Joillain on varaa "karsia" ystäviään tämän tästä

Ei kai se nyt "saamisesta" ole kyse, tai siitä mihin on "varaa". Jotkut ihmiset eivät vain kiinny toisiin yhtä helposti ja vahvasti kuin jotkut toiset.

Itse en koe tahallani karsivani kavereita, mutta en ole oikein hyvä sitoutumaan heihin, ja olen elämäni aikana jättänyt ties kuinka monta kertaa silloisen kaveripiirini niin vähälle hoidolle että olen lipunut pois niiden ihmisten elämästä pysyvästi. Minulla on valtavasti tuttavia ja entisiä kavereita mutta oikeastaan vain yksi pysyvä ystävä jota rakastan ja jonka eteen näen vaivaa.

Olisin toisenlainen jos osaisin.

This is what we call reilu meininki

Mulla on sama kuin kakkosella (en saa jostain syystä lainattua tekstiä). Kun elämäntilanteet muuttuvat, mulla vaan on aina "kädet niin täynnä" uusia järjestelyitä, että pikkuhiljaa vaan siirryn seuraaviin ympyröihin. Tämä johtuu osittain siitä, että olen sosiaalinen erakko - solahdan helposti uusien yhteisöjen jäseneksi esim. opiskelupaikoissa ja töissä, mutta koska vapaa-aikana haluan olla lähinnä yksin, ei vanhoissa ympyröissä oikein enää tule sitten pyörittyä. Onneksi on joitakin kestoystäviä, jotka sitkeästi kaivavat mut vaikka kiven alta... he ovat kulkeneet mukana jo vuosikymmeniä.

Siitähän juuri on kyse. Muut ihmiset ovat vain massaa, josta karsitaan, koska uusia tulee kuitenkin tilalle. Entä jos ei tulisikaan? Onko tää se syy, miksi jonkun "kävin paskalla" saa 300 tykkäystä, ja toisen "sain vauvan" vaan 30? Pakko tykätä, ettei jouduttaisi karsituksi ja ulkopuolelle. Karua, mutta tällä logiikalla face tuntuu toimivan.

Minusta on huolestuttavaa, jos oikean elämän ja FB ja Instagram-kaverisuhteet rinnastetaan saman arvoisiksi.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 08:36"]

Minusta on huolestuttavaa, jos oikean elämän ja FB ja Instagram-kaverisuhteet rinnastetaan saman arvoisiksi.

[/quote]

Mitä ne sitten on? Jotain turhien tyyppien jäteastioita vai? Ei mulle ole kukaan soittanut puhelimella enää vuosiin. Yhteydenpito hoidetaan fb:ssä.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 08:36"]

Minusta on huolestuttavaa, jos oikean elämän ja FB ja Instagram-kaverisuhteet rinnastetaan saman arvoisiksi.

[/quote]

Oho, eikö facessa olekaan oikeita ihmisiä? Mä olen aina luullut niin...

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 08:20"]Joillain on varaa "karsia" ystäviään tämän tästä[/quote]

Aloittajan tekstin voisi myös nähdä näin:

Joillain on varaa karsia "ystäviään" tämän tästä,

Eli ovatko ne verkossa olevat kontaktit sittenkään varsinaisia ystäviä ? (ja ei, en tarkoita sitä että yhteydenpidon tapa määrittäisi automaattisesti ihmissuhteen laadun).

Ymmärrän kuitenkin aloittajan ajattelutavan. Olen itse ollut melkeinpä takertuvainen ystävyyssuhteissani, mutta ystävätkin voivat kasvaa erilleen. Teini-ikäisenä minulle oli kova paikka kun erään ystäväni kanssa kasvoimme erilleen ja yritin puoliväkisin pitää kiinni ihmisestä.

Sittemmin olen elämässäni muuttanut paikoista ja tilanteista toisiin ja huomannut, että tiiviitkin ihmissuhteet hiipuvat, kun emme ole enää päivittäin kosketuksessa. Viimeisimmässä opiskelupaikassani olimme tiivis porukka, mutta opiskelujen loputtua yhteydenpito on ollut yllättävän vähäistä, ainakin omalta osaltani, en nimittäin ole sosiaalisessa mediassa.

No elämäntilanteen mukaan piirit vaihtuvat. Oli entinen elämä, entinen avioliitto, sen aikaiset kaverit. Sitten sinkkuaika, siinä oli ihan oma maailmansa. Uusi mies, uusi avioliitto, uudet kaverit. Lapsi syntyi, lasten kavereiden vanhemmat muodostivat tiiviin piiri. Kun lapsi kasvaa, nämä kaverit katoavat kun lapset liikkuvat ja harrastavat jo itsekseen ilman vanhempia. Sitten nuoremman lapsen kaverit ja heidän vanhempansa, sama kuvio toistuu.

Työpaikalla minulla ei ole kavereita, joiden kanssa olisin vapaa-aikana. Se on ihan oma maailmansa. Ja sitten on naapurit ym. käytännön syistä kaverit, nekin häviävät jos muuttavat jne. Onneksi on pari pysyvää ystävää, jotka roikkuvat mukana iankaiken :)

Minulla taas on ihan päinvastoin. En kelpuuta uusia ysäviä, piirini ovat pienet ja ne ystävät jotka minulla on ovat hiekkalaatikolta asti. Repikää siitä.

Itselläni on tosi paljon ystäviä, osa lapsuuden ajalta, osa uudempia ja lisää tulee koko ajan. Junassa jos istun ja jollekin juttelen, kohta hän on numeroa pyytämässä, että tavataan ja jutellaan lisää. Ymmärrän Juicea, joka oli kerran puuskahtanut, että vai uusia ystäviä, kun puolesta vanhojakin pitäisi päästä eroon.

Tämä vain sen vuoksi, ainoastaan, että jaksan kuunnella ihmisiä. Tai siis, jaksoin. Nykyään olen tosi väsynyt elämäntarinoihin, jotka muuten ovat yllättävän samankaltasia. Yhteistä etenkin on se, että jokaisen mielestä se oma kohtalo on jotain ihan erikoista ja omanlaatuista, kerrassaan spessua. Harvemmin ihmiset toisaalta minulta kysyy, mitä kuuluu tai ainakaan jaksavat kuunnella vastausta.

Eli toisin sanoen, pitäisi varmaan karsia näitä ystäviä. Ongelma on vain siinä, että uskon heidän aidosti kokevan minut ystäväksi, ja olenhan sitä. Kyllä minä heistä välitän. En vaan aina meinaa jaksaa. 

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 10:20"]

Itselläni on tosi paljon ystäviä, osa lapsuuden ajalta, osa uudempia ja lisää tulee koko ajan. Junassa jos istun ja jollekin juttelen, kohta hän on numeroa pyytämässä, että tavataan ja jutellaan lisää. Ymmärrän Juicea, joka oli kerran puuskahtanut, että vai uusia ystäviä, kun puolesta vanhojakin pitäisi päästä eroon.

Tämä vain sen vuoksi, ainoastaan, että jaksan kuunnella ihmisiä. Tai siis, jaksoin. Nykyään olen tosi väsynyt elämäntarinoihin, jotka muuten ovat yllättävän samankaltasia. Yhteistä etenkin on se, että jokaisen mielestä se oma kohtalo on jotain ihan erikoista ja omanlaatuista, kerrassaan spessua. Harvemmin ihmiset toisaalta minulta kysyy, mitä kuuluu tai ainakaan jaksavat kuunnella vastausta.

Eli toisin sanoen, pitäisi varmaan karsia näitä ystäviä. Ongelma on vain siinä, että uskon heidän aidosti kokevan minut ystäväksi, ja olenhan sitä. Kyllä minä heistä välitän. En vaan aina meinaa jaksaa. 

[/quote]

Tunnistan ongelman! Olen hyvä ja empaattinen kuuntelija, sekä pystyn vielä neuvomaan ihmisiä ongelmissaan jotenkin nokkelasti ihan luonnostani. Omista asioistani en välitä jauhaa juurikaan, ne on ihan yhtä tylsiä kuin muittenkin. Viihdyn erinomaisesti yksin, ja tapaan ystäviäni nykyään melko vähän. Ystävinä ne vaan pysyvät tästä huolimatta. Töissä sitten ei pääse karkuun niin helposti työkavereita. Työnteko on melko katkonaista, kun keskustelua kaipaa milloin kukakin...rasittavaa voi olla tällainenkin, uuvuttavaa jopa. Maailma on täynnä energiaimureita, vain harvalla on kyky antaa...ihmiset on ikäviä.