Lue keskustelun säännöt.
"Lapset antavat enemmän kuin ottavat" Koska tämä alkaa näkyä?
05.07.2014 |
Lapseni on nyt 5kk enkä edelleenkään ole kokenut sitä palkinnollista tunnetta, jota aina hehkutetaan mm. noissa vela vastaisissa keskusteluissa. Koska se tunne tulee? Koska tunnen, että kannattipa raskaus, synnytys ja tämä kaikki huolehtiminen?
Kommentit (48)
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:20"]
Siinä vaiheessa kun makaat kuolinvuoteella ja huomaat, ettet ole yksin, vaan ympärilläsi on rakastavia lapsia ja lapsenlapsia, jotka pitävät kädestäsi, kun vedät sen viimeisen henkäyksen.
[/quote]
Jos lapsista on iloa vasta tuossa vaiheessa, ei niitä kannata hankkia ollenkaan. Mitä järkeä on kärsiä vuosikymmenet lasten kanssa, jos heillä on jotain annettavaa vasta viimeisinä elinhetkinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että...kyllä minusta lapset ovat ihan koko elämänsä antaneet enemmän kuin ottaneet, siis heti ensihetkestä. Se mitä minä olen heidän eteensä tehnyt on pientä verrattuna siihen kaikkeen mitä olen heiltä saanut. Olen saanut heidän hymynsä, halauksensa, pusunsa, pienet kädet kaulani ympärille, heidän tuoksunsa, lämpönsä, rakkautensa...he ovat opettaneet minulle enemmän kuin mikään tai kukaan muu. He ovat kasvattaneet minua ihmisenä valtavasti, olen oppinut rakastamaan ehdoitta ja vastaanottamaan rakkautta. Olen saanut hellyyttä, ymmärrystä, tukea, ihailua, apua. Ja saan rakastaa lapsiani rajattomasti. Vaikka he ovat jo teinejä, saan edelleen halata heitä.
Tuntuu hullulta edes ajatella, että voisin ajatella kumpiko antaa ja ottaa enemmän, vanhempi vai lapsi. Sitä saa mitä antaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Rakasta lastasi ja hän rakastaa sinua. Tee kaikki rakkaudesta.
Kyllä se palkinto sieltä tulee:) Itse olin aivan nääntynyt vauva´n kanssa ja aattelin, että miks rupesin...Mutta kun lapsonen alkoi kehittyä ja oppi puhumaan ja sitä kehitystä sai seurata, oli se palkinto. Nyt´tosiaan saa kerätä hedelmiä:auto ei toimi, laps korjaa ja vaihtaa renkaatkin samalla, pesee senkin ja antaa ohjeita ruostevaurioiden korjaukseen. Laps korjaa sähköpistokkeen ja vaihtaa uuden, jos tarvis. Laps tuo keväällä mullat kotio. Laps korjaa vuotavan vesiputken. Laps auttaa tiétokoneen kanssa jne...Kaikki se kanniskelu ja yöllä heräämiset ja hyssytykset ovat unohtuneet. Tämä' on meillä ja muilla on tietysti eri asioita. Mutta kyllä se siitä...
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:25"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:20"]
Siinä vaiheessa kun makaat kuolinvuoteella ja huomaat, ettet ole yksin, vaan ympärilläsi on rakastavia lapsia ja lapsenlapsia, jotka pitävät kädestäsi, kun vedät sen viimeisen henkäyksen.
[/quote]
Jos lapsista on iloa vasta tuossa vaiheessa, ei niitä kannata hankkia ollenkaan. Mitä järkeä on kärsiä vuosikymmenet lasten kanssa, jos heillä on jotain annettavaa vasta viimeisinä elinhetkinä?
[/quote]
Montako kertaa olet virunut yksin vuoteessa tietäen pian kuolevasi. Siis aivan yksin. Kerro toki miltä tuntui, kun tunnut tietävän.
1,2 vuotiaana tai sitten kun lapsi osaa kietoa pikku kätösensä kaulallesi, silittää sinua, katsoa rakastavasti, kun lapsi halaa sinua niin että oikein rutistaa sinua, kun lapsi tukeutuubja turvautuu sinuun pelokkaassa tilanteessa sitten kun lapsi tosiaan antaa rakkautta myös takaisin on sydän pakahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni alkoi mennä selvästi plussan puolelle 3 kk paikkeilla. Raskaus, synnytys ja ensihankaluudet alkoi unohtua ja hän alkoi enemmän kommunikoida ympäristönsä kanssa. Eipä osannut edes vaihtaa autonrenkaita eikä hakea kermapurkkia ja jo antoi enemmän kuin otti.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:20"]Siinä vaiheessa kun makaat kuolinvuoteella ja huomaat, ettet ole yksin, vaan ympärilläsi on rakastavia lapsia ja lapsenlapsia, jotka pitävät kädestäsi, kun vedät sen viimeisen henkäyksen.
[/quote]
Ja sen takia kannattaa koko elämän kestävä huoli ja vaiva? Sen sijaan, että eläisi elämänsä iloisesti ja vähillä huolilla tehden mitä itse haluaa. Koko riesa vain kuolinvuoteen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus ennen puolen vuoden ikää :)
Ensimmäiset viikot ja jopa kuukaudet rankkoja uuteen totutellessa joka kerran. Parivuotias jo poikkeuksetta antaa enemmän kuin ottaa, jos on aikaa ja tahtoa heittäytyä lapsen maailmaan. Omasta asenteesta se loppujen lopuksi on paljon kiinni.
Huonot päivät kuuluu asiaan, ja niitä riittää jokaiselle. Lyhytkin hetki, jolloin pääsee helpolla tai jolloin lapsen innostus tarttuu, hyvittää monta huonompaa hetkeä.
-äitix5
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:09"]
Mutta nyt! Esim. Jos en jaksa viedä roskia, lapsi vie. Jos en jaksa imuroida, lapsi imuroi. Jos en jaksa tehdä muita kotihommia, eipä hätää lapset tekee!
[/quote]
Tosi terveeltä (not) kuulostaa, että lapset joutuu ottamaan aikuisen roolin ja tekemään asioita koska äiti ei jaksa. Kannattaisi varmaan hakea apua tuohon jaksamattomuuteen.
[/quote]
Höpöhöpö. Mun 5-vuotiaskin on joskus imuroinut kun olin sairaana, ja lapsi halusi olla avuksi :) Miten ne lapset oppii tekemään yhtään mitään, jos eivät saa pienestä asti osallistua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kanssa n . 3 kk:n paikkeilla, kun oli saanut uuden oudon vauva-arjen tasapainoon päästiin plussan puolelle. Keskimmäisen oli kanssamme päivän verran ja plussalle päästiin pikkuhiljaa kun olin toipunut musertavasta surusta. Nyt se on niin iso plussa että harva tajuaa mitä päivän mittainen elämä voi antaakaan... Kuopuksen kanssa heti, olin ja olen edelleen niin onnellinen että olemme saaneet pitää hänet ja esikoisen, että jokainen päivä antaa huomattavasti enemmän kuin ottaa, huonoinakin päivinä.
Minä kuulun myös siihen kastiin, joka koki heti siinä vaiheessa kun se nyytti nostettiin vatsalle, että se antaa enemmän kuin ottaa. Minuun hyövähti niin suuri rakkaus-endorfiiniryöppy, että entiseen ei vain ollut paluuta. Samaa mieltä olen edelleen, kun esikoisen synnytyksestä on jo päälle 18v ja lisää lapsiakin on tullut. Ja en ennen oman esikoisen syntymää edes yleisesti ottaen pitänyt lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle olisi ollut hyvä, kun eivät olisi tehneet niitä lapsia, vaan jääneet velaksi. Joskus oikeasti ihmettelen kuunnellessani joitain äitejä, että minkä ihmeen takia he ovat lapsia punoneet, jos se on niin kauheaa ja hirveää.
Minusta velat ovat fiksuja, kun ymmärtävät sen, ettei heistä ole siihen. Moni muukin olisi saanut lapset jättää tekemättä ja hyväksyä sen, että heillä vain ei riitä rakkautta lapsille. Ihmettelen nykyisten ehkäisyvälineiden helppouden aikana, että miksi sitä ei käytetä, vaan tehdään lapsia, vaikka ei edes niitä haluta.
Se tapahtuu jo siinä vaiheessa, kun alat huolehtia vauvasta. Usein raskausaikana...se kääntää huomion pois vain sinusta itsestäsi ja sitä kautta onnellisuutesi lisääntyy. Sinulla ei ole vaan vertailukohtaa. Ilman lapsia huolehtisit omasta ulkonäöstä, työstä, rahasta, menestymisestä ym. niin paljon, ettet todella kokisi onnellisuutta.
Mutta sen huomaa ehkä vasta myöhemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 kk iässä musta ekan kerran tuntu että ehkä se elämä vielä voittaa ja nyt 1,5-ween puuhailua katsellessa huomasin miettiväni miten haluaisin kaikkien kokevan tän saman. Tää kaikki on upeinta mitä voi olla.
Sitten kun olin nukkunut muutaman kokonaisen yön putkeen.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 22:15"]
Monelle olisi ollut hyvä, kun eivät olisi tehneet niitä lapsia, vaan jääneet velaksi. Joskus oikeasti ihmettelen kuunnellessani joitain äitejä, että minkä ihmeen takia he ovat lapsia punoneet, jos se on niin kauheaa ja hirveää.
Minusta velat ovat fiksuja, kun ymmärtävät sen, ettei heistä ole siihen. Moni muukin olisi saanut lapset jättää tekemättä ja hyväksyä sen, että heillä vain ei riitä rakkautta lapsille. Ihmettelen nykyisten ehkäisyvälineiden helppouden aikana, että miksi sitä ei käytetä, vaan tehdään lapsia, vaikka ei edes niitä haluta.
[/quote]
Kaikki tunteet tunteensa erillailla ja se että ei synny välitöntä rakkauden huumaa ei tarkoita ettei olisi pitänyt saada lasta ollenkaan. Kysymys kuitenkin oli että koska lapsi antaa enemmän kuin ottaa itse ymmärsin kysymyksen konkreettisena eli vastasyntynyt ei oikeasti anna juuri mitään, muuta kuin tyytyväisyyden rinnalla jos sitäkään. Ensi kuukaudet on käytännössä sitä että itse antaa ja antaa siitä huolimatta että itse ei saa paljoa, kun lapsen oppii tuntemaan ja sekin rupeaa ottamaan kontaktia saa siinä tunteen että lapsikin rakastaa, tunneside syvenee. Itse toki rakastin vauvaani, mutta tämä tunne että lapsi antaa tuli myöhemmin sitä ennen ja tietenkin myös nyt rakkaus on ehdotonta, eli rakkauteen ei liity ehtoja.
Kaikki eivät ole ansainneet lasta, mutta palstalla syyt ovat melko turhia.
Siis kyllähän lapsi KONKREETTISESTI ekat vuodet ottaa enemmän kuin antaa. Mutta kyllä mun 7-vuotias on jo pitkään mun mielestä myös ihan objektiivisesti ajatellen tuonut enemmän iloa kuin ottanut hoitamisena tms.
Kuulin muuten eilen, kun eräs ehkä 4-vuotias poika sanoi äidilleen: "Äiti, sä saat tulla mun sateenvarjon alle". Oli tosi liikuttavaa! Viimeistään tuosta iästä (jos ei ole erityisongelmia tms.) mun mielestä alkaa antaa enemmän kuin ottaa.
Ottaa se aikansa. Meillä lapset 10 ja 5, ja vieläkin on joskus "rankkaa". Todellisuudessa elämä on oikeasti tosi helppoa ja ei se koskaan niin hirveää ole ollut, kun ikäerokin on isohko, joten on ollut vain yksi vauva kerrallaan.
Sanoisin ap, että esikoinen on rankinta. Jossain lehdessä oli niin hyvin siitä, että ennen vanhemmuutta et tajunnut, kuinka laiska olit aikaisemmin. Se muuttaa kaiken ja tuntuu siltä, ettei ole mitään omaa elämää enää koskaan. Ja eihän sitä tavallaan olekaan, mutta lapset kasvaa, elämästä tulee ennustettavampaa (vauvan kanssa rankkaa on myös se, että elämä on pois omista käsistä. Et voi illalla tietää, saatko nukkua yön miten jne. Kaikki on jonkun muun käsissä.) ja työtä on vähemmän. Sitä sopeutuu pikkuhiljaa ja lapsista tulee osa elämää. Ei osaa ajatella enää muuta vaihtoehtoa. Se on pysyvä olotila, johon on tyytyväinen. Ehkä sen lasten arvon parhaiten ymmärtää, jos tulee mieleen, että lapset menettäisi. Alkaa ahdistamaan ja kuristamaan kurkusta jo pelkkä ajatus, joka voi tulla vaikka lehtijutusta.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:32"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:25"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 21:20"]
Siinä vaiheessa kun makaat kuolinvuoteella ja huomaat, ettet ole yksin, vaan ympärilläsi on rakastavia lapsia ja lapsenlapsia, jotka pitävät kädestäsi, kun vedät sen viimeisen henkäyksen.
[/quote]
Jos lapsista on iloa vasta tuossa vaiheessa, ei niitä kannata hankkia ollenkaan. Mitä järkeä on kärsiä vuosikymmenet lasten kanssa, jos heillä on jotain annettavaa vasta viimeisinä elinhetkinä?
[/quote]
Montako kertaa olet virunut yksin vuoteessa tietäen pian kuolevasi. Siis aivan yksin. Kerro toki miltä tuntui, kun tunnut tietävän.
[/quote]
Sinä ilmeisesti olet useasti lojunut kuolinvuoteella lasten ja lastenlasten ympäröimänä, kun tunnut tietävän.
Siinä vaiheessa kun makaat kuolinvuoteella ja huomaat, ettet ole yksin, vaan ympärilläsi on rakastavia lapsia ja lapsenlapsia, jotka pitävät kädestäsi, kun vedät sen viimeisen henkäyksen.