Lue keskustelun säännöt.
"Lapset antavat enemmän kuin ottavat" Koska tämä alkaa näkyä?
05.07.2014 |
Lapseni on nyt 5kk enkä edelleenkään ole kokenut sitä palkinnollista tunnetta, jota aina hehkutetaan mm. noissa vela vastaisissa keskusteluissa. Koska se tunne tulee? Koska tunnen, että kannattipa raskaus, synnytys ja tämä kaikki huolehtiminen?
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:40"]Silloin, kun niille alkaa kehittyä oma persoona <3
[/quote]
Tämä en millään meinannut jaksaa vauva arkea. Sitten se alkoi hymyillä, höpöttää vaikkei siitä mitään ymmärtänyt, touhuta ja silloin se iski. Tossa se nyt touhottaa ja keimailee. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne sitten rupeaa antamaan kun tulevat teini-ikään. Mahtaa esim. tämän 18v tytön vanhemmat olla ylpeitä:
Tännehän on tullut paljon keskustelua. En tosiaan tunne paljoakaan lastani kohtaan. Mitään rakkausryöppyä ei synnytyksen jälkeen ole tullut. Vauvakin on todella helppo, ei turhia itke eikä valvota. Silti en vain saa tästä elämäntilanteesta mitään irti. Hoidan kaiken mekaanisesti kunnolla, mutta pää lyö tyhjää.
Ap
Ei kaikki tunne sitä rakkautta heti kun lapsi syntyy. Se on vain joku rääpäle, josta pitää huolta, vaikka on itse ihan uuvuksissa. Minä kiinnyin lapseeni oikeastaan vasta sitten, kun hänestä tuli hän, oma persoonansa. Kun hän hymyili aurinkoisesti takaisin, katsoi silmiin, alkoi osallistua leikkeihin, ojensi tavaroita, hihitteli tietyille asioille, yritti matkia puhetta jne.
Sulla on joku masis, jos ei tunteet ole jo pinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntui jo synnytyssairaalassa siltä, että sain enemmän kuin mitä vauva ottaa.
Onko teillä mahdollisesti poikkeuksellisen vaativat lapset tai onko mahdollista, että olet uppunut tai masentunut? Toivottavasti sinäkin saat kokea vielä joskus niitä hyviä tuntemuksia. <3
Sitten ku se joko a) kirjottaa nhl-sopparin, b) formulasopparin tai c) kansainvälisen levytys-/elokuvasopparin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vielä näkynyt. Lapsi on kolmenkymmenen.
Silloin, kun niille alkaa kehittyä oma persoona <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin sen tunsin sillä hetkellä kun sain sen kinaisen, verisen, rääkyvän nyytin kainaloon, huolimatta muutamasta kymmenestä tikistä.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:42"]
kinaisen, verisen, rääkyvän nyytin
[/quote]
Hrrrr *puistatus*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, että miehemme kanssa puhuimme noista asioista, kun lapsi oli parivuotias. Kumpikaan meistä ei vielä silloin ollut tuntenut palkitsevia tunteita, että lapsi olisi antanut enemmän kuin otti. Enemmän tuntui siltä, että elämässä oli enemmän huolia, kun oli huolta lapsen terveydestä (vaikka oli ihan normaali ja terve lapsi, mutta emme tienneet etukäteen, millaisia sairauksia ja vaivoja normaalilla ja perusterveelläkin pienoisella monesti on, syömisongelmia, ruoansulatusvaivoja ynnä muuta) ja omasta jaksamisesta sen huolen kanssa.
En muista, milloin tunne kääntyi päinvastaiseksi. Varmaan silloin, kun lapsi osasi puhua ja kertoa omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Ja kun hän ei enää kompastellut kävellessään eikä meidän tarvinnut enää olla niin huolissamme joka askelesta. Itse asiassa juuri ennen lukemisen oppimista, viiden, kuuden vanhana, moni lapsi on erittäinkin fiksu ja nokkela ja huomiokykyinen. Siinä vaiheessa kai mekin aloimme tuntea, että meille avautui uusi maailma lapsen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika.
Olet varmasti masentunut kun et tunnista sitä tunnetta.
Itselleni se tuli heti lapsen syntymän jälkeen ja jatkuu yhä vaikka "lapseni" on jo yli 20 vuotias. Päivääkään en antaisi pois.
Ehkä siinä kun lapsi oli kolmen vanha. Alkoi olla omatoiminen ihminen.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 18:12"]
Lapseni on nyt 5kk enkä edelleenkään ole kokenut sitä palkinnollista tunnetta, jota aina hehkutetaan mm. noissa vela vastaisissa keskusteluissa. Koska se tunne tulee? Koska tunnen, että kannattipa raskaus, synnytys ja tämä kaikki huolehtiminen?
[/quote]
Asennekysymys. Minulla on noin ollut ensimmäisestä päivästä. Olen onnellinen, että minulla on poikani, jota rakastan. Lapsen antamisia ja ottamisia ei mitata samalla mittayksiköllä.
t. mies
Musta tuntuu että nyt vasta! Lapseni ovat 8v. ja 9v. eli heitä oli kaksi pienellä ikäerolla, kummallakin korvakierre, allergiat, kymmeniä heräämisiä joka yö kunnes täyttivät suunnilleen 4v. Lasten isäkin häipyi jo vauva-aikana. Rehellisesti sanottuna en edes muista mitään lasten ekoilta vuosilta kun olin niin väsynyt että halusin vaan kuolla!!
Mutta nyt! Esim. Jos en jaksa viedä roskia, lapsi vie. Jos en jaksa imuroida, lapsi imuroi. Jos en jaksa tehdä muita kotihommia, eipä hätää lapset tekee! Kauppa on lähellä, jos unohdan ostaa purkin kermaa niin lapsi hakee.
Leivoin sämpylöitä tässä yksi päivä eikä meinannut tulla mitään, meinasi itku päästä (läheiseni kuoli äskettäin, tunteet pinnassa) niin pienempi tuli lohduttamaan että ei se äiti mitään, aina ei onnistu. olisin tosi yksinäinen ja surkea ilman lapsiani! Välillä ikävöin hulluna kun kumpikin on harrastuksissa tai kavereillaan yhtä aikaa. Jos haluan lenkille tai leffaan niin seuraa riittää. Käymme yhdessä uimassa, liikkumassa yms. On tää ollut sen arvoista kuitenkin. Tsemppiä ap!
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:09"]
Mutta nyt! Esim. Jos en jaksa viedä roskia, lapsi vie. Jos en jaksa imuroida, lapsi imuroi. Jos en jaksa tehdä muita kotihommia, eipä hätää lapset tekee!
[/quote]
Tosi terveeltä (not) kuulostaa, että lapset joutuu ottamaan aikuisen roolin ja tekemään asioita koska äiti ei jaksa. Kannattaisi varmaan hakea apua tuohon jaksamattomuuteen.
Tuntuu että osa lapsista vain ottaa, ottaa, ottaa...ja osa taas antaa valtavasti. Näin sanon kahden lapsen äitinä, molemmat toistensa vastakohtia.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:09"]
Mutta nyt! Esim. Jos en jaksa viedä roskia, lapsi vie. Jos en jaksa imuroida, lapsi imuroi. Jos en jaksa tehdä muita kotihommia, eipä hätää lapset tekee!
[/quote]
Tosi terveeltä (not) kuulostaa, että lapset joutuu ottamaan aikuisen roolin ja tekemään asioita koska äiti ei jaksa. Kannattaisi varmaan hakea apua tuohon jaksamattomuuteen.
[/quote]
Voi hyvä idiootti, luetunymmärrys? Kirjoitin että läheiseni kuoli ja olen siksi ollut väsähtänyt/alamaissa viime aikoina.
Lapset ei todellakaan ole missään aikuisen roolissa jos joutuvat esim. kerran viikossa imuroimaan. Enkä pakota, mielellään tekevät ja koska ovat POIKIA tulevaisuudessa miniät kiittelee kun pojat ei ole uusavuttomia lassukoita!