Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette huostaanotettuja lapsina
14.06.2014 |
Oliko huostaanotto teistä hyvä ratkaisu? Saitteko turvallisen paikan missä olla? Mikä olisi ollut se riittävä vanhemmuus mikä olisi teillä kotona riittänyt?
Yleisesti kysymys teille joilla on elämänkokemusta, että missä menee raja jolloin lapsella on parempi olla sijaisperheessä teistä?
Seksuaalirikokset ja päihteet ovat tietenkin haitallisia, mutta missä menee raja muussa huolenpidossa tai sen puutteessa?
Todellisuushan on, että sijaisanhemmatkaan eivät ole täydellisiä.
Voiko siajisvanhempi rakastaa sijoitettua lasta riittävästi?
Kommentit (29)
Ei ollut hyvä ratkaisu. Mun (yh-)äiti käytti alkoholia, se oli syy miksi mut otettiin huostaan kun äitillä meni ihan muista syistä naapurin kans sukset ristiin ja sit se naapuri alkoi tehtailla lasu-ilmoituksia. Myös isäni joka jätti äitini jo raskausaikana kiusaamismielessä teki ilmoituksia koska oli muka "huolissaan" minusta - enpä usko kun ei koskaan välittäny paskan vertaa muutenkaan, ei ollu kiinnostunu tapaamaan ja elatusmaksutkin kierrätti ulosoton kautta.
Äiti ei ikinä ollu missään lärveissä tai tuonu ryyppyjengejä kotiin, ahdistukseensa tissutteli niin että huomasin hänestä aina kun oli juonut, ääni muuttui ja käytöskin vähän mut ei se mua pelottanut kai siksi kun olin niin tottunut. Ikinä mua ei jätetty yksin ja huolehdittiin puhtaat vaatteet ja ruuat ja leluja ja kaikkea mulla oli aina mitä tarvitsin. Ja äiti oli tosi rakastava ja hellä.
Mutta tosta syystä nyt sitten kuitenkin mut otettiin huostaan ja sijoitettiin perheeseen jossa oli omia lapsia useempi ja muutama sijoitettu ja päällisin puolin kyllä hoidettiin mutta kuri oli tosi ankara ja omia lapsia kohdeltiin ihan eri tavalla, siellä me sijoitetut ei ikinä saatu syliä tai muuta hellyyttä ja kotityöt teetettiin ja leluja tmv ei saatu, perheen omia lapsia lellittiin. Sijaisäiti oli tosi kylmä, isä aina poissa.
Ikävöin äitiäni ja kotiin niin että itkin joka ilta itseni uneen. Pahinta oli että äiti mun lähdön jälkeen masentui lopullisesti ja alkoholisoitui niin pahasti että menetti työpaikkansakin ja lopulta päätyi itsemurhaan.
Olen katkera edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ja sisaruksiani ei otettu huostaan vaikka olisi ollut syytä. Vanhemmat osasi pitää kulissit kunnossa, iso talo, hienot autot ja hyvät ammatit. Lapsia sitten hakattiin ja nöyryytettiin kotona.
Minut otettiin huostaan veljieni kanssa. Olen ikuisesti kiitollinen sille, joka sen ilmoituksen teki. Vanhemmat esittivät ulospäin hienoa perhettä, kotona oli silkkaa helvettiä ja tunnekylmyyttä. Rahaa ja tavaraa oli, mutta ei mitään muuta.
Sijaisvanhemmat ja -sisarukset olivat upeita, taivaan lahja meille. Oli vaatimatonta, mutta turvallista ja rauhallista.
Onneksi pääsimme samaan perheeseen, vaikka meitä oli monta. Sijaisäiti sanoi myöhemmin, että meidät olisi erotettu, mutta hän halusi väkisin kaikki kolme, että saisimme olla yhdessä. Niin upea ihminen hän on. Vanhempiini pitäisin yhteyttä, mutta he eivät ehdi.
No minä olen parhaillaan huostaanotettuna.
Minulla ei ole koskaan, tai ikinä, ollut niin paha olo henkisesti, kuin tämän huostaanoton aikana. Mun sijoituspaikka on maanpäällinen helvetti, huostaanotto laiton. Syytä huostaanotolle ei ole.
En polta, en juo, en käytä mitään, en lintsaa, en hatkaile, en ole vaikea nuori, en ole ikinä missään, en koskaan tee mitään. Silti olen huostaanotettuna.
Joka ikinen päivä saan kuulla miten pilaan kaiken. Miten oon taas tehnyt jotain väärin, liian huonosti, tai en ole tehnyt ollenkaan. Mun pitäis osata lukee aikuisten ajatukset, sillä oon pari kertaa saanut huudot jostain, mitä aikunen on miettinyt et vois laittaa mut tekee, muttei itse ole kertonut mulle sitä ja sit on huutanu naama punaisena, ku oishan mun kuulemma pitäny tajuta. Miten, mistä?
Kaikki täällä paikassa on niin täydellistä tonne ylospäin. Niin helvetin täydellistä.
Sen jälkeen, kun mä muutin tänne, nii mulle on pitänyt hankkia paniikkihäiriöön lääkitys. Ennen tätä paikkaa en oireillut sillä tapaa yhtään, tän paikan takia mun piti se hankkia. Nyt vedän rauhoittavia joka ikinen päivä, koska tää paikka on niin helvetin ahdistava.
Tää paikka on vieny multa kaiken elämänhalun. Mulla oli sossupalaveri pari pv sit, ja tuomio oli, et tuun olee täällä 18-vuotiaaks asti. Siinä meni loputkin elämänhalusta. Minulta on viety mun elämänhalu, minulta on viety mun ihmisarvoni. Minä en enää jaksa sitä, et mua kohdellaan joka ikinen päivä kuin paskaa.
Mie en tule näkemään seuraavaa syntymäpäivääni, minä en tule viettämään tulevaa joulua perheeni kanssa, koska minä tapan itseni ennen sitä. Minä en vain jaksa tätä enää. Tämä paikka on maanpäällinen helvetti, ja minä mielummin tapan itseni, kuin elän täällä.
Suokaa anteeksi kirjoitusvirheeni.
t. huostaanotettu teini
Huostaanotettu teini, ehkä tuo kaikki on sinun parhaaksesi .Et vain tajua tilannettasi , jos olet koko ikäsi asunut risassa perheessä. Jatkaisit samaa kaavaa omassa elämässäsi, koska et muusta tiedä. Jospa huostassa huomaisit, että kaikki perheet eivät ole yhtä sairaita kuin omasi.
Niin mulle kävi. Luulin, että oma perheeni oli normaali kun en muusta tiennyt. Onneksi minut otettiin huostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastanneille. Todellakin vaikka olisi kuinka hienot kulissit se ei korvaa rakkautta. Ja sinulle katkera ,yksinhuoltaja äitisi menettänyt, lämmin halaus ja toivon sinulle hyvää. Tuli kyyneleet silmiin kuin luin tarinasi.
Ap yh
Kiitos vastanneille. Todellakin vaikka olisi kuinka hienot kulissit se ei korvaa rakkautta. Ja sinulle katkera ,yksinhuoltaja äitisi menettänyt, lämmin halaus ja toivon sinulle hyvää. Tuli kyyneleet silmiin kuin luin tarinasi.
Ap yh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä 6 puhuu ihan omasta kokemuksesta. Paikka ei ole hyvä jos hän ei saa myös henkistä tukea. Jotkut luulevat, että pelkät rajat riittävät. Tarvitaan aitoa välittämistä myös.
Täälä vielä yks joka oli 5 vuotta huostaan otettuna.
Itselläni oli perheessä kaikki hyvin ja meillä oli onnellinen perhe. Ei oltu mitään rikkaita eikä köyhiä, ihan tavallinen perhe.
Olin 13 vuotias kun vanhemmillani alkoi todella raskas avioero. Siinä sivussa sitten isäni alkoi hakata äitiäni.
Minut huostaan otettiin, noh ajattelin että ehkä kun tilanne selviää niin pääsen pois. Mutta niin kävi vasta kun täytin 18 vuotta. Olin tosi pettynyt sillä olin asiaan syytön enkä voinut mitenkään vaikuttaa.
Nuorisokodisaa oli todella vaikeaa.
Voin kertoa yhden esimerkin epäoikeudenmukaisesta käytöksestä. Saatiin olla päivässä 1h ulkona, ja kun olin menossa ihan ajoissa nuorisokotiin takaisin, matkalla joku vanha mies hädissään pyysi minulta apua kun hänen roskis oli syttynyt palamaan. Autoin vanhaa miestä kantamaan vettä yms. Myöhästyin 20min ja sain viikon ulkona liikkumis kiellon. Mietin itsekseni olisko minun pitänyt vaan kylmästi kävellä miehen ohi eikä auttaa??.. Ja on paljon muutakin mitä sielä tapahtuu muttei kukaan meitä laitos nuoria uskonut....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:09"]Huostaanotettu teini, ehkä tuo kaikki on sinun parhaaksesi .Et vain tajua tilannettasi , jos olet koko ikäsi asunut risassa perheessä. Jatkaisit samaa kaavaa omassa elämässäsi, koska et muusta tiedä. Jospa huostassa huomaisit, että kaikki perheet eivät ole yhtä sairaita kuin omasi.
Niin mulle kävi. Luulin, että oma perheeni oli normaali kun en muusta tiennyt. Onneksi minut otettiin huostaan.
[/quote]
Mun perheessä ei ole mitään vikaa. Joo, mun äiti on yh, mutta pitäiskö kaikki yh-vanhempien lapset huostaanottaa? Mun äiti ei edes käytä alkoholia, tai polta tupakkaa. Ei ole mtn mielenterveyshäiriöitä perheessä. Käy töissä, mut töissä kuuluukin käydä. Mun sijoituspaikan aikuiset kummatkin polttaa tupakkaa, ja toinen käyttää alkoholiakin. Tää paikka ei todellakaan ole mulle hyväksi. Jos olisi, niin en minä haluaisi tappaa itseäni..
Kyllä mä tiedän millainen perheen ei kuulu olla. Ja mun sijoituspaikka se sairas on...
t. se huostaanotettu teini
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:05"]
No minä olen parhaillaan huostaanotettuna.
Minulla ei ole koskaan, tai ikinä, ollut niin paha olo henkisesti, kuin tämän huostaanoton aikana. Mun sijoituspaikka on maanpäällinen helvetti, huostaanotto laiton. Syytä huostaanotolle ei ole.
En polta, en juo, en käytä mitään, en lintsaa, en hatkaile, en ole vaikea nuori, en ole ikinä missään, en koskaan tee mitään. Silti olen huostaanotettuna.
Joka ikinen päivä saan kuulla miten pilaan kaiken. Miten oon taas tehnyt jotain väärin, liian huonosti, tai en ole tehnyt ollenkaan. Mun pitäis osata lukee aikuisten ajatukset, sillä oon pari kertaa saanut huudot jostain, mitä aikunen on miettinyt et vois laittaa mut tekee, muttei itse ole kertonut mulle sitä ja sit on huutanu naama punaisena, ku oishan mun kuulemma pitäny tajuta. Miten, mistä?
Kaikki täällä paikassa on niin täydellistä tonne ylospäin. Niin helvetin täydellistä.
Sen jälkeen, kun mä muutin tänne, nii mulle on pitänyt hankkia paniikkihäiriöön lääkitys. Ennen tätä paikkaa en oireillut sillä tapaa yhtään, tän paikan takia mun piti se hankkia. Nyt vedän rauhoittavia joka ikinen päivä, koska tää paikka on niin helvetin ahdistava.
Tää paikka on vieny multa kaiken elämänhalun. Mulla oli sossupalaveri pari pv sit, ja tuomio oli, et tuun olee täällä 18-vuotiaaks asti. Siinä meni loputkin elämänhalusta. Minulta on viety mun elämänhalu, minulta on viety mun ihmisarvoni. Minä en enää jaksa sitä, et mua kohdellaan joka ikinen päivä kuin paskaa.
Mie en tule näkemään seuraavaa syntymäpäivääni, minä en tule viettämään tulevaa joulua perheeni kanssa, koska minä tapan itseni ennen sitä. Minä en vain jaksa tätä enää. Tämä paikka on maanpäällinen helvetti, ja minä mielummin tapan itseni, kuin elän täällä.
Suokaa anteeksi kirjoitusvirheeni.
t. huostaanotettu teini
[/quote]
Huostaanoton syy sinun kohdallasi ei varmisti liity sinuun, vaan vanhempiesi ongelmiin. Sinä olet ok, mutta vanhempasi eivät kykene syystä tai toisesta tarjoamaan sinulle turvallista kasvuympäristöä. Onko siihen 18-vuoden ikään vielä pitkä aika? Nuorena aika tuntuu yleensä ikuisuudelta, mutta jonkin ajan päästä vuodet menevät vilauksessa. Samoin ne pahanolontunteet tulevat ja menevät ohi. Monelle nuorelle aikuiseksi kasvaminen on hyvinkin tuskallista - oli sitten ihan normaalisti kotioloissa tai huostaanotettuna. Laiha lohtu, mutta koita vaan kestää. Ota yksi päivä kerrallaan. Elämällä on vielä paljon annettavaa sinulle, jos vain jaksat nyt nämä vaikeat ajat. Todella harmittaa, kun en voi muuten mitenkään auttaa sinua. Kirjoituksesi oli koskettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:35"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:09"]Huostaanotettu teini, ehkä tuo kaikki on sinun parhaaksesi .Et vain tajua tilannettasi , jos olet koko ikäsi asunut risassa perheessä. Jatkaisit samaa kaavaa omassa elämässäsi, koska et muusta tiedä. Jospa huostassa huomaisit, että kaikki perheet eivät ole yhtä sairaita kuin omasi.
Niin mulle kävi. Luulin, että oma perheeni oli normaali kun en muusta tiennyt. Onneksi minut otettiin huostaan.
[/quote]
Mun perheessä ei ole mitään vikaa. Joo, mun äiti on yh, mutta pitäiskö kaikki yh-vanhempien lapset huostaanottaa? Mun äiti ei edes käytä alkoholia, tai polta tupakkaa. Ei ole mtn mielenterveyshäiriöitä perheessä. Käy töissä, mut töissä kuuluukin käydä. Mun sijoituspaikan aikuiset kummatkin polttaa tupakkaa, ja toinen käyttää alkoholiakin. Tää paikka ei todellakaan ole mulle hyväksi. Jos olisi, niin en minä haluaisi tappaa itseäni..
Kyllä mä tiedän millainen perheen ei kuulu olla. Ja mun sijoituspaikka se sairas on...
t. se huostaanotettu teini
[/quote]
Olisiko sinulla mahdollsita valittaa jonnekkin?
Nuorempana pidin huostaanottoani suurimpana vääryytenä maailmassa, ja vastustin sitä todella voimakkaasti. Nyt jälkeenpäin ymmärrän. Äitini oli masentunut, jouduin kymmenvuotiaasta eteenpäin huolehtimaan äidistäni sen sijaan että äiti olisi huolehtinut minusta. Siksi huostaanotto tuntuikin niin kamalalta, pelkäsin ettei äiti pärjää ilman minua. Äitini uhkaili usein itsemurhalla, kuvaili miten sen tekisi ja mitä minun pitäisi hänen kuolemansa jälkeen tehdä. Äitini itki minulle öisin, rutisti minua ja hoki "auta mua!" soitin äidilleni tottuneesti ambulanssin kerta toisensa jälkeen. Siivosin ja laitoin ruokaa kun äiti ei päässyt sängystä ylös.
Nyt jälkeenpäin tajuan, kuinka kieroutunut asetelma se oli. Meillä ei ollut juurikaan päihteitä, ei väkivaltaa tai agressiivisuutta. Vain äidin masennus ja minun "velvollisuuteni" pelastaa hänet siltä. Teini-ikäisenä kirosin kaikki maailman sossut alimpaan helvettiin, nyt kolmikymppisenä vasta ymmärrän miten tärkeää oli, että minut huostaanotettiin. Äiti olisi vienyt minut mukanaan, en olisi koskaan voinut pelastaa häntä enkä edes itseäni. Onneksi minut pelastettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:51"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:05"]
No minä olen parhaillaan huostaanotettuna.
Minulla ei ole koskaan, tai ikinä, ollut niin paha olo henkisesti, kuin tämän huostaanoton aikana. Mun sijoituspaikka on maanpäällinen helvetti, huostaanotto laiton. Syytä huostaanotolle ei ole.
En polta, en juo, en käytä mitään, en lintsaa, en hatkaile, en ole vaikea nuori, en ole ikinä missään, en koskaan tee mitään. Silti olen huostaanotettuna.
Joka ikinen päivä saan kuulla miten pilaan kaiken. Miten oon taas tehnyt jotain väärin, liian huonosti, tai en ole tehnyt ollenkaan. Mun pitäis osata lukee aikuisten ajatukset, sillä oon pari kertaa saanut huudot jostain, mitä aikunen on miettinyt et vois laittaa mut tekee, muttei itse ole kertonut mulle sitä ja sit on huutanu naama punaisena, ku oishan mun kuulemma pitäny tajuta. Miten, mistä?
Kaikki täällä paikassa on niin täydellistä tonne ylospäin. Niin helvetin täydellistä.
Sen jälkeen, kun mä muutin tänne, nii mulle on pitänyt hankkia paniikkihäiriöön lääkitys. Ennen tätä paikkaa en oireillut sillä tapaa yhtään, tän paikan takia mun piti se hankkia. Nyt vedän rauhoittavia joka ikinen päivä, koska tää paikka on niin helvetin ahdistava.
Tää paikka on vieny multa kaiken elämänhalun. Mulla oli sossupalaveri pari pv sit, ja tuomio oli, et tuun olee täällä 18-vuotiaaks asti. Siinä meni loputkin elämänhalusta. Minulta on viety mun elämänhalu, minulta on viety mun ihmisarvoni. Minä en enää jaksa sitä, et mua kohdellaan joka ikinen päivä kuin paskaa.
Mie en tule näkemään seuraavaa syntymäpäivääni, minä en tule viettämään tulevaa joulua perheeni kanssa, koska minä tapan itseni ennen sitä. Minä en vain jaksa tätä enää. Tämä paikka on maanpäällinen helvetti, ja minä mielummin tapan itseni, kuin elän täällä.
Suokaa anteeksi kirjoitusvirheeni.
t. huostaanotettu teini
[/quote]
Huostaanoton syy sinun kohdallasi ei varmisti liity sinuun, vaan vanhempiesi ongelmiin. Sinä olet ok, mutta vanhempasi eivät kykene syystä tai toisesta tarjoamaan sinulle turvallista kasvuympäristöä. Onko siihen 18-vuoden ikään vielä pitkä aika? Nuorena aika tuntuu yleensä ikuisuudelta, mutta jonkin ajan päästä vuodet menevät vilauksessa. Samoin ne pahanolontunteet tulevat ja menevät ohi. Monelle nuorelle aikuiseksi kasvaminen on hyvinkin tuskallista - oli sitten ihan normaalisti kotioloissa tai huostaanotettuna. Laiha lohtu, mutta koita vaan kestää. Ota yksi päivä kerrallaan. Elämällä on vielä paljon annettavaa sinulle, jos vain jaksat nyt nämä vaikeat ajat. Todella harmittaa, kun en voi muuten mitenkään auttaa sinua. Kirjoituksesi oli koskettava.
[/quote]
Äitini kyllä pystyy tarjoamaan minulle turvallisen kasvuympäristön. Jos ei pystyisi, niin miksi vain minut huostaanotettiin? Miksei muitakin sisaruksiani? 18-vuotiaaksi on kaksi vuotta aikaa. Kaksi vuotta olisi muuten lyhyt aika, mutta jos sinua haukutaan koko se kaksi vuosinen, joka ikinen päivä, joka ikinen kerta saat niskaasi jotain paskaa, kun poistut huoneestasi, niin se aika kyllä alkaa tuntumaan pitkältä.
t. huostaanotettu teini
Hei huostaanotettu teini, itsemurha ei oikeasti ole mikään ratkaisu. Jos kaikki olisi niin hyvin kotona kun kerrot, et olisi sijoitettuna, jotain on pielessä mitä et itsekään ehkä tiedä. Tunnesyistä näyttää, että sijoituksesti ei todellakaan ole sinulle hyväksi ja kaipaat enemmän huomiota ja vähemmän komentelua. Toivon, että rakennat nyt itsellesi vain parempaa tulevaisuutta, luet hyvän työpaikan ja opettelet elämään itsellesi ja itsenäisesti. Kun olet täysikäinen olet joka tapauksessa oman elämäsi herra. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:55"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:35"]
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:09"]Huostaanotettu teini, ehkä tuo kaikki on sinun parhaaksesi .Et vain tajua tilannettasi , jos olet koko ikäsi asunut risassa perheessä. Jatkaisit samaa kaavaa omassa elämässäsi, koska et muusta tiedä. Jospa huostassa huomaisit, että kaikki perheet eivät ole yhtä sairaita kuin omasi.
Niin mulle kävi. Luulin, että oma perheeni oli normaali kun en muusta tiennyt. Onneksi minut otettiin huostaan.
[/quote]
Mun perheessä ei ole mitään vikaa. Joo, mun äiti on yh, mutta pitäiskö kaikki yh-vanhempien lapset huostaanottaa? Mun äiti ei edes käytä alkoholia, tai polta tupakkaa. Ei ole mtn mielenterveyshäiriöitä perheessä. Käy töissä, mut töissä kuuluukin käydä. Mun sijoituspaikan aikuiset kummatkin polttaa tupakkaa, ja toinen käyttää alkoholiakin. Tää paikka ei todellakaan ole mulle hyväksi. Jos olisi, niin en minä haluaisi tappaa itseäni..
Kyllä mä tiedän millainen perheen ei kuulu olla. Ja mun sijoituspaikka se sairas on...
t. se huostaanotettu teini
[/quote]
Olisiko sinulla mahdollsita valittaa jonnekkin?
[/quote]
Hallinto-oikeuteen vedetään tää juttu heti kesän jälkeen. Asian hoitamiselle tulee vähän kiire, kun en ole täällä enää jouluna.
t. huostaanotettu teini
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:14"]
Kiitos vastanneille. Todellakin vaikka olisi kuinka hienot kulissit se ei korvaa rakkautta. Ja sinulle katkera ,yksinhuoltaja äitisi menettänyt, lämmin halaus ja toivon sinulle hyvää. Tuli kyyneleet silmiin kuin luin tarinasi.
Ap yh
[/quote]
Kiitos. Ja en nyt siis todellakaan väitä, että se äitin juominen mukavaa olisi ollut, mutta kun kysyit riittävän hyvästä vanhemmuudesta, koen että äitini luona sain vähintäänkin sitä. Äiti oli äärimmäisen herkkä ja kiltti ihminen, ja nyt aikuisena oon monesti miettinyt että jos asiat ois menneet hänen kohdalla vähänkin toisin - siis ois saanut apua ja tukea, ei ois ratkennut ehkä etsimään sitä lohtua alkoholista.
Mun äiti kertoi ja osoitti jatkuvasti että olen rakas, ihana, kaunis, tärkeä, hyväksytty ja ainutlaatuinen. Silitti hiuksia, halasi, piti sylissä, luki kirjoja ja piti kainalossa, katsottiin leffoja yhdessä viltin alla, juteltiin, oli kiinnostunut minusta, asioistani ja mielipiteistäni. Tuo kaikki loppui kuin seinään sijaisperheessä. Siellä sain jatkuvasti kokea olevani "kakkosluokan kansalainen", jotenkin tiellä, pakollinen "paha", jonka piti ansaita kotitöillä ja "olemalla kunnolla" ( = mahdollisimman huomaamaton) se laupeus että suvaitsivat minua nurkissaan. Varmastikaan ei kaikki sijaisperheet tällaisia ole mutta minulla oli.
Nyt oon jo yli 30v ja edelleen koen että biologinen äitini oli ainoa, joka on mua rakastanut ja hyväksynyt täysin ehdoitta.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 17:59"]
Nuorempana pidin huostaanottoani suurimpana vääryytenä maailmassa, ja vastustin sitä todella voimakkaasti. Nyt jälkeenpäin ymmärrän. Äitini oli masentunut, jouduin kymmenvuotiaasta eteenpäin huolehtimaan äidistäni sen sijaan että äiti olisi huolehtinut minusta. Siksi huostaanotto tuntuikin niin kamalalta, pelkäsin ettei äiti pärjää ilman minua. Äitini uhkaili usein itsemurhalla, kuvaili miten sen tekisi ja mitä minun pitäisi hänen kuolemansa jälkeen tehdä. Äitini itki minulle öisin, rutisti minua ja hoki "auta mua!" soitin äidilleni tottuneesti ambulanssin kerta toisensa jälkeen. Siivosin ja laitoin ruokaa kun äiti ei päässyt sängystä ylös.
Nyt jälkeenpäin tajuan, kuinka kieroutunut asetelma se oli. Meillä ei ollut juurikaan päihteitä, ei väkivaltaa tai agressiivisuutta. Vain äidin masennus ja minun "velvollisuuteni" pelastaa hänet siltä. Teini-ikäisenä kirosin kaikki maailman sossut alimpaan helvettiin, nyt kolmikymppisenä vasta ymmärrän miten tärkeää oli, että minut huostaanotettiin. Äiti olisi vienyt minut mukanaan, en olisi koskaan voinut pelastaa häntä enkä edes itseäni. Onneksi minut pelastettiin.
[/quote]
Sama tuli mieleen "huostaanotetun teinin" kertomasta. Aika usein nuoren huostaanoton syy on vanhemman henkinen uupumus/ masennus. Ja totuuden nimissä normaali teini-ikäinen koettelee rajoja todella rankasti. Siinä vaaditaan vanhemmalta erityistä jaksamista ottaa kaikki ne purkaukset vastaan ja pysyä jämäkkänä.
En mennyt perheeseen vaan asuin laitoksessa. Huostaanotto oli hyvä ratkaisu, mutta minun kohdalla se tehtiin valitettavasti liian myöhään. Traumatisoiduin todella vakavasti enkä pysty varmaan koskaan ihan normaaliin elämään. Minusta tuli luonnehäiriöinen ja päideongelmainen ihminen. Päihteet tosin lopetin jokin aika sitten kokonaan.
Anteeksi kirjoitushäröt.