37-vuotiaat - mikä elämässänne on parasta tällä hetkellä?
Kommentit (25)
Ei mikään. Ei parisuhdetta, ei seksiä, paska työ, pieni palkka, hermot loppu. Kuolemaa odotellessa.
Lapset tehty, ihanaa! hyvä avioliitto. kaunis koti. ihania ystäviä. oma äiti vielä hyvässä kunnossa. mukavia sukulaisia (omalta puolelta siis :-))
Ei oikeastaan mikään paitsi harrastukset. Duuni on OK liksainen ja paperilla ihan mielenkiintoinen, ei nappaa silti paskaakaan. Parisuhdetta ei tällä naamalla ole, eikä taida tulla. Liikuntaa on ihan kiva kuitenkin harrastaa ja muutakin.
Pitkä avioliitto, 15 vuotta oltu naimisissa. Lapset teini-iässä, ihania ovat. Asuntolaina melkein maksettu.Molemmilla hyvät vakituiset työpaikat. On aikaa harrastaa ja matkustaa. On mahdollisuus sellaiseen pieneen extraan arjessa :)
Hyvä työpaikka, kiva uusi harrastus, mukavat lapset (vielä ihan pieniä), hyvä aviomies.
Tuo poika mikä sotkee ruuan kanssa tuossa pöydän päässä, kaikki muu on aikalailla perseestä ja lapsikin kiukuttelee.
Lapset tehty, elämä jotenkin mallillaan. 8- ja 6-vuotiaat ovat jo helppoja, ehtii harrastaa ja tavata ystäviä. Ei olla enää ihan nuoria mutta ei vielä vanhojakaan. Näin on hyvä. (Toki on elämässä surujakin, mutta pääpiirteissään kaikki hyvin.)
Että selvisin masennuksesta ja olen elävien kirjoissa taas :)
Lapsettomuus ja sen mukana kiireettömyys, mahdollisuus syventyä kaikkeen, mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan. Hyvä taloudellinen tilanne siihen päälle.
Nykyisin olen usein onnellinen siitä, että lapsemme eivät enää ole pieniä, vaan juuri ihanan ikäisiä koululaisia. Tuntuu että ylimääräistä aikaa on ilmaantunut ihan tyhjästä kun ei tarvitse koko ajan siivota lasten sotkuja ja nukuttaa heitä yms. Lasten kanssa voi tehdä vaikka mitä ja toisaalta heidät voi jättää yksikseenkin.
Äitiys ja nimenomaan se, ettei minulla ole vauvaikäistä hoidettavana. Vaikka välillä iskee se selittämätön biologinen tarve toiseen lapseen, en jaksaisi enää sitä vauvavuoden valvomista.
Tunnen olevani jollain lailla kauniimpi kuin kaksikymppisenä. Seksi on myös parantunut vuosien varrella.
Vaihdoin alaa ja valmistun pian uuteen ammattiin :)
Parasta on varmaan tietynlainen varmuus siitä, että pärjää, vaikka elämä heittäisi mitä eteen (on heittänytkin) - vaikka se varmuus on harhaa, ei pelota :) . Tai sitten parasta on varmat otteet lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa, kun on niin monella jo harjoitellut (5 lasta) ;D. Eikä ekojenkaan kohdalla ole tullut tehtyä peruuttamattomia virheitä..
Hyvää on sekin tunne, että vielä ehtii vaikka mitä. Jos siis elämä heittäisi taas eteen yhden eron tai yllätysvauvan tai jotain..
Hyvä parisuhde, ihanat lapset, ihana talo. Levollisuus pärjäämisestä, vaikka rankkaakin on ollut. Utelias mieli huomisen suhteen.
Hyvä parisuhde, ihanat lapset, ihana talo. Levollisuus pärjäämisestä, vaikka rankkaakin on ollut. Utelias mieli huomisen suhteen.
Parisuhde, palkka, matkustelu.
Kaipaan: vauvaa
Parisuhde, Se on vain parantunut vuosien myötä. Seksi myös isona osana sitä. Pahinta ei kysytty, mutta jatkuva kiire ja tunne siitä, että aika ei riitä mihinkään, vuodet vain vilahtavat ohi.
Yksivuotias ainokainen. Rakastakin rakkaampi.