Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten saada nainen kertomaan seksimieltymyksistään?

Vierailija
06.07.2014 |

Olen reilu vuosi sitten yli vuosikymmenen kestäneestä suhteesta eronnut mies. Olin exäni kanssa yhdessä lukiosta lähtien.  Ennen häntä kokemuksia minulla ei siis ehtinyt liiemmin olla. Viimeisen vuoden aikana olen tutustunut useampaan naiseen(yhden illan jutut eivät ole minua varten) ja muutaman seksikerran jälkeen, kun yritän kysellä mistä pitäisi, niin olen tullut huomaamaan kertomisen olevan vaikeaa. Miksi? Minä haluan tuottaa myös toiselle nautintoa, kun sitä itsekin saan(miehen tyydyttyminen kun ei vaikeaa ole) niin ainut mitä ovat sanoneet on, että tietyissä asennoissa tekee turhan kipeää koostani johtuen ja että voisin tulla nopeamminkin. Nopeammaksi uskon homman menevän, ajan kanssa kunhan pystyn rentoutumaan paremmin ja luottamus toiseen kasvaa. Yksi suhteenalku päättyi tähän, kun vastaukseni oli kuulemma häntä alistava??!

Millä tavalla naiselta kannattaa kysyä mitä hän seksissä kaipaa, jotta osaisi/uskaltaisi kertoa?

Olen kertonut ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, että ensimmäisillä kerroilla en suostu nuolemaan, vaan haluan että testit otettu ennen suuseksiä, ja jos suhde jatkuu niin nainen saa luvan testeissä käydä, jotta saan tuotakin antaa. Tottakai minäkin Olen nyt pari kertaa käynyt(vaikka ajanhaaskaukselta tuntunutkin...) Minä en koe itselleni vaikeaksi kertoa mitä haluan ja kaipaan seksissä ja ihmettelenkin miten se että avaudun ei näytä auttavan toista avutumaan omista haluistaan/tarpeistaan. Uskoisin kuitenkin jo useimmilla kolmekymppisillä olevan sen verran kokemuksia, jotta tietäisivät mitä haluavat? Minulla on eri seksikumppanien määrä laskettavissa kahden käden sormilla ja oletan sen olevan paljon vähemmän kuin keskimäärin kolmekymppisellä on. 

 

Nyt tuli pitkä sepustus yksinkertaisen kysymyksen ympärille, mutta ajattelin avata omaa ajatusrakennettani asian suhteen, kun en vaan ymmärrä...

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

yöks

Vierailija
2/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Periaatteessa ymmärrän sinua, mutta jos puhut naisillesi samalla tapaa kuin kirjoitit, ymmärrän naisia ehdottomasti paremmin. Älä ensinnäkään puhu naiselle kuin tämä olisi joku pahainen paskainen koira ja nosta itseäsi siten reilusti naisen yläpuolelle. Se jos mikä saa aikaan voimakkaan inhoreaktion. Voit tutustua myös alan kirjallisuuteen ja puhumisen sijaan katsoa naisen reaktioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi jestas, mikä insinööri. Taitaa tumppu saada kyytiä sen jälkeen, kun tuollaisia höpisee.

Vierailija
4/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi teet nuolemisesta ja testeistä tuollaisen numeron ja ehtojenasettelun? Hommaa vain suuseksisuojia tai leikkaa kondomi auki tai ota pala elintarvikekelmua ja nuole suojan avulla. Ei tautien mahdollisuudesta tarvitse tehdä numeroa, kun vain itse suojautuu. Itsellä menisi kiinnostus suuseksin vastaanottamiseen, jos toinen alkaisi selittää, että minä "saan luvan käydä testeissä" (miten käskyttävä ilmaus!) Varsinkaan jos suuseksi ei erityisesti kiinnosta naista, niin tuollaiset ilmaukset ovat aika turn-off.

Vierailija
5/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysy, katso, kokeile ; )

Vierailija
6/6 |
06.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 14:59"]

Miksi teet nuolemisesta ja testeistä tuollaisen numeron ja ehtojenasettelun? Hommaa vain suuseksisuojia tai leikkaa kondomi auki tai ota pala elintarvikekelmua ja nuole suojan avulla. Ei tautien mahdollisuudesta tarvitse tehdä numeroa, kun vain itse suojautuu. Itsellä menisi kiinnostus suuseksin vastaanottamiseen, jos toinen alkaisi selittää, että minä "saan luvan käydä testeissä" (miten käskyttävä ilmaus!) Varsinkaan jos suuseksi ei erityisesti kiinnosta naista, niin tuollaiset ilmaukset ovat aika turn-off.

[/quote]

Ei millään pahalla, mutta minusta ainakin tuollaiset oudot elmukelmu ja kondomiviritelmät ovat vain naurettavia :D

nainen

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan yhdeksän