Aikuisten lasten vanhemmat - synttärit

Minä saan vieläkin vanhemmiltani synttärilahjan, sekä myös appivanhemmiltani..ikää 34 vuotta :)

Minä saan vieläkin vanhemmiltani synttärilahjan, sekä myös appivanhemmiltani..ikää 34 vuotta :)

Minä en ole vanhemmiltani saanut synttärilahjaa ainakaan 15 vuoteen eli aika lailla sen jälkeen kun täytin 14v. Näin on myös sisarieni kohdalla.

Saan vanhemmiltani edelleen syntymäpäivälahjan. Ei mitään isoa, mutta on kiva kun muistavat vaikkei Se olisi enää välttämätöntä. Muistan minäkin heidän synttärit aina. Ikää mulla 43v..

Olen 52-vuotias ja saan vanhemmiltani aina syntymäpäivä-, nimipäivä- ja joululahjat. Annan itsekin heille aina lahjat. Pahastuisin kovasti, ellen saisi lahjaa. Synttäriksi ja jouluksi olen saanut esimerkiksi Marimekon kasseja, nahkaisia käsilaukkuja, takkeja jne. Nimppariksi jotain pienempää.

Annan lahjoja myös omille aikuisille lapsilleni.

Olen aina ollut innokas lahjojen antaja ja aivan varmasti annan lahjoja lapsille niin kauan kuin henki minussa pihisee.

Meidän perheessä lahjoja ei osteta, ne annetaan.

Molemmat vanhempani ovat kuolleet, äiti vasta muutama vuosi sitten. 

Opiskeluaikana hän antoi mulle (ja sisaruksille) käytännöllisiä kapistuksia, taloustavaroita opiskelukämppään jne., usein toiveitteni mukaan. Monet niistä on edelleen käytössä. Jos tarvitsin vaikka uuden talvitakin, hän saattoi osallistua kustannuksiin, maksaa vaikka puolet. Synttärinä tuli sitten "vain" kukkia, pullo hyvää viiniä, kauniita kynttilöitä tms. 

Joskus äiti kestitsi hyvällä leffalla + ravintola-aterialla, vars. silloin kun lapset olivat pieniä ja arki aika rankkaa välillä. Pääsi pois kotoa, ilman lapsia! :)

Myöhemmin sain herkkuja, vaikka kuivattuja tatteja, kukkia, viinejä, keittokirjoja, hyviä romaaneja ... Meillä on aina muistettu synttärisankareita. Jos on vähän rahaa, niin vähällä rahalla, mutta aina ajatuksella.

Mieheni, 45 v. saa tietenkin aina lahjan omilta vanhemmiltaan synttärinään ja hänen vanhempansa häneltä kun heillä on syntymäpäivät. 

Nimipäivinä muistetaan (kortti, puhelu, vähintään tekstari) ja joululahjoja annetaan aina. 

Muistaa joka vuosi Fazerin sinisellä ja orvokkiamppelilla, ja ilahdun siitä joka vuosi. :)

Sen jälkeen kun kaapissa alkoi olla kaikki tarpeelliset keittiökamat enkä enää osannut esittää järkeviä toiveita, aloin saada kukkakimppuja, vajaa 3-kymppisenä varmaan.

Joka hemmetin vuosi äiti kuitenkin kahville syntymäpäivänä tuli, myös niinä vuosina kun sanoin etten juhli, etten aio kakkua laittaa tai keksipakettiakaan ostaa.

9, sun syntymäpäivä on myös sun äidin juhlapäivä (hän synnytti sut, se on hänen elämässään erityinen päivä). Tuskin äitisi mitään kakkua halusi, vaan viettää aikaa sun kanssasi.

Sulla ei taida olla omia lapsia?

7

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 08:29"]9, sun syntymäpäivä on myös sun äidin juhlapäivä (hän synnytti sut, se on hänen elämässään erityinen päivä). Tuskin äitisi mitään kakkua halusi, vaan viettää aikaa sun kanssasi.

Sulla ei taida olla omia lapsia?

7

[/quote]

Tämä on totta. Kun täytin 28, äitini soitti päivällä siihen kellonaikaan, jolloin olin syntynyt ja sanoi: "Tasan 28 vuotta sitten näin sinut ensimmäisen kerran". Tuli tippa linssiin, kun tajusin, että olen vieläkin hänen LAPSENSA. Vaikka olisin miten vanha omasta mielestäni, äidille olen aina rakas lapsi.

9/ 11, juuri noin on! :)

Mä varmaan hampaattomana pyörätuolimummelinakin muistan mun lapsia niiden syntymäpäivinä. Vaikka tulisi mikä dementia ja Alzheimer mun on vaikea kuvitella, että muistiin jäisi mitään jälkeä lapsista tai päivistä jolloin he syntyivät.

Hyvää synttäriä, sitten kun se on!

7

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 08:29"]

9, sun syntymäpäivä on myös sun äidin juhlapäivä (hän synnytti sut, se on hänen elämässään erityinen päivä). Tuskin äitisi mitään kakkua halusi, vaan viettää aikaa sun kanssasi.

Sulla ei taida olla omia lapsia?

7

[/quote]

Mulla kyllä on oma lapsi. Sen ikäinen että pitää kakut, lahjat ja lastenjuhlat järkätä. En minä mitenkään hänen syntymäänsä siinä muistele, hänen juhlansa, ei mielestäni minun.

Omista juhlista en ole paljoa piitannut sen jälkeen kun jotain 15v täytin ja nyt siis olen yli 40. Tänä vuonna mies ja lapsi onnitteli, lapsi oli piirtänyt kortin, veljeltä ja kaverilta tuli tekstari, äiti ei dementialtaan enää kykene muistamaan. Ihan sopivat juhlimiset siinä.

Mä oon sanonu, etten kaipaa mitään. Jos lähelle synttäreitä osuu, että nähdään, äiti leipoo jotain hyvää, mies tekee toisinaan kakun.. Mutta en siis sinällään odota mitään erityistä, mutta ku puhelin syntymäpäivän aamuna piippaa ennen kuutta viestin merkiksi, ni se on aina äiti. Ja se on mun mielestä tarpeeksi.. Osoitus, etteivät ole unohtaneet :)

13 ja 14, kysyn ihan ystävällisesti, miten te muina aikoina erotatte arjen juhlasta?

Alkaako teillä joulu aatosta ja loppuu joulupäivään, loppuuko kesä juhannuspäivään? Pitkänäperjantaina syödään jo lammasta ja töihin ja kaupoille mennään heti kun päästään? Onko teillä viikossa lepopäivää, vai onko kaikki 7 päivää  saman arvoisia? 

Miksi ette halua että teitä juhlitaan, iloitaan siitä, että olette olemassa? Onko se teistä kiusallista? Voihan teitä jeesata silloin kun kaipaatte/ tarvitsette jotakin, mutta syntymäpäivä ei ole mitään tarpeentäyttämistä, vaan ihan iloa vaan! :D

Olen tosi kiinnostunut näistä asioista, perheiden traditioista, anteeksi jos olen rasittava! :)

7

Mun äitini on lahjojen suhteen ihan perseestä. Antaa mulle vanhoja korujaan tms, joista ei ole tykännyt. Yksi vuosi tuli horoskooppikoru, jossa oli HÄNEN horoskooppinsa.Kun täytin 35, sain HM:n luomivärin!

Mun äiti muistaa aina. Joskus saan jotain käyttötavaraa, joskus jotain muuta (jos olen älynnyt jotain toivoa). Useimmiten saan myös rahaa. Olen 28 ja perheellinen. Itsekin muistan aina äidin syntymäpäivän. Anoppikin muistaa synttärit sillointällöin. Joinakin vuosina on unohtanut, mutta en mä häneltä mitään odotakaan. Mieheni synttärit hän huomioi aina jotenkin, onhan hän mieheni äiti.

Nelikymppisilleni lapsilleni annan syntymäpäivä- ja joululahjat, ei mitään hirveän kallista, mutta aina jotain sellaista, millä on oikeasti käyttöä. Itsekin saan merkkipäivinä vähintään kukkakimpun.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 09:31"]

13 ja 14, kysyn ihan ystävällisesti, miten te muina aikoina erotatte arjen juhlasta?

Alkaako teillä joulu aatosta ja loppuu joulupäivään, loppuuko kesä juhannuspäivään? Pitkänäperjantaina syödään jo lammasta ja töihin ja kaupoille mennään heti kun päästään? Onko teillä viikossa lepopäivää, vai onko kaikki 7 päivää  saman arvoisia? 

Miksi ette halua että teitä juhlitaan, iloitaan siitä, että olette olemassa? Onko se teistä kiusallista? Voihan teitä jeesata silloin kun kaipaatte/ tarvitsette jotakin, mutta syntymäpäivä ei ole mitään tarpeentäyttämistä, vaan ihan iloa vaan! :D

Olen tosi kiinnostunut näistä asioista, perheiden traditioista, anteeksi jos olen rasittava! :)

7

[/quote]

Arki on juhlaa.

Juhannuksen grillaamiset eroaa muusta kesästä sillä että pöydässä on valkoinen liina. Muuten meillä on esim niittykukkia pöydässä koko kesän.

Joulu on lapsen vuoksi adventista loppiaiseen, silloin kun oltiin miehen kanssa kahden, riitti vähempikin.

Kaverit ja lähisuku (nykyisin vain veljeni perhe) poikkeaa milloin tykkäävät, ei niitä koskaan ole erikseen tarvinnut mihinkään kutsua. Olis varmaan eri asia jos niitä ei näkisi kuin kerran vuodessa kutsuttuna. Miehen lähisuku on taas niin kaukana, että ne ei tule vaikka kutsutaankin, meiltä on ilmeisesti sinne lyhyempi matka kuin sieltä tänne :)

Ei noiden kaukaisempien sukulaisten kanssa ole mitään yhteistä, serkut on 10-20 vuotta vanhempia ja tädit kuolleet. Ei mulla ole edes yhteystietoja. Enkä pidä ihmisistä siinä määrin, että kiinnostaisikaan soitella kuulumisia tms. Muutenkin inhoan suuria porukoita ja small talkia. Mieluummin keskityn yhden kanssa keskusteluun koko illan.

Saatan ostaa kotimatkalla leivokset ja kattaa kahvipöydän nätisti, ihan muuten vaan, ihan milloin vaan. En sen vuoksi että on joku tietty päivä. Syksyn pimeneviä iltoja juhlistetaan laittamalla lokakuussa fleeceä ylle ja juomalla teetä terassilla.

Enkä tosiaan ymmärrä, että jos oma syntymäpäiväni ei merkitse minulle mitään, miksi sitä pitää muiden mieliksi "juhlia". Lapset tuollaisesta innostuu, ei aikuiset. Ja ne väkisin tuodut lahjat: mulla on aikuisena ihmisenä varaa ostaa se mitä haluan ja millaisena haluan, tavaran suunta saisi muutenkin olla ovesta ulos kuin sisään. Paljon enemmän kuin vaikkapa mieheltä saatua korua/hajuvettä/elektroniikkaa arvostan sitä, että hän keittää minulle arkiaamuina kahvin valmiiksi tai antoi viikonloppuna nukkua pitkään (silloin kun lapsi oli pieni).

Tämä sopii minulle/meidän perheelle. Ihmetyttää vaan kun tätä mallia pidetään outona ja sitä toista "normina".

9/13

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 09:31"]

13 ja 14, kysyn ihan ystävällisesti, miten te muina aikoina erotatte arjen juhlasta?

Alkaako teillä joulu aatosta ja loppuu joulupäivään, loppuuko kesä juhannuspäivään? Pitkänäperjantaina syödään jo lammasta ja töihin ja kaupoille mennään heti kun päästään? Onko teillä viikossa lepopäivää, vai onko kaikki 7 päivää  saman arvoisia? 

Miksi ette halua että teitä juhlitaan, iloitaan siitä, että olette olemassa? Onko se teistä kiusallista? Voihan teitä jeesata silloin kun kaipaatte/ tarvitsette jotakin, mutta syntymäpäivä ei ole mitään tarpeentäyttämistä, vaan ihan iloa vaan! :D

Olen tosi kiinnostunut näistä asioista, perheiden traditioista, anteeksi jos olen rasittava! :)

7

[/quote]

Arki on juhlaa.

Juhannuksen grillaamiset eroaa muusta kesästä sillä että pöydässä on valkoinen liina. Muuten meillä on esim niittykukkia pöydässä koko kesän.

Joulu on lapsen vuoksi adventista loppiaiseen, silloin kun oltiin miehen kanssa kahden, riitti vähempikin.

Kaverit ja lähisuku (nykyisin vain veljeni perhe) poikkeaa milloin tykkäävät, ei niitä koskaan ole erikseen tarvinnut mihinkään kutsua. Olis varmaan eri asia jos niitä ei näkisi kuin kerran vuodessa kutsuttuna. Miehen lähisuku on taas niin kaukana, että ne ei tule vaikka kutsutaankin, meiltä on ilmeisesti sinne lyhyempi matka kuin sieltä tänne :)

Ei noiden kaukaisempien sukulaisten kanssa ole mitään yhteistä, serkut on 10-20 vuotta vanhempia ja tädit kuolleet. Ei mulla ole edes yhteystietoja. Enkä pidä ihmisistä siinä määrin, että kiinnostaisikaan soitella kuulumisia tms. Muutenkin inhoan suuria porukoita ja small talkia. Mieluummin keskityn yhden kanssa keskusteluun koko illan.

Saatan ostaa kotimatkalla leivokset ja kattaa kahvipöydän nätisti, ihan muuten vaan, ihan milloin vaan. En sen vuoksi että on joku tietty päivä. Syksyn pimeneviä iltoja juhlistetaan laittamalla lokakuussa fleeceä ylle ja juomalla teetä terassilla.

Enkä tosiaan ymmärrä, että jos oma syntymäpäiväni ei merkitse minulle mitään, miksi sitä pitää muiden mieliksi "juhlia". Lapset tuollaisesta innostuu, ei aikuiset. Ja ne väkisin tuodut lahjat: mulla on aikuisena ihmisenä varaa ostaa se mitä haluan ja millaisena haluan, tavaran suunta saisi muutenkin olla ovesta ulos kuin sisään. Paljon enemmän kuin vaikkapa mieheltä saatua korua/hajuvettä/elektroniikkaa arvostan sitä, että hän keittää minulle arkiaamuina kahvin valmiiksi tai antoi viikonloppuna nukkua pitkään (silloin kun lapsi oli pieni).

Tämä sopii minulle/meidän perheelle. Ihmetyttää vaan kun tätä mallia pidetään outona ja sitä toista "normina".

9/13

[/quote]

Kiitos vastauksesta.

Mä en pidä teidän tapaa outona, vain erilaisena kuin meidän perheen tapa.

Esim meidän perheessä (mun lapsuudenperhe) ei tajuta ns. kahvikutsuista tai kahvittelusta mitään. Siis että on suodatinkahvia ja jotain makeaa pöydässä. Keksit mä ymmärrän kuiviksi kekseiksi, pikkuleivät on erikseen. Kahvipöydässä (esim. lakkiaisjuhlissa tai synttärivastaanotolla) pitää mun mielestä olla enemmän suolaista kuin makeaa ja juotavaksi muutakin kuin kahvia. Ja silloin tulee enemmän vieraita kuin pelkälle kahvittelulle.

Taidetaan olla aika pieni vähemmistö (anoppi, joka osaa kahvikutsut, kikattelee mulle hyväntahtoisesti tästä). 

Mulle kahvittelu on sitä, että juodaan kahvia, siis espressoa. Pari, kolme ihmistä paikalla. Korkeintaan jotain suklaata kahvin kanssa. :)

7

Juhlimme edelleen synttäreitämme sisarusten ja äidin kanssa.äiti 60v, veli 30v. sisko 35v.ja itse 33v. Ostamme lahjan tai käymme syömässä ulkona. Näin on ollut aina:)