinen ja muut introverttejä, sekin ok. Mutta jos kaikki muut ovat sosiaalisten kontaktien tarpeessa ja yksi introvertti, saattaa tulla ongelmia.  Tällainen soluryhmäkin on yksi ryhmä, jossa on omanlaisensa ryhmädynamiikka.

Kaikilla ei ole niin hyvä tuuri kämppisten kanssa, siellä saattaa roikkua ystäviä tai seurustelukumppani koko ajan tai pidetään bileitä välittämättä kämppiksistä. Mene siinä sitten kokkaamaan omassa rauhassa jos kämppä on täynnä porukkaa. Mulla on kyllä positiiviset kokemukset soluasumisesta, toinen kämppis oli tosi mukava ja huomaavainen ja toista ei paljon näkynyt (asui pääosin toisella paikkakunnalla, oli opinnot vissiin ihan loppusuoralla).

Kannattaa kuitenkin kokeilla, jos ei muuta asuntoa saa. Uutta kämppää voi etsiä koko ajan. Yleensähän syksyllä on ihan täyttä (meidänkin talossa oli yhteistiloissa varamajoitusta, patjat lattialla ja koko lössillä joku keittokomero jota saivat käyttää), mutta huoneita vapautuu alkuruuhkan jälkeen.

Suurimmassa osassa soluista on kielletty lemmikkien pito. Ei muuta kuin ilmoitus vuokranantajalle, jos ne häiritsevät. Jos humalaiset vieraat häiritsevät, voi myös vaatia hiljaisuutta klo 23.00 "tai tulee ilmo". Ei sitä näistä syistä sentään ole outo kämppis.

Huonouniset ovat enempi soluasumisessa helisemässä kuin introvertit! Puhevälit kämppiksiin säilyvät, kun on käytökseltään ennustettava, kämppikset osaa suhtautua paremmin eikä toimi kenenkään seläntakana. Välillä on kiva käyttäytyä kämpisten kanssa ihan niinkuin perhe-elämään kuuluukin. Nauttia vaikka yhdessä iltapalaa ja vaihtaa päivän kuulumisia. Toisia ei kuulu arvostella, mutta on tärkeää kertoa mistä kenkä puristaa jos puristaa. On hyvä myös kertoa, jos jokin ei itseä häiritse, jolloin kämppis voi hengitttää ja olla vapaammin.

introvertti

Riippuu paljon kämppiksistä. Olen asunut monessa solussa ja yhdessä niistä vuoden arkipäivisin (viikoloput olin muualla). Toisen kämppikseni näin yhden kerran koko vuonna ja niin lyhyesti, etten olisi tunnistanut, jos olisi kadulla tullut vastaan. Toista en nähnyt edes joka viikko, useimmiten pari minuuttia päivittäin. Juteltu ei muistaakseni kertaakaan, vaikka olen aika puhelias.

Riippuu tosiaan kämppiksistä. Itse asuin solussa 6 vuotta ja kämppiksiä kerkisi olla sinä aikana kymmeniä. Ei ollut kovin haluttu asuinalue. Vaikka olen todella introvertti, niin joidenkin kämppisten kanssa oli ihan mukava viettää aikaa yhteisissä tiloissa kuulumisia vaihdellen. Kaipaan kuitenkin paljon omaa rauhaa, joten istuin huoneessani ovi kiinni suurimman osan kotonaoloajasta. Oli myös paljon kämppiksiä, joiden kanssa tuli vaihdettua vain muutama sana silloin tällöin, koska ei yhtään huvittanut käyttää rajallista vapaa-aikaa tutustumalla jatkuvasti uusiin ihmisiin, joiden kanssa ei ollut muuta yhteistä kuin osoite. En nauti siitä oikeastaan yhtään, ja kotona ollessa haluan vain rentoutua. Sosiaalisten suhteiden luominen myös johti yleensä siihen, että niiden kämppisten kanssa piti seurustella silloinkin, kun ei itseä huvittanut. Siispä useimpien kohdalla pidin tuttavuuden minimissään ihan omasta tahdostani.

Pahinta olivat muutamat sosiaaliset ja lapselliset kämppikset, jotka ystävystyivät keskenään ja sitten pitivät ex tempore -bileitä yhtenään. Inhoan konfliktejä, ja mielestäni aikuisten ihmisten pitäisi tajuta ottaa toiset huomioon sanomattakin, joten yleensä murjotin vain huoneessani. Nyt kyllä avaisin sanaisen arkkuni empimättä, mutta silloin olin vielä todella arka. Se on kyllä inhottavaa, kun ei voi olla kuin kotonaan.

soluasuminen ei sopinut minulle. en uskaltanut käyttää yleisiä tiloja juurikaan koskaan. lopulta pissasinkin omassa huoneessani ämpäriin, jos joku muu oli poissa huoneestaan. nyt olen turvassa yksiössä.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:55"]soluasuminen ei sopinut minulle. en uskaltanut käyttää yleisiä tiloja juurikaan koskaan. lopulta pissasinkin omassa huoneessani ämpäriin, jos joku muu oli poissa huoneestaan. nyt olen turvassa yksiössä.

[/quote]

Sama täällä :D pitäisi olla mahdollisuus valita kämppis toisesta hiljaisesta, jotta kemiat yhtään kohtaisi..

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 19:55"]

soluasuminen ei sopinut minulle. en uskaltanut käyttää yleisiä tiloja juurikaan koskaan. lopulta pissasinkin omassa huoneessani ämpäriin, jos joku muu oli poissa huoneestaan. nyt olen turvassa yksiössä.

[/quote]

No hyi hitto. Ei ne ihmiset nyt niin pelottavia ole.