Lue keskustelun säännöt.
Ihan järkyttävä paniikkikohtaus tänään :(
10.08.2014 |
Väsyneenä kuvittelin saaneeni allergisen reaktion, kuvittelin jo miten mun kurkku turpoaa umpeen, happi alkoi loppumaan. Hengitin kiivaasti, käsistä ja jaloista meni kaikki voimat, sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Olin ihan varma että pakko päästä sairaalaan tai soittaa ambulanssi. Kädet vapisi niin etten saanut edes kunnolla pidettyä tavaroita kädessä. Kesti varmaan 15-20 min, kävelin huoneesta toiseen, yritin hengittää paperipussiin, kävin suihkussa, parvekkeella haukkaamassa happea. Kunhan rauhotuin, tuli järkyttävä väsymys, nukuin pari tuntia.
Joskus vuosia sitten ollut pienempiä paniikkeja, jännittämistä on vieläkin, muttei ikinä näin pahaa. Hyi toivottavasti ei tarvitse tälläistä kokea! Pitäisiköhän varalta hommata jotain rauhottavia..
Kommentit (13)
Mulla sama juttu,hengittele paperipussiin jos ei auta mulla opamox 15 mg.Vaikeinta aamulla tai aamuyöstä.voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikkihäiriöstä meneillään tutkimus. Iskee kuulemma silloin jolloin ihminen jollain tavalla on joutunut pidempään "suorittamaan" ja esittämään itseään jonain muuna, toisenlaisena kuin mitä hän todellisuudessa sisällään kantaa ja tuntee. Eli jonkun asian, pelon piilottamista täysin. Kieltämistä. Paniikkihäiriöt voivat olla paranemisen esiaste jonkun isomman trauman ja selvittelyn merkkinä. Voimia kaikille ph:stä kärsiville.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:40"]
Onko mitään sellasta lääkettä , jota ei tarvi ottaa päivittäin vaan silloin kun paniikki iskee?
[/quote]
On. Minulla oli se aluksi muutaman viikon. Ongelma on, ettei sovi pitkäaikaiseen käyttöön, koska elimistö vaatii suurempia annoksia siihen tottuessaan. Siksi aamuisin estolääke jo usean vuoden, toimii hyvin. Kun estolääkkeen aloittaa parin päivän kuluttua alkavat reaktiot elimistössä, paikkoja särkee, olo on hyvin huono, tekee vain mieli nukkua. Minulla oli vaikeuksia päästä sängystä ylös käsien ja kylkien säryn vuoksi. Tunne oli kauhea. Lääkettä ei saa lopettaa, vaikka tuntuu ettei tule mitään, koska noin kahden viikon päästä sivuvaikutukset loppuvat ja lääke toimii! Tilaa aika psykiatrille, pyydä lääkitys ja voit elää normaalia elämää.
Minullakin on paniikkihäiriö. Mielestäni kaikkein kamalinta on se, että on epävarma siitä onko kohtaus paniikkikohtaus vai vakavampi hätätilanne. Eli on kamala pelko siitä, että nyt henki ehkä lähtee ja toisaalta epävarmuus/häpeä estää tuhlaamasta terveydenhuollon resursseja turhaan... ambulanssin kutsumiseen on itselläni ainakin todella suuri kynnys. Pelkään, että tositilanteessa en sitten uskalla.
Otan Citalopramin joka aamu. On auttanut paniikkihäiriöön. Nopeamman avun saa Alproxista. Jää koukkuun helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin soitin ambulanssin kerran , luulin saavani sydänkohtauksen. No , ne tuli paikalle , mittasi kaikki arvot ja totesi, että on paniikkikohtaus, eikö ole vaarallista , laskua ei edes antanut, jotenkin rauhoituin heti kun ammattilainen kertoi, ettei ole hätää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:32"]Otan Citalopramin joka aamu. On auttanut paniikkihäiriöön. Nopeamman avun saa Alproxista. Jää koukkuun helposti.
[/quote] kuuluko se masennuslääkkeisiin ?
Onko mitään sellasta lääkettä , jota ei tarvi ottaa päivittäin vaan silloin kun paniikki iskee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naulan kantaan no. 2. Täällä ihan samanlaista.
ap
[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 20:40"]Onko mitään sellasta lääkettä , jota ei tarvi ottaa päivittäin vaan silloin kun paniikki iskee?
[/quote]
Minulla escilatopram aamulla,tarvittaessa ennen oli Alprox,mutta kuten täällä joku sanoi,koukuttaa tosi nopeasti ja se yhtä helvettiä! Nyt tarv. Metoprolin,jota en juurikaan ole tarvinnut aamulla (puolikas) otetun lääkkeen vuoksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tuskasi. Olen lapsen syntymästä ( 3 v) kärsinyt yleisestä ahdistuksesta, johon alkuun kuului paniikkikohtauksiakin, tosin lievempänä kuin sulla. Olin vauvan kanssa kotona, ja yhtäkkiä tuli olo, että tukehdun sisälle. Pää piti saada ikkunasta ulos. Sitten tuntui, että jopa ulkona tukahdun. Kerran konserttisalissa tuli olo, että äkkiä ulos.
Paniikkeja ei noiden jälkeen ole ollut lähes kolmeen vuoteen. Mutta on yleinen ahdistuneisuuskin voimia vievää. Joka saakelin aamu kun herään, olen ekan tunnin ahdistunut. Herään usein jäsentymättömään ahdistukseen, mutta kun päivä lähtee käyntiin, helpottaa. Mä selviän sillä, että tiedän sen olevan hetkellistä. Ja tiedän, että on parempia päiviä.
Ahdistuneisuuden "syy" (tai tekosyy) vaihtelee. Joskus työ, joskus parisuhde, suhde lapseen (olenko hyvä äiti), hyvin usein ulkonäkö (hiustenlähtö, hampaat, paino stressattu vuorollaan pakkomielteeksi asti) tai sairaudenpelko (kilpirauhanen? sokeutuminen? rintasyöpä?). Tavallaan yleinen stressaaminen on jo osa elämää, jonka tunnistan ja jonka yritän hyväksyä selvitäkseni. Tällainen minä olen. Masislääkkeet auttoivat heti synnytyksen jälkeen, mutta pitkäaikaisessa käytössä siedän niitä huonosti, joten kun hyöty on suht pieni minulle niillä pienillä annoksilla, joita kestän, olen ollut jo tovin ilman lääkkeitä.
Terapiaan haluaisin ja sen maksaisin itse, mutta terapeutin löytäminen on vaikeaa. On ihan yleistä, etteivät terapeutit edes vastaa kyselyihin vapaista ajoita. Kaiken tämän keskellä ei vaan löydy energiaa etsiä terapeuttia. Ja voin kuvitella miten vaikea tilanne niillä on, joilla ei ole varaa käydä privaatisti.